Kirjaudu ▼
 

Saarikangas Ylelle: Suomalaisten työasenteessa on parannettavaa

Markus Jokela
Saarikangas Ylelle: Suomalaisten työasenteessa on parannettavaa
Martin Saarikankaan mielestä suomalaiset eivät ole valmiita uhraamaan työhön tarpeeksi omaa aikaa ja tarmoa.
18.1.2016 07:38
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Suomen telakkateollisuuden ratissa pitkään istunut Martin Saarikankaan mielestä suomalainen myyntityö "vaatii nöyrää asennetta ja taipuvaa selkärankaa", Yle uutisoi.

Suomalaisen Työn Liiton kyselyssä 45 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, ettei täällä osata myydä.

– Minulla on sellainen tunne, että tänä päivänä ei olla valmiita uhraamaan omaa aikaa eikä tarmoa, vaan vapaa-aika ja harrasteet ovat tärkeämpiä kuin työ, josta palkka maksetaan, Saarikangas sanoo.

Saarikankaan mielestä Suomessa ei pitäisi panostaa perustuotannon sijaan vain tuotekehitykseen ja jalostukseen. Molempia tarvitaan.

– Minun kokemukseni mukaan ne ovat sidoksissa toisiinsa. Ilman, että tiedät, miten tuotetta tehdään, niin sitä ei voi kehittää eteenpäin, Saarikangas toteaa.

∇ Mainos ∇
18.1.2016 07:38
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Tagit Suomi

Kommentit (133)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 14
EdellinenSeuraava

Anonyymi
– Minulla on sellainen tunne, että tänä päivänä ei olla valmiita uhraamaan omaa aikaa eikä tarmoa, vaan vapaa-aika ja harrasteet ovat tärkeämpiä kuin työ, josta palkka maksetaan, Saarikangas sanoo.


Mitä luulet Mara, voisiko tuo ihan pikkasen johtua myös palkan pienuudesta tai muuten huonoista työoloista?
Anonyymi: Rahalla-sitä-saisi 18.1.2016 7:46

Anonyymi
Kiinteä kuukausipalkka esim. valtiolla ja kunnalla ei velvoita mitään . Ainoastaan olemaan töykeä sen muutaman tunnin , jos joku yleensä pakosta joutuu etsimään palvelua.
Anonyymi: monikioertääkaukaa 18.1.2016 7:47

Anonyymi
Saarikangas on oikeassa. Ongelma näkyi takavuosina pahimpana rakennusalalla. Suomalaisten tikkupuutalojen pystyttäjiksi palkatut työttömät bussikuskit vaativat "työvoimapulan" aikana kaksinkertaista palkkaa diplomi-insinööreihin verrattuna. Ja asiakas maksoi pakkotilanteessa mitä raksajengi vaati.

Nyt noita tikkupuutaloja ei osta jyrkikään, mutta asuntovelat eivät viisastumisella lyhene.
Anonyymi: huijareiden_Suomu 18.1.2016 7:48

Anonyymi
Ehdottomasti itsellenikin vapaa-aika,harrasteet,perhe,lämmin ilmasto ovat tärkeämpiä,mutta ne saavuttaakseni oli 20-30 vuotiaana paiskittava hommia jopa 80-90 tuntia viikossa..

Suosittelen muillekin mutta kannattaa hellittää heti,kun elämässä saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden,sillä kerranhan täällä eletään..
Anonyymi: ulukosuomalaenen 18.1.2016 7:54

Anonyymi
Työstä pitää olla kiinnostunut juuri sen palkan verran,mitä siitä maksetaan. Samoin selän tulee joustaa saman verran-ei enempää. Näin siis palkkatyössä.

Se,että työehtoja ronkitaan huonommiksi-samoin sen kautta palkkaa-jäykistää selkärakaa oleellisesti.

Tämän ymmärtää moni-mutta vain harva eliitin huipulla oleva ja omistavaan luokkaan kuuluva.
Anonyymi: Make-123 18.1.2016 7:57

Anonyymi
Ne on Mara nykyään yrittäjiä ne jotka ovat vapaa-ajastaan luopuneet.
Anonyymi: Tin_ksnk 18.1.2016 7:59

Anonyymi
– Minulla on sellainen tunne, että tänä päivänä ei olla valmiita uhraamaan omaa aikaa eikä tarmoa, vaan vapaa-aika ja harrasteet ovat tärkeämpiä kuin työ, josta palkka maksetaan, Saarikangas sanoo.

Mitä luulet Mara, voisiko tuo ihan pikkasen johtua myös palkan pienuudesta tai muuten huonoista työoloista?

Juuri näin ja työpanoksen vähättely, syrjintä jne..hmm vapaa aikaa..Kyllä suomalainen johtaja tietää ja osaa!!
Anonyymi: katopeiliin 18.1.2016 8:01

Anonyymi
Johtajien ja varsinkin omistajien asenne onneksi on kohdallaan.
Anonyymi: EeeeK 18.1.2016 8:05

Anonyymi
Olen pitkän työurani aikana nähnyt monta kertaa, ettei osaamisella ja uhrautuvuudella työnantajan hyväksi ole juuri mitään arvoa, kun YT:t iskevät päälle. Eniten merkitystä on sillä, kuka kuuluu johdon lähipiiriin.
Anonyymi: Työmuurahainen 18.1.2016 8:08

Anonyymi
Johtajien ja varsinkin omistajien asenne onneksi on kohdallaan.
Niinpä. Varsinkin pörssiyhtiöt vaihtavat toimitusjohtajia samaan tahtiin kuin kiekkojoukkueet valmentajia. Ei ihme, ettei johtajia kiinnosta yritysten pidemmän tähtäimen menestys. Turhahan se on edes miettiä miten firmalla viiden vuoden päästä menee, jos johtaja itse saa kahdessa vuodessa potkut.
Anonyymi: Rautalanka 18.1.2016 8:13
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 14
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

15:44 Ertokin jää pois uudesta keskusjärjestöstä
14:30 Japanin Abe suunnittelee jättimäistä elvytyspakettia
13:12 BBC: Työnsaantisi voi pian olla kiinni robotin valinnoista
12:36 Näin kalliiksi homerakennukset käyvät yhteiskunnalle
12:16 Yellen ennakoi Fedin nostavan korkoaan piakkoin
11:10 Ilta-Sanomat Tekeekö Ruotsi taas Suomelle ikävän tempun? Niinistö Ylellä: ”Ruotsalaiset ovat selvästi vähän noloina”
10:26 HS: Eläkesijoittajille miljoonien tappiot kasvuyrityksistä
07:12 Näkökulma Näin Saksassa: Metalliala neuvotteli peräti 4,8 prosentin palkankorotukset
06:03 Digitoday Saako Android-puhelimesi halutun päivityksen? Katso tästä
06:01 Jopa 253 000 lasta voi altistua homeelle – katso kartasta, missä ongelmia on
27.5. Snowden on nyt seksisymboli
27.5. Turvatyynyjen takaisinveto paisuu: "pelkääjän paikallakin" vikaa
27.5. Kohta robottikin "tuntee kipua"
27.5. USA:n talous kasvoi nopeammin kuin luultiin
27.5. Miksi pankkilainaa ei saa Suomessa kännykällä?
27.5. Monsanto-pomo voisi tienata yrityskaupasta 70 miljoonaa
27.5. 38 öljytankkeria jonottaa satamassa Ranskassa – jalostajat tyytyväisinä
27.5. Microsoftista lähteville heti uusia työtarjouksia – "Useat löytävät mielenkiintoisia tehtäviä"
27.5. Terex: Zoomlion ei saanut tehtyä sitovaa ostotarjousta
27.5. Rikkain prosentti on Suomessakin luultua rikkaampi
27.5. Digitoday Microsoft estää yleisimmät salasanat – jätti porsaanreikiä
27.5. Analyytikko: Fortum maksoi korkean hinnan Ekokemistä – "Aika paljon preemiota"
27.5. Konecranes kohoaa kauppojen varmistuttua
27.5. Tunnettu lamppumerkki kiinnostaa pörssissä – kurssi roimassa nousussa
27.5. Valtio kahmaisee lähes 200 miljoonan euron potin Ekokemin myynnistä
27.5. Digitoday Jättitutkimuksessa löytyi yhteys kännyköiden ja syövän väliltä
27.5. Kaupalle vahvistus – Fortum ostaa Ekokemin
27.5. R-kioskien omistaja perustaa yhtiön, jonka tavoitteena on turvata työpaikkoja
27.5. Digitoday "Jännittävä demonstraatio": Avaruusalus pudotetaan kovaa maahan
27.5. Pääkaupunkiseudun asuntohinnat kovassa kirissä
Asiakastieto

Yhteistyössä