Yhdysvaltain keskuspankilta saatiin lisää vihiä elvytyksestä
Nyt julkaistujen heinä-elokuun vaihteen korkokokouksen pöytäkirjojen mukaan monet avomarkkinakomitean jäsenet näkevät lisäelvytyksen tarpeelliseksi, jos talouden elpyminen ei saa vauhtia. Viimeaikaiset tilastot eivät viittaa tähän.
Pöytäkirjojen mukaan monet jäsenet totesivat elvytystoimia tarvittavan "melko pian", ellei talous elvy "merkittävästi ja kestävällä tavalla".
Aiemmin tässä kuussa avomarkkinakomitean jäsenet ja aluepankkien johtajat Charles Evans ja John Williams ovat vihjailleet tai esittäneet Yhdysvaltojen tarvitsevan lisää elvytystä.
Monet kokoukseen osallistuneet arvioivat, että uusi arvopaperien osto-ohjelma "voisi tarjota lisätukea talouden elpymiselle".
Tieto pöytäkirjojen kommenteista nosti osakekursseja eilen Yhdysvalloissa. Myös kullan hinta nousi 16 viikon huipputasoille, kun Fedin uumoiltiin aloittavan kolmannen osto-ohjelmansa.
Yhdysvaltain keskuspankki piti edellisessä kokouksessaan ohjauskorkonsa ennallaan nollan tuntumassa ja toisti ohjauksensa, jonka mukaan korko pysyy "poikkeuksellisen alhaisena" ainakin vuoden 2014 loppuun asti.
Fed ei kertonut tällöin uusista konkreettisista toimista talouden tukemiseksi, mutta vakuutti olevansa valmis uusiin elvytystoimiin tarvittaessa. Fed vahvisti myös jatkavansa vuoden loppuun asti valtionlainojen vaihto-ohjelmaa, josta pankki ilmoitti kesäkuussa.













