Kirjaudu ▼
 

VM: Hallituksen alijäämätavoite jää saavuttamatta

Lehtikuva
VM: Hallituksen alijäämätavoite jää saavuttamatta
Hallitus julkisti tänään ensi vuoden talousarvioesityksen.
Hallituksen budjettialijäämätavoite jää saavuttamatta, valtiovarainministeriö arvioi uudessa talouskatsauksessaan. Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite pienentää valtion budjettialijäämä yhteen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2015 mennessä. VM arvioi alijäämän kuitenkin olevan 2,1 prosenttia vuonna 2014.
17.9.2012 13:25
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Suomen valtio ei saavuta budjettialijäämätavoitettaan vuoteen 2015 mennessä, valtiovarainministeriö (VM) arvioi uudessa talouskatsauksessaan, joka liittyy hallituksen tänään julkistamaan ensi vuoden talousarvioesitykseen.

Ministeriön ennusteen mukaan hallitus ei onnistu tavoitteessaan pienentää valtion budjettialijäämä yhteen prosenttiin bruttokansantuotteesta seuraavan kahden vuoden aikana.

VM ennustaa, että valtion budjettialijäämä kasvaa tänä vuonna 3,4 prosenttiin. Vuosina 2013 ja 2014 ministeriö arvioi alijäämän olevan 2,8 ja 2,1 prosenttia.

Sen sijaan julkistalouden budjettialijäämän VM arvioi supistuvan 0,5 prosenttiin bkt:sta vuoteen 2015 mennessä. Julkistalous sisältää valtiontalouden lisäksi kunnat ja eläkeyhtiöt, ja sen tilaa käytetään vertaillessa Suomea esimerkiksi muihin euromaihin.

Hallitusohjelman mukaan hallitus on sitoutunut tekemään lisäsäästöjä, jos valtion velkasuhde ei käänny laskuun ja jos budjettialijäämä ei alita yhden prosentin rajaa. Seuraavan kerran hallitus arvioi tavoitteiden täyttymistä ensi maaliskuussa.

VM arvioi, että velkasuhde eli valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen kasvaa tänä vuonna 45,2 prosenttiin, ensi vuonna 42,7 prosenttiin ja 47,7 prosenttiin vuonna 2014.

– Valtiontalouden velan kasvu näyttäisi kuitenkin taittuvan suhteessa kokonaistuotantoon. Väestön ikääntymisestä aiheutuva sosiaali- ja terveyspalveluiden kysynnän kasvu sekä kuntien valtionosuuksien leikkaukset rasittavat kuntien taloutta ja myös niiden rahoitusasema uhkaa jäädä selvästi alijäämäiseksi, ministeriö sanoo tiedotteessa.

Kasvu vaatimatonta
2012 ja 2013

Suomen kokonaistuotanto kasvaa tänä vuonna vain 1,0 prosenttia, ja kasvu on täysin kotimaisen kysynnän varassa, VM ennustaa. Ensi vuonna kasvu on samaa tasoa, mutta kasvun rakenne monipuolistuu viennin piristyessä. Vuonna 2014 talouden ennustetaan kasvavan 2,0 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Työmarkkinoiden tilanne pysyy ministeriön mukaan suhdannetilanteeseen nähden yllättävän hyvänä. Tälle vuodelle VM ennustaa 7,6 prosentin työttömyyttä. Kasvun pysyessä vaatimattomana työttömyys kääntyy kuitenkin ensi vuonna nousuun ja kipuaa hieman yli kahdeksaan prosenttiin.

Yksityinen kulutus kasvaa ennusteen mukaan 1,5 prosenttia tänä vuonna ja 1,0 prosenttia ensi vuonna.

Euroalueen kriisi painaa Suomen vientiä, joka supistuu hienoisesti tänä vuonna. Ensi vuonna vienti elpyy 2,5 prosentin kasvuun, valtiovarainministeriö ennustaa.

17.9.2012 13:25
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (66)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava

Anonyymi
VM:n jäbät on taas niin väärässä. Kysykää vaikka Jutalta. Autokauppa räjähtää loppuvuonna ja autoverokertymällä paikataan budjetti ja maksetaan Kreikan velat. Jutta on nero!
Anonyymi: JepJep 17.9.2012 13:10

Anonyymi
Eli alijäämää PUKKAA kotimaassa mutta euroalueen apulainarintamalla näkynee nousua.
Anonyymi: Buhahhah 17.9.2012 13:10

Anonyymi
Ulosottotalous.
Anonyymi: keynesiläinen ulosot 17.9.2012 13:11

Anonyymi
No ei yllätä yhtään kun siellä on niin utopistista porukkaa että ennusteet laaditaan uskonnon pohjalta eikä huomata yhtään mitä ympärillä tapahtuu.
Anonyymi: Ja muu on pölhöpopul 17.9.2012 13:12

Anonyymi
"Kasvu vaatimatonta
2012 ja 2013"

Kasvu tulee olemaan vaatimatonta seuraavat vuosikymmenet ja mitä enemmän veroja nostetaan, niin sitä heikommaksi se jää.
Anonyymi: hmm 17.9.2012 13:14

Anonyymi
Oltais reilusti plussalla jos ei kokoomuslaiset "budjetoisi" kaikkia omiin taskuihinsa ja kreikkalaisille!
Anonyymi: titanic-estonia-kata 17.9.2012 13:15

Anonyymi
VM: Hallituksen alijäämätavoite jää saavuttamattaTämähän on ollut täysin selvää siitä saakka, kun selvisi että vasemmistopuolueetkin, joihin luen myös vihreät, osallistuu hallitukseen.


Suomessa ei ole oikeistoa ollenkaan joten voit lukea melko puhtaasti kaikki velanpumppaus-sossutusryhmittymät.
Anonyymi: Mitä tukea sinä saat 17.9.2012 13:16

Anonyymi
Kokoomuksen vastuunkanto euroalueella kuitenkin senkun KIIHTYY.
Anonyymi: Kohta Italia 17.9.2012 13:17

Anonyymi
´

Toivotalouden peruspilarina on iltarukouksen kohta,
jossa pyydetään ettei yksikään kuplatalous poksahtaisi, koska Suomen takausvastuut romauttaisivat budjettimme alijäämäiseksi sukupolvien ajaksi.

Suomen Pankissa on mädäntymässä kymmenien miljardien edestä EKP:n ulostamia roskabondeja, joiden eräpäivä turskauttaa pahan hajuisen lietteen hautaamaan viimeisetkin unelmat lastemme tulevaisuudesta.
Anonyymi: vänrikki S. 17.9.2012 13:18

Anonyymi
Miten se on mahdollista?!?

Olemme oikeudenmukaisesti verottaneet enemman, vastuullisesti ottaneet velkaa ajaen Suomen etua eurokriisissa, maksaneet hyvin tyhjista vakuuksista, puhuneet kasvuyritysten ja hyvinvointivaltion puolesta.
Anonyymi: Jyka ja Juttis 17.9.2012 13:22
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

19:22 Toyotalla 400 000 auton takaisinkutsu palovaaran takia
18:41 "Jos Suomi olisi yritys, se kaipaisi täyskäännöstä"
17:56 Kiinan yllätys kannustaa riskeihin
17:24 Selvästi halvempaa bensaa? Moottorikikka voi halventua tuhansilla
16:19 Draghin puhe sysäsi euron laskuun
16:17 Eduskunnasta +30 000 euroa tuloihin
15:50 Pörssissä hulinat Kiinan koronlaskun jälkeen – Kone ennätyskorkealle
15:38 Haastattelu Mitä yhteistä on pankkiireilla ja rekkakuskeilla?
15:26 Öljyn hinta kääntyi nousuun Kiinan laskettuja korkoja
15:01 Kiinalta iso liike: Korkoja laskettiin
14:02 Ilta-Sanomat Ukraina: Venäjältä ammuttiin rajan yli tykkitulta
12:58 Digitoday Kännyköille uusi lasi – joka viides hajosi yhtiön omissa testeissä
12:34 "Johto on vieraantunut työntekijöiden todellisuudesta"
12:32 Yle: Metsäyhtiöiden kartelli käräjäoikeuteen
12:09 Tätä välittäjät manaavat: Ruotsalaiset joutuvat lyhentämään asuntolainaa
11:58 Venäjä harkitsee öljyntuotannon leikkaamista
11:51 Draghi: EKP:n pitää nostaa nopeasti inflaatiota
11:45 "Miksi valtio ajaa Talvivaaraa konkurssiin juuri nyt?"
10:43 Lihavuus maksaa enemmän kuin ilmastonmuutos
10:42 Digitoday Suomesta terveisiä: Tämä aukko vaarantaa miljoonat verkkosivut
10:41 Mersu vannoo: ratti ja jarru eivät lähde autoista
10:39 Digitoday Jolla saavutti tavoitteensa 270-prosenttisesti
10:32 Ruotsalaisfirma ostaa salolaisen Ledilin
09:27 Itella haluaa siivun venäläisen verkkokaupan kasvusta
09:17 HS: Keskustan kannatus loikkasi
08:41 Pessimismin ja pelon voitto
08:28 Obaman maahanmuuttohanke eteni – teknoyhtiöt pettyivät
07:44 Lehdet: Perumattomista terveyskeskusajoista jättikulut
06:01 Vertailu Tuoko bonus onnen? Nyt tarkkana, autoilija
20.11. Monella öljykentällä kipuraja on käsillä
Asiakastieto

Yhteistyössä