Kirjaudu ▼
 

Kuluttajista talouskasvun vetureita – turha toivo

Lehtikuva
Kuluttajista talouskasvun vetureita – turha toivo
Kotimaisesta kulutuksesta ei ole Suomen talouskasvun pelastajaksi kuten vielä keväällä toivottiin. Kotitalouksien kulutuksen kasvu hidastuu loppuvuonna, ja laskee ensi vuonna vielä tämän vuoden luvuista, ennustaa OP-Pohjola suhdannekatsauksessaan.
Janne Soisalon-Soininen
27.8.2012 16:08
199

OP-Pohjola ennustaa suhdannekatsauksessaan kulutuksen kasvavan tänä vuonna 1,9 prosenttia ja ensi vuonna enää 1,5 prosenttia. Ottaen huomioon viimeisimmät luottamusbarometrit, luvut eivät yllätä.

Kuluttajien luottamusindikaattori jäi elokuussa lukemaan 0,5 eli lähes samalle tasolle heinäkuun 0,1 kanssa. Suomalaisten luottamus on nollissa, mikä heijastuu myös kulutukseen. Luottamus omaan talouteen on ollut alhaisempi ainoastaan vuoden 1996 huhtikuussa ja vuoden 1995 lokakuussa.

– Vallitsevan talouskriisin jatkuva kärjistyminen on merkittävä uhka. Kotitaloudet reagoivat voimakkaasti talouden käänteisiin. Jos tilanne kuitenkin säilyy tasaisena, luottamus talouteen alkaa normalisoitua, totesi OP-Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen lehdistötilaisuudessa.

Vielä keväällä toivottiin, että ihmisten ostointo pelastaisi Suomen taantumalta. Tuolloin Palkansaajien tutkimuslaitos ennusti kulutuksen kasvavan tänä vuonna 2,2 prosenttia. Ennuste oli tämän vuoden osalta yksi optimistisimmista.

Kaupan liiton ekonomisti Jaana Kurjenoja puolestaan kommentoi Taloussanomille aiemmin elokuussa, ettei kauppa enää käy entiseen tapaan. Viimeisimmät luottamusindikaattorit kertovat hänen olleen oikeassa. Kauppa ja yksityinen kulutus ovat Kurjenojan mukaan olleet talouden veturi, jonka vauhti alkaa nyt kuitenkin hidastua.

Kuluttajien luottamus ei ole ainoa, joka laskee. EK:n tänään julkaisemat luottamusindikaattorit elokuulta olivat laskussa kaikilla toimialoilla. Erityisen synkät olivat juuri kotimaisen kysynnän ylläpitämien vähittäiskaupan ja palvelualojen näkymät.

Kiristyvä verotus
ei auta tilannetta

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Ensi vuodelle suunnitellut veronkiristykset ovat tässä taloustilanteessa myrkkyä kotitalouksille. OP-Pohjola katsoo kireän finanssipolitiikan jarruttavan tällä hetkellä kasvua monissa maissa. Myös Suomessa on paineita kiristää vyötä.

Hallitus nostaa arvonlisäveroa prosenttiyksiköllä ensi vuoden alusta, ja kiristää myös tuloverotusta. Samaan aikaan OP-Pohjola ennustaa kuluttajahintojen nousevan ensi vuonna 2,7 prosentilla. Näillä toimilla suomalaisten ostovoima tulee heikkenemään palkankorotuksista huolimatta.

Muun muassa EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen ja puheenjohtaja Ole Johansson ovat arvostelleet hallituksen ensi vuoden verolinjaa. EK:n mukaan verotusta tulisi päinvastoin laskea, jotta teollisuuden kilpailukyky kohentuisi ja kulutus piristyisi. Heiskanen ymmärtää EK:n huolen.

– Talouspolitiikassa hallituksen pitäisi ottaa vakavammin huomioon suomalaisen teollisuuden ja viennin vaikea tila.

Heiskanen ei kuitenkaan lähtisi avaamaan työmarkkinaosapuolien aikaansaamaa raamisopimusta. Hänen mukaansa sopimuksen eri kohtien soveltamisesta voitaisiin kuitenkin keskustella uudelleen.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (199)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 20
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Vastuuta on kannettu kuin valoa säkissä tupaan, jotta on päästy ottamaan niskalenkkejä kardemumman yössä.

Rahat meni ja lama tuli, mutta onneksi sentään saatiin pensaspalo sammutet.. eikun.. tuota.. siis ytimessä ollaan!
ytimessä ollaan 27.8.2012 15:54

Anonyymi
Aika hassua, että laskusuhdanteessa kommunismia kutsutaan kokoomuksen sanoin 'vastuunkannoksi'. Eli tappiot ovat yhteisiä.

Vastaavasti nousukaudella pankkiirien miljoonabonukset ovat 'toimivaa markkinataloutta' ja silloin voitot ovatkin yksityisiä.
Kokoomus on Suomen s 27.8.2012 15:56

Anonyymi
Joo ei varmasti ole, kun asuntokartellin annetaan vapaasti nostaa asumisen hintaa mielivaltaisille tasoille ja sitten media julkaisee samaisen kartellin tekemiä uutisia edullisista asunnoista. Sinne se ostovoima katoaa sementtiin. Koska tää läpityhmä kansa herää ja lakkaa kantamasta lisää rahaa asuntopyramidihuijaukseen?

asuntokuplassa.blogspot.com
levittäkää sanaa 27.8.2012 15:57

Anonyymi
Käsittämätöntä, ettei tajuta EK: n esittämää: lamassa pitää elvyttää, verot alas ja ostovoima kohenee. Ei kiristämällä mitään säästöä tule, kun kukaan ei kohta osta mitään ja tästä syystä yritykset menevät nurin, työpaikkoja katoaa ja sitten ollaankin kaikki sossun luukulla!
yrittäjä 27.8.2012 15:57

Anonyymi
Oletteko muuten huomanneet, että kaikki nämä vastuunkantajat ovat Savolaisia; Katainen, P Lipponen, E Liikanen, O Rehn?
Ja vastuu siirtyy... 27.8.2012 15:58

Anonyymi
Siis samalla kun työnantajien EK vaatii NOLLAkorotuksia palkkoihin.
Buhahhah 27.8.2012 15:58

Anonyymi
Eli edes valkoiset hampaat ja tyhjät eurokiihko letkautukset eivät nosta kuluttajien luottamusta. On se kyllä kumma juttu..
mike 27.8.2012 16:01

Anonyymi
Vain idiootti kuluttaa
Nimetön 27.8.2012 16:01

Anonyymi
Nyt olisi aika tuoda maahan 1,8 miljoonaa tyovoimpulan poistoon. Lahisuvun kanssa puhutaan 6-9 miljoonasta fazerista.

Mitka nakymat viranomaispuolelle ja talouselamalle kun jokaiselle rakennetaan uusi koti ja sinne huonekalut kodinkoneineen.

Tarvitaan tuhansia ja tuhansia sairaaloita ja kouluja lisaa.

Taman idean lanseerasi kokoomus Jyrki Kataisen johdolla.
Talonmies 27.8.2012 16:03

Anonyymi
Ainakin itse olen maissa, ostin Helsingistä 4h+k tammikuussa 2011, Etuoven markkinapuntarin mukaan arvo -13%...

lainaa 300 000 euroa ja makselen pelkkiä korkoja 2-vuotta, asunnon arvo vain 261 000 euroa
Henkisesti aivan romuna
* 27.8.2012 16:03
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 20
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä