Kirjaudu ▼
 

Öljyn ylämäki veti Moskovan pörssin korkeimmilleen sitten marraskuun

© Maxim Shemetov / Reuters
Öljyn ylämäki veti Moskovan pörssin korkeimmilleen sitten marraskuun
Moskovan pörssiviikko on ollut pirteä. Venäjän talouden näkymät ovat hieman parantuneet maan päävientituotteen öljyn kallistuttua.
18.2.2016 21:38
Taloussanomat-Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Venäläisosakkeet ovat nousseet tänään korkeimmilleen sitten marraskuun, kun raakaöljyn hinta on ollut pienessä ylämäessä.

Öljyä ovat tukeneet tiedot, joiden mukaan Iran olisi valmis osallistumaan öljyntuotannon rajoituksiin. Opeciin kuuluva Saudi-Arabia ja järjestöön kuulumaton Venäjä sopivat tiistaina jäädyttävänsä tuotantonsa tammikuun tasolle.

Öljyn kallistuminen on lisännyt optimismia Venäjällä, missä valtio saa lähes puolet budjetin tuloista öljystä ja kaasusta. Viime vuonna Venäjän budjettivaje leveni kolmeen prosenttiin.

Hallituksesta kerrottiin tänään, että kuukauden hierotusta talouden 880 miljardin ruplan elvytyspaketin rahoituksesta puuttuu edelleen viidennes.

Ruplalla varaa vahvistua

Dollarimääräinen RTS-indeksi nousi tänään 2,3 prosenttia ja ruplamääräinen Micex nousi 2,1 prosenttia. Micex oli nousussa jo viidettä päivää peräkkäin.

Esimerkiksi öljy-yhtiö Lukoil kallistui tänään neljä prosenttia ja Sberbankin osakkeet jäivät 3,5 prosenttia plussalle.

Toiveikkuus on näkynyt osakkeiden lisäksi myös ruplan kurssissa, joka tosin illalla on ollut alamäessä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Rupla on viime aikoina ollut alisuoriutuja, joten pieni korjausliike öljyn perässä on mahdollista, kommentoi Danske Bankin strategi Vladimir Mikhashevski.

Myös amerikkalainen Goldman Sachs arvioi, että rupla voisi olla suurimmista hyötyjistä, mikäli Brent-laadun hinta kipuaisi takaisin 54 dollariin seuraavan vuoden aikana. Tällä tasolla se oli viimeksi viime syyskuussa.

Brent-laadun huhtikuun toimitusten tynnyrihinta oli illalla 0,16 dollarin nousussa 34,66 dollarissa.

18.2.2016 21:38
Taloussanomat-Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Tagit Venäjä öljy

Kommentit (90)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hyvä kun nousee. Hiukan. Eipähän tule rakenteellisia uudistuksia, modernisaatiota, korruption perkaamista ja säästöä. Sama meno jatkuu ja lopulta romahdus on TOTAALINEN.

VENÄJÄ HAJOAA
Anonyymi: HOHOOIIVANAT 18.2.2016 21:47

Anonyymi
Hyvä kun nousee. Hiukan. Eipähän tule rakenteellisia uudistuksia, modernisaatiota, korruption perkaamista ja säästöä. Sama meno jatkuu ja lopulta romahdus on TOTAALINEN.

VENÄJÄ HAJOAA

Sellaset psykoosit siellä.
Anonyymi: teppotulppu 18.2.2016 22:17

Anonyymi
Hyvä kun nousee. Hiukan. Eipähän tule rakenteellisia uudistuksia, modernisaatiota, korruption perkaamista ja säästöä. Sama meno jatkuu ja lopulta romahdus on TOTAALINEN.

VENÄJÄ HAJOAA

Taidat asua ruotsissa kun moisesta iloitset? Suomeen vyöryy miljoonia pakolaisia jos venäjä romahtaa. Tietenkin ennen sitä lähdetään sotajalalle ja tapetaan ainakin pari miljoonaa ihmistä.
Anonyymi: Psykopatia 18.2.2016 22:34

Anonyymi
Todella hyvä uutinen suomelle. Mitä paremmin naapurilla menee sen parempi on hänen kanssaan tehdä kauppaa.
Anonyymi: Eittip 18.2.2016 22:42

Anonyymi
Google hollanti syndrooma, ei venäjä hajoa vaan norja.
Norjan 170 000 usd.eläkevarat per.henk. suli hallituksen laiminlyötyä 4% infra investoinnit. Venäjä investoi bkt luvusta 80% infraan.

orosius se outo hiihtäjä
Anonyymi: orosius_hiihtäjä 18.2.2016 22:47

Anonyymi
Joo ja voittovarat annetaan teille Pietarin kolleegoille
Anonyymi: TampereenTrolli 18.2.2016 23:05

Anonyymi
Kohta saadaan laulaa: "pikkuputen pörssistä on kupla puhjennut, terrorilla me paikkaamme sen".

Seuraavaa hyökkäyskohdetta haetaan kuumeisesti. Pitäisi löytää maa joka on lähellä ja johon on helppo hyökätä... Sellaista vaan ei taida olla, yrittää mihin vaan niin aina tulee turpaan.

Putelle musiikkivihje: "ei kannata kuunnella Wagneria, voi tulla halu hyökätä Puolaan".
Anonyymi: K_A_Runa_Pettila 18.2.2016 23:06

Anonyymi
A-ohjelmaan oli päästetty kasa hulluntuntuisia dosentteja ihmettelemään Venäjän menoa. Heidän jutuissaan ei kyllä ollut päätä eikä häntää, eikä totuuden häivääkään. Se hulluimman tuntuinen dosentti kuitenkin sanoi, että kauppaa pitäisi käydä.

Suomi on aika huonossa hapessa jos tämän tasoisia tietämättömiä päästetään televisioon.

Puolustusministeri JNiinistökin oli niin tietämätön naapurin asioista ettei tiennyt kuinka monta siirtolaista Venäjällä asuu ja työskentelee. Heitä on n 11 miljoonaa.

Ölkkä varmaan jatkaa jyrkkää nousuaan, kuten on arveltukin. Kauppa se on joka kannattaa. Kyllä GS tietää.
Anonyymi: Hullutdosentit 18.2.2016 23:17

Anonyymi
Eikö se venäjä vieläkään rommaa!? Tätä menoa me ei saada Karjalaa takaisin vielä vuosiin. Pitääkö lähteä itse ottamaan kun Putteria ei saada kuopattua?
Anonyymi: roska_rubla 18.2.2016 23:18

Anonyymi
Venäjä sanoi jo kaksi vuotta sitten. Eurooppaan tulee iso sota, niin tulee. Lensitte pommikoneilla taas väärillä alueilla, tais olla jo ydinlatinkit mukana.
Se mikä on varma, kohta posahtaa ja kovaa!!!!!
Niin ne maailmansodat alkaa, yllättäen. Kaikki edellisetkin alkoivat yllättäen ja väärinkäsityksistä. Nyt on kaikki merkit kohdillaan, pikku ritsaus riittää sitten tapahtuu.
Anonyymi: Suomituhotaanensin 18.2.2016 23:29
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

11:36 Digitoday Microsoft jekutti asentamaan Windows 10:n: Riittääkö tämä korjaus?
11:30 UPM perustanut kolme uutta tytäryhtiötä
10:37 Portugaliin maksettiin 3 571 euron eläkkeitä
09:47 Pankkijätti: Finnair on yhä houkutteleva ostokohde
09:25 Vastikään pörssissä aloittaneen Lehdon kannattavuus heikkeni
09:17 IMF empii vielä Kreikka-tukea
08:29 Tutkimuslaitos: USA:n tuottavuus heikkenemässä ensi kertaa 30 vuoteen
08:11 Kulutusluotto ei ole apurahaa – Verkkokaupan mainonta vastoin hyvää tapaa
07:56 TS: Lounais-Suomessa epäillään bussikartellia
06:03 Kreikka sai taas rahaa – nämä uudistukset riittivät europäättäjille
25.5. McDonald'sin ex-pomo korvaisi duunarit roboteilla: "Työpaikat tulevat katoamaan ennennäkemättömällä tavalla"
25.5. Digitoday Google lakkauttaa salasanat – hintana yksityisyys?
25.5. Meijerialan kiky-sopimus kaatui – Elintarviketeollisuus: Työpaikkojen säilymisen kannalta valitettavaa
25.5. Komissio vaatii muutoksia Netflixin sisältöihin ja netin maarajoituksiin
25.5. Digitoday Mainokset tunkevat Google Mapsiin uudella tavalla
25.5. Norjan öljyministeri ei usko, eikä edes toivo öljyn palaavan huippuhintoihin
25.5. Digitoday Kuinka nyt käy Lumia-käyttäjien?
25.5. Kansainvälinen vertailu: Treffit Helsingissä maksavat yllättävän paljon, mutta "synnit" saa hyvällä hinnalla
25.5. Terrafamen pääluottamusmies: "Lypsävää lehmää on vaikea laittaa teuraaksi"
25.5. Video Talvivaaran loppulasku veronmaksajille: Yli miljardi euroa?
25.5. Uponor perustaa veden säästämiseen keskittyvän yhteisyrityksen
25.5. Digitoday Puhelinten teko ei Suomesta lopu: Tässä ovat Nokian perilliset
25.5. Anvia: Yhtiön rahoja ei käytetty väärin valtakirjojen keräyksessä
25.5. Digitoday Nokian puhelimien mahtava nousu ja raju romahdus – listasimme tärkeimmät vaiheet vuosilta 1984–2016
25.5. Terrafame: Talvivaaran kaivos on ajettava ensin ylös, jotta se voidaan ajaa alas
25.5. Kreikka-sopu näkyy markkinoilla – maan lainakorko painui puolen vuoden pohjiin
25.5. Digitoday Anssi Vanjoki: Tämä oli selvää jo helmikuussa 2011
25.5. Pörssissä myönteistä virettä – Nokia hyvässä vedossa
25.5. Digitoday Lue Microsoft-pomon kirje työntekijöille sanasta sanaan
25.5. Suomi hakee EU-tukea Microsoftin irtisanomisten takia
Asiakastieto

Yhteistyössä