Kirjaudu ▼
 

VM: Kilpailukykypaketin vaikutus noin 3,7 prosenttia yksikkötyökustannuksiin

Vesa Moilanen
VM: Kilpailukykypaketin vaikutus noin 3,7 prosenttia yksikkötyökustannuksiin
Pääministeri Juha Sipilä (vas.) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb käsittelivät tiistaina sopimusneuvotteluja Kesärannassa.
Työpaikkojen määrä lisääntyy noin 35 000:lla.
1.3.2016 17:51 (päivitetty 18:03)
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Työmarkkinajärjestöjen kilpailukykypaketin yksikkötyökustannusvaikutus on noin 3,7 prosenttia vuodesta 2019 eteenpäin ilman palkkaratkaisua, arvioi valtiovarainministeriö muistiossaan.

Työmarkkinajärjestöjen ratkaisun mukaan työllisyys- ja kasvusopimusta jatketaan vuodella ilman palkankorotuksia. Tällöin ansiotasoindeksi nousisi VM:n mukaan ensi vuonna 0,5 prosenttiyksikköä hitaammin kuin ilman pakettia. Yhteensä yksikkötyökustannusvaikutus olisi siten runsas neljä prosenttia.

Paketin arvioidaan lisäävän työpaikkojen määrää noin 35 000:lla 2020-luvun alkuun mennessä. VM näkee vaikutukseen liittyvän kuitenkin merkittävää epävarmuutta.

Paketin julkista taloutta vahvistava vaikutus olisi ministeriön arvion mukaan 600 miljoonaa euroa. Tämäkin arvio sisältää huomattavaa epävarmuutta.

Paketin suora vaikutus julkisen talouden tasapainoon keskipitkällä aikavälillä on noin 300 miljoonaa euroa heikentävä vuodessa, mutta epäsuorat positiiviset vaikutukset ovat tätä suurempia. Työllisyyden koheneminen parantaa julkisen talouden tasapainoa arviolta noin 700 miljoonaa euroa.

Vuosityöajan 24 tunnin pidennyksestä tuleva epäsuora säästö julkiselle sektorille on bruttona noin 350 miljoonaa euroa ja laskennalliset veromenetykset huomioiden nettona vajaat 200 miljoonaa euroa, VM arvioi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Jotta vaikutus olisi miljardin euron veronkevennyksen jälkeen hallitusohjelmassa tavoitellun suuruinen, pitäisi kilpailukykypaketin parantaa julkisen talouden tasapainoa noin kaksi miljardia euroa. Siihen nähden vajausta jää 1,4 miljardia euroa.

VM kertoo, että muistion arvioissa ei ole huomioitu paikalliseen sopimiseen ja aikuiskoulutukeen sovittuja muutoksia eikä muutosturvan laajentamisesta yrityksille aiheutuvia kustannuksia.

Juttua täydennetty klo 18.

1.3.2016 17:51 (päivitetty 18:03)
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Tagit kilpailukyky

Kommentit (73)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ja pakkolailla loput niin hyvä siitä tulee
Anonyymi: PäätöksiäKiitos 1.3.2016 17:58

Anonyymi
Loikka karkaa sitä mukaa kun punta devalvoituu.
Anonyymi: Alandorkat 1.3.2016 18:01

Anonyymi
vaikutukseen liittyy kuitenkin merkittävää epävarmuutta


Kyllä, nimittäin on todennäköistä, että työpaikat Suomessa vähenevät tämän "kilpailukykypaketin" vaikutuksesta. Se leikkaa ostovoimaa, lisää jo kannattavien yhtiöiden voittoja, jotka lähetetään verottomina ulkomaille, ja luo runsaasti huonoa henkeä työpaikoille. Paketti periaatteessa parantaa teollisuuden, erityisesti vientiteollisuuden, kilpailukykyä, mutta on maailamantalouden nyt ajauduttua taantumaan aivan liian heiveröinen auttamaan Suomen vientiä kasvuun.
Anonyymi: 90luvullaD30prossaa 1.3.2016 18:04

Anonyymi
3,7 ei se vaan riitä. Harmi harmi harmi
Anonyymi: LisääTarvitaan 1.3.2016 18:04

Anonyymi
Ei näy pakettia missään. Vai onko kyse yksityishenkilöihin kohdistuvan sivukulumäärän nostosta ja sen siirrosta julkisille tuhlattavaksi. Mikä taas tarkoittaa että työnteko ei kannata vanhaan malliin. No, ehkä sama tehty työ siirtyy sitten muille? +/- 0 ?
Anonyymi: MattoHölmölästä 1.3.2016 18:10

Anonyymi
Oma arvio on jos työssäkäyvien nettotulot tippuu n. 400€/hlö niin vaikutus on - 16000 työpaikkaa suomesta. Kotimainen kysyntä laskee sen verran. Työttömyysmaksun korotus vie lisää 20000 työpaikkaa. Mutta kaikki laskelmat ovat vain arvauksia. Voihan olla että kuluttajat olisi siirtäneet kulutusta pois suomen kaupoista joka tapauksessa.
Anonyymi: uytrfio 1.3.2016 18:12

Anonyymi
Nykyinen Thatcherilainen globaalin kapitalistinen talouskasvu vaatii sitä että pieni ja keskituloisten saavutettuja etuja kuten palkkaa, lomia, vapaa-aikaa, eläkkeitä, tukia yms. yms. on leikattava jatkuvasti vuosittain.

Eli kun talous kasvaa Thatcheriläisittäin vuosittain vaatii se sitä että pieni ja keskituloisten taloutta on kurjistettava toistuvasti vuosittain.
Anonyymi: uhrauksiaKasvulle 1.3.2016 18:17

Anonyymi
Kaikissa näissä paketeissa pitää ja kannattaa ottaa huomioon niiden vaikutus suomalaisen työn kysyntään ja kannattavuuteen.

Olen sitä mieltä että koko pakkolakitouhu oli jo alunalkaenkin lähinnä jonkinlaista bluffia, jolle ei oikein ole minkäänlaisia realistisia mahdollisuuksia parantaa taloutta mihinkään suuntaan.

Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö hallituksen pitäisi kaivaa keinoja esiin, joilla tasapainotetaan suljetun sektorin toimintaa niin, että avoimella sektorilla saataisiin aikaan uusia työpaikkoja.

Asia ei ole yleensäkään mikään työntekijät vs. työnantajat -vastakkainasettelu, vaikka sitä monissa ratkaisuissa yritetään näin kääntää.

Olennaisempaa on suomalaisen työn asema tulonlähteenä, eli hallituksen pitää ajaa nimenomaan niitä ratkaisuja, joilla saadaan markkinoilta enemmän kysyntää työttömäksi joutuneiden työpanokselle, kolikon toiselta puolelta katsoen kyse on investointihalukkuuden kasvattamisesta.

Kaikki muut joustavat. Myös pääomat, verottaja, työnantajat, työntekijät, ja yleensäkin ottaen kaikki suljetun sektorin toiminta.

Asumisen överihinnoitteluun pitäisi puuttua myös, milloin toteutetaan?
Anonyymi: Köyhäläinen 1.3.2016 18:18

Anonyymi
Ei siis kannata asettua sen enempää vasemmistoleiriin kuin oikeistoleiriinkään tässä asiassa, kun kysymys on enemmänkin siitä, voidaanko Suomi pitää markkinoilla järkevästi niin, että markkinoilta aikaansaatavalla tuloksella voitaisiin pitää myös suljetulle sektorille jäävä toiminta riittävänä volyymeiltään.

Jos suljettu sektori alkaa nokittelemaan avoimeen sektoriin nähden, kyllä se tarkoittaa lähinnä aiheetonta eriarvoistumista ilman minkäänlaista kilpailua.

Isommille tuloille pitäisi olla perusteet aina vapaan markkinan kilpailussa, se ei valitettavasti ole kestävä isotuloisuuden peruste, että on vain yksinkertaisesti oikeus ylihinnoitella Suomea ulos markkinoilta (esim. överiverotus, tai överiasumisenhinta tmv. lista on tässä pitkä)

Työn kannattavuutta pitäisi suojata lainsäädännöllä, jotta täällä eri ikäluokat tai toimialat eivät pääse sitä vahingoittamaan. Se on asia joka pitää voida siirtää myös heille jotka eivät ole vielä syntyneetkään, ja valtion hallinnon pitää tätä kyetä aina suojaamaan.

Pääomien ja valtion edut ovat tässä asiassa helpostikin eri suuntaisia, joten pääomien leirissä ei kannata liikaa viihtyä.

Kansalaiset ovat valtio, kansalaiset ovat myöskin valtion pääoma, ja valtion hallinnon työ on suojata omistajiensa, eli kansan etuja. Siihen kuuluu myös työn kannattavuus.

Jos työn kannattavuuteen liittyvä hinnoittelu/kustannustaso/ymv pitää voida korjata, se tehdään avoimen sektorin kautta.
Anonyymi: Köyhäläinen 1.3.2016 18:24

Anonyymi
Oma arvio on jos työssäkäyvien nettotulot tippuu n. 400€/hlö niin vaikutus on - 16000 työpaikkaa suomesta. Kotimainen kysyntä laskee sen verran. Työttömyysmaksun korotus vie lisää 20000 työpaikkaa. Mutta kaikki laskelmat ovat vain arvauksia. Voihan olla että kuluttajat olisi siirtäneet kulutusta pois suomen kaupoista joka tapauksessa.


Näin juuri. Rahaa siirtyy entistä emennän halvempien maiden tuotteiden ja palveluiden ostoo - alijäämä tulee kasvamaan. Suomalaisen työn kuluja olisi laskettava alaspäin saadaksemme kilpailukykyä parannettua ja rahaa virtaamaan kotiinpäin.
Anonyymi: TakkiinTulee5MRD 1.3.2016 18:30
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

14:29 Digitoday Suomi johtamaan EU:n puolustusviraston kyberhanketta
13:47 Brexit-ennuste: EKP lisää velkakirjaostoja 100 miljardiin kuukaudessa
13:33 Digitoday Uusi nettipankkiryöstö aiheutti miljoonatappiot: "Tusinoittain pankkeja murrettu"
13:19 Danske Bank arvioi: Suomen talouskasvu hiipuu selvästi, jos Britannian EU-ero etenee
12:57 Brexit voi kolauttaa ulkomaalaisten osaamiseen nojaavaa Lontoota
12:17 Nordea perustaa digiyksikön – vetäjäksi brittipankki RBS:n digijohtaja
12:03 Digitoday Jalokivikauppa rytisi 25 000 turvakameran hyökkäyksessä – myös Suomesta iskettiin
11:19 Digitoday Käytätkö Facebookia Chromella? Varo kavereidesi tekemiä merkintöjä
11:10 Kauppakamarin johtaja uhmaa ekonomistien Brexit-arvioita: ”En usko yhteen totuuteen”
10:23 Ilmalämpöpumpun tuoma säästö puhuttaa: ”Voidaan päätyä vain yhteen lopputulokseen”
10:22 Vakuutusyhtiöt myyvät evakuointiturvaa – milloin saa korvauksia?
10:04 Vienti laski huhtikuussa 11 % – öljyjalosteet valopilkku
09:29 Digitoday Mistä nyt tuulee: Microsoft jakaa Xboxeja Surfacen ostajille
09:17 Brexitin vaikutus hälvenee – pörssien odotetaan nousevan jo kolmatta päivää
08:37 Öljy kallistuu – tuotanto supistuu ja kysyntä kasvaa
07:48 HS: Varakkaat voivat kiertää asuntolainakaton vakuuksilla
07:13 Digitoday Windows 10:n jättipäivityksen ajankohta selvisi – tätä on luvassa
06:03 Digitoday Muistatko diaesitykset ystävien luona? Kohta näet niitä Facebookissa
06:01 Analyysi USA:n painajaisesta tuli totta: Tästä syystä maa pelkäsi Brexitiä jo 70-luvulla
29.6. Ministeri: Jos Brexit mietityttää, tulkaa Applen ja Facebookin perässä Irlantiin
29.6. Jorma Ollilan kokous kerää huippujohtajat Helsinkiin – teemana suuri murros
29.6. Volkswagen myöntyi jättikorvauksiin USA:ssa
29.6. Anvian pienosakkaat tyytymättömiä: "Pilkkahinnalla" meni
29.6. Nyt se ratkesi: Elisa ostaa Anvian osat
29.6. Kaikki eivät pääse nauttimaan kasvusta – 125 000 suomalaista vaarassa
29.6. Sote-ulkoistuksiin tuli rajoituksia kolmeksi vuodeksi
29.6. Hallitus julkisti sote-lait – kuluja leikataan kolme miljardia
29.6. Metsä- ja teräsyhtiöt vetävät laajaa nousua pörssissä
29.6. Perjantaista alkaen taksi maksaa entistä enemmän
29.6. Airbnb voi kohta olla maailman kolmanneksi suurin startup
Asiakastieto

Yhteistyössä