Kirjaudu ▼
 

Ruoka, liikenne ja asuminen kiihdyttivät inflaatiota

Jukka Ritola/Lehtikuva
Ruoka, liikenne ja asuminen kiihdyttivät inflaatiota
Inflaatio kiivastui heinäkuussa 2,9 prosenttiin kesäkuun 2,8 prosentista. Hintoja nosti muun muassa ruuan, liikenteen, asumisen kallistuminen.
Taloussanomat
14.8.2012 10:00
47

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio kiihtyi heinäkuussa 2,9 prosenttiin. Kesäkuussa kuluttajahinnat nousivat 2,8 prosentin vauhtia.

Tilastokeskuksen mukaan hintoja nosti viime vuodesta eniten ravinnon, liikenteen, asumisen sekä alkoholin ja tupakan kallistuminen.

Hintojen nousua puolestaan hillitsi eniten korkojen lasku sekä ulkomaan valmismatkojen, sähkön ja matkaviestintäpalvelujen halpeneminen edellisestä vuodesta.

Kesäkuusta heinäkuuhun kuluttajahinnat laskivat 0,2 prosenttia, mikä johtui etenkin vaatteiden alennusmyynneistä.

Euroalueen vuosi-inflaatio näyttää yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan olleen heinäkuussa 2,4 prosenttia.

∇ Mainos ∇
Yritykset Tilastokeskus
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (47)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"Ruoka, liikenne ja asuminen kiihdyttivät inflaatiota"

Noita ei onneksi kukaan tarvitse...
Kyyhötetään nälässä 14.8.2012 9:52

Anonyymi
Kyllähän se on niin, että inflaation suurin kiihdyttäjä on nykyhallitus. Siis sen junailemat veronkorotukset. No, itsehän sinne vasemmistoenemmistön äänestitte.
Pulinat pois, kansa on puhunut!
Kängi-Kustaa 14.8.2012 9:55

Anonyymi
kyllä nyt kelpaa kun tulee kokonaista 0,9 prosentin työehtosopimuksen mukainen vuosikorotus palkkaan...
kypsynyt 14.8.2012 9:58

Anonyymi
Talous on saatava numeerisesti mitattavaan kasvuun vaikka sitten inflaation avulla. Hallitus voi jälkikäteen rehvastella, että BKT nousi 10% vuodessa monta vuotta. Ei kannata tietenkään rehvastella ostovoiman samanaikaisella laskulla ja infran kurjistumisella, mutta kapeakantaisen perustelun pääpuolueet jo sujuvasti osaavatkin.
Virtsaa silmässä 14.8.2012 10:00

Anonyymi
Jallatijallaa, miten prosentti ei juurikaan hetkahda,kunhan taas syyskuun puolelle päästyämme sähkö ottaa taas nousua valtavalla kulmakertoimella..pelkkää tuubaa nämä prosenttinsa, keinotekoisesti "koriin" raavitaan sellaiset tuotteet että nämä kaksinumeroiset ns arkielämän inflaatioprosentit saadaan piilotettua. Jokainen näkee, että ruoka ja varsinkin vihannekset ovat euron tultua lähteneet hinnoiltaan täysin käsistä. S- ja K-.syöpä pitävät kyllä huolen hyvineveljineen, että suomipoika saa kuivana kakkoseen joka ainoalla kauppareissullaa.
syön lihaa ja olen h 14.8.2012 10:01

Anonyymi
Koron kiskonta on inflaation syy.
Vanha keksintö millä 14.8.2012 10:01

Anonyymi
"Ruoka, liikenne ja asuminen kiihdyttivät inflaatiota"

Mutta onneksi raivaussahojen, sukellusräpylöiden ja kaksirivisten harmonikoiden hinnat ovat laskussa.
Tasapaino 14.8.2012 10:03

Anonyymi
kyllä nyt kelpaa kun tulee kokonaista 0,9 prosentin työehtosopimuksen mukainen vuosikorotus palkkaan...


Turha niitä palkankorotuksia on maksaa jos ei tuottavuus parane, ei se raha taivaasta tipu vaikka inflaatio ois mitä. Yleensä on ollut tapa että palkankorotus ansaitaan, julkisella voi toki olla toisin..
Hesus 14.8.2012 10:06

Anonyymi
toiveikas alku sijoittajilta, mutta taitaa mennä hyvästi miinukselle jenkeissäkin koko viikon.
humanisti 14.8.2012 10:07

Anonyymi
Sähkö ehkä laskenut mutta siirtohinnat nousseet.
suora sähkölämmitys 14.8.2012 10:07
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä