Kirjaudu ▼
 

Asiantuntijat: Hallituksella homma hallussa

Reuters
Asiantuntijat: Hallituksella homma hallussa
Talouden asiantuntijoiden mielestä Suomen hallitus tietää mitä tekee päättäessään nyt ensi vuoden budjetista. Tehtiinpä kotimainen tulo- ja menoarvio millaiseksi tahansa, sillä on varsin vähän vaikutusta tämän eurokriisin etenemiseen.
Toivo Martikainen
8.8.2012 06:01
204

Valtiovarainministeriö esitteli eilen ehdotuksensa ensi vuoden tulo- ja menoarviosta eli budjetista. Esitys oli hyvin pitkälti odotusten mukainen.

Sekä pääministeri Jyrki Katainen (kok.) että valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoivat jo etukäteen, ettei budjettineuvotteluissa tarvitse ryhtyä uuteen vyönkiristykseen. Heidän mukaansa keväällä hallituksen kehysriihessä sovitut toimenpiteet riittävät. Taloussanomien haastattelemien asiantuntijoiden mukaan arvio on oikea.

– Hyväksyn hallituksen arvion taloustilanteesta, kevään ennuste on yhä pätevä. Ei pidä olla niin, että aina kun tulee uudet suhdanne-ennusteet, niin lähdetään heti muuttamaan suunnitelmia, Aalto-yliopiston vieraileva taloustieteen professori Sixten Korkman sanoo.

Keväällä sovittiin valtiontalouden tasapainottamisesta hallituskauden loppuun mennessä noin 2,4 miljardilla eurolla, josta vajaat puolet tulee eilen kerrottujen suunnitelmien mukaan menoleikkauksista ja reilut puolet veronkorotuksista. Muun muassa arvonlisäveroa ja rikkaiden verotusta on tarkoitus kiristää ja kilometrikorvausta pienentää.

Helsingin yliopiston taloushistorian professorin Sakari Heikkisen mukaan hallituksen pahin virhe olisi uskoa sokeasti Suomen tämänhetkisen matalan korkotason säilymiseen ja ottaa siinä uskossa runsaasti lisävelkaa.

– Tässä tilanteessa olisi riskaabelia velkaantua holtittomasti luottaen Suomen nykyiseen asemaan rahoitusmarkkinoilla. Se olisi potentiaalinen riski, hän sanoo.

Samalla Heikkinen uskoo, että velkaantumisriski on päättäjien mielessä, sillä viimeisen parin vuoden aikana on nähty, kuinka nopeasti maailmantalouden tilanteet voivat muuttua.

– Valtiontaloutta on hoidettu hyvin ja lainakulut ovat alhaiset. Sitä ei ole syytä muuttaa, eikä kukaan ole niin tekemässäkään, Heikkinen sanoo.

Myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitosta Etlaa pitkään johtanut Korkman näkee, että hallituksella on tilanne hallinnassa.

– Järkevä ihminen voi olla huolissaan meidän velkaantumisesta. Mutta ennen kaikkea pitää toteuttaa sellaisia toimia, joilla velkaantuminen saadaan rajoihin pidemmällä aikavälillä, hän sanoo.

Kestävyysvaje
ei katoa mihinkään

Kataisen hallituksen yksi suurista projekteista on ryhtyä toimiin Suomea uhkaavan kestävyysvajeen patoamiseksi. Projektiin liittyvät niin valtiontalouden tasapainottamiseen tähtäävät toimenpiteet kuin paljon pelonsekaista vastustusta herättänyt historiallinen kuntauudistuskin.

Asiantuntijat muistuttavat, että kestävyysvaje on huomattavasti talouden suhdanteita tai yhtä hallituskautta laajempi asia. Se ei katoa mihinkään, vaikka hallitus aikanaan vaihtuukin.

– Julkisen talouden alijäämä ei ole tämän tai ensi vuoden ongelma, vaan kestävyysvaje vaikuttaa pidemmällä aikavälillä. Sen syihin tulee puuttua rakenteellisin muutoksin, Korkman sanoo.

– Kestävyysvajeen perspektiivi on huomattavan pitkä. Se ei ole suhdanteellinen, vaan pitkän aikavälin rakenteellinen kysymys, Sakari Heikkinen sanoo.

Kestävyysvajeessa on yksinkertaistaen kyse siitä, että Suomen työikäinen väestö ikääntyy, eikä nuoria ole tulossa työelämään tarpeeksi. Huoltosuhde vääristyy niin, että yhteisillä varoilla elätettäviä on liikaa elättäjiin eli veronmaksajiin verrattuna.

Heikkisen mukaan talouspolitiikassa on jatkuvasti kyse siitä, mikä on pitkäaikaisten rakenteellisten ratkaisujen ja lyhyiden suhdanteellisten toimenpiteiden, kuten budjettipäätösten välinen suhde.

– Tässä pelataan ikään kuin kahta peliä samanaikaisesti, Heikkinen sanoo.

Kun kestävyysvajetta halutaan tilkitä, kuluu tärkeimpiin toimenpiteisiin kummankin asiantuntijan mukaan alijäämän supistamisen sijaan talouskasvun ja työllisyyden kohentaminen. Jos taloustilanne saadaan parantumaan, alijäämä kyllä kestetään.

– Ensi vuodelle ollaan kyllä kiristämässä finanssipolitiikkaa, mutta suhteellisen maltillisesti. Mielestäni hallituksen ei pidä kiristää sitä äkillisesti, kun kiristäminen kerran voidaan välttää, Korkman sanoo.

Nykyinen taloustilanne
ainutlaatuinen historiassa

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Moni tekee hanakasti vertauksia nykytilanteen ja 1990-luvun alkupuolella Suomea koetelleen laman välillä, mutta asiantuntijoiden mukaan haasteet ovat tosiasiassa nyt erilaisia kuin aiemmin.

– Tilanteet ovat hyvin erilaisia. 1990-luvulla oltiin ainutlaatuisessa kriisissä, kun Suomen luottokelpoisuus oli heikko eikä markkinoilta saatu rahaa. Nyt tilanne on täysin toinen, Korkman sanoo.

Hänen mukaansa 1990-luvun lama-Suomi oli samassa tilanteessa, missä Etelä-Euroopan kriisimaat ovat nyt.

– Luottamuspula valtioon ja pankkijärjestelmään on samalla tavalla totaalista, Korkman sanoo.

Valtiovarainministeriön historian kirjoittaneen Sakari Heikkisen mukaan nyt meneillään olevassa kriisissä ainutlaatuista on nimenomaan sen pitkä kesto.

– Eurokriisin pitkittyminen on ainutlaatuinen piirre, enkä yhtäkkiä ajatellen keksi historiasta vertauskohtaa nykytilanteelle. Nyt on kyseessä kytevä, mutatoituva kriisi, mistä ei tiedä mitä siitä tulee. Tilanne on vaikea, hän sanoo.

Heikkisen mukaan kohdallisempi vertaus voidaankin tehdä vuoden 2008 finanssikriisin ensiaallon yhteydessä tapahtuneen pudotuksen ja muiden aiempien taloussyöksyjen, kuten 1990-luvun laman kesken. Nykytilanteelle ei sen sijaan ole vastinetta.

Elvytystä vain
juokseviin projekteihin

Pitkittyvän talouskriisin yhteydessä on puhuttu paljon myös elvytyksen mahdollisuuksista, eli julkisten varojen käytöstä taloudellisen aktiivisuuden ja työllisyyden kohentamiseen. Asiantuntijoiden mukaan elvytyksen mahdollisuudet ovat tässä tilanteessa rajalliset.

– Elvytyksellä on sen verran vähän voitettavissa, että sen merkittävä lisääminen tulee tuskin kysymykseen. Suomen budjettialijäämä kuitenkin on mitä on, emmekä halua lisätä sitä merkittävästi, Korkman sanoo.

– Suomen kehitys on niin pitkälti maailman talouskehityksestä riippuvainen, että on vaikea keksiä, mihin elvytystä voitaisiin suunnata. Meillä lienee rajallisesti sellaista kotimarkkinoille suuntautunutta toimintaa, johon elvytys voisi tepsiä, eikä maailmanmarkkinoita voida Suomen rahoilla elvyttää, Heikkinen puolestaan kommentoi.

Kumpikin asiantuntija on yhtä mieltä myös siitä, että jos elvytystoimenpiteet olisivat sellaisia, jotka tehtäisiin jossain vaiheessa joka tapauksessa, niin niitä kannattaa nyt vauhdittaa.

– Jos homekouluja pitää joskus korjata, niin nyt on tietysti oikea ajankohta. Rahoitusta saadaan nyt niin matalalla korolla kuin vain voi, Korkman tiivistää.

Asiantuntijoita kuunnellessa keskeiseksi laajemmaksi viestiksi nousee budjetin yhä rajallisempi vaikutusvoima. Toki budjetilla vaikutetaan kotimarkkinoihin ja omaan julkiseen talouteen, ja niistä onkin viime vuosina pidetty kohtalaisen hyvää huolta. Siihen budjetin vaikutukset kuitenkin pääosin typistyvätkin.

– Suomen makrotalouden visio riippuu lyhyellä perspektiivillä aika paljon asioista, jotka eivät ole Suomen hallussa ollenkaan, kuten maailmantalouden kehityksestä. Voimme vaikuttaa vain siihen, että oma julkinen taloutemme ja kansainväliseen menestykseemme vaikuttavat rakenteelliset tekijämme ovat kunnossa. Ei ole lyhyen aikavälin keinoja vaikuttaa kansainvälisiin asioihin, jotka kuitenkin vaikuttavat voimakkaasti meidän makrokehitykseen. Tässä mielessä budjetin mahdollisuudet ovat rajalliset, Sakari Heikkinen sanoo.

Kun vain toiseen puoleen voidaan vaikuttaa, on parempi pitää oma pää kunnossa ja toivoa kansainväliseltä kehitykseltä parasta mahdollista. Enempään ei Suomi omalla budjetillaan kykene.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (204)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 21
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ns. asiantuntijat laskevat ongelmien ratkeavan vanhaan talouskasvuun uskoen. Ikävä kyllä länsimaiden elintasoa ei enää ole vaan kehittyvät maatkin haluavat osansa maapallon rajallisista resursseista. Maailmassa on kertakaikkiaan liikaa syöjiä, globalisaation ja koulutuksen myötä tyhmien määrä vähenee ja elintasot maailmassa tasoittuvat. Mahtaakohan kiinalaisten ja intialaisten elintaso kohota suomen tasolle vai jotain muuta ?
Nimetön 8.8.2012 5:56

Anonyymi
Fakta on, että hallitus perustaa budjetin talouskasvuun, mutta sitä ei ole, eikä tule.
Ei turhaan Kataisen hallitusta kutsuta maanpetoshallitukseksi...
Käteinen ja Urpolain 8.8.2012 6:02

Anonyymi
Ns. asiantuntijat laskevat ongelmien ratkeavan vanhaan talouskasvuun uskoen. Ikävä kyllä länsimaiden elintasoa ei enää ole vaan kehittyvät maatkin haluavat osansa maapallon rajallisista resursseista. Maailmassa on kertakaikkiaan liikaa syöjiä, globalisaation ja koulutuksen myötä tyhmien määrä vähenee ja elintasot maailmassa tasoittuvat. Mahtaakohan kiinalaisten ja intialaisten elintaso kohota suomen tasolle vai jotain muuta ?



suomen tasolle? eu alueen huonoin ostovoima.
ai nii suomi se maailan lintukoto hyperinflaatio velkaveroin 6.6 miljardin alijäämä budjetilla on vaikea kenekkään saavuttaa.
Nimetön 8.8.2012 6:02

Anonyymi
Uusi toimintasuunnitelma ?

Ratkaistaan eurokriisi...vai tukitaan Raipen,Kuustoistasen ja Puttimiehen suut...Pling!
Erkki Merkki 8.8.2012 6:06

Anonyymi
Vai että homma hallussa??Hallitus pistää urakalla nimiä velkavekseleihin.Ollaan sitten ihmeessä kun kaikki romahtaa ja vastuut muuttuu vastuunkannoksi.Ei pidä mennä takaamaan muitten velkoja jos itsellä ei ole rahaa.
Viimeinen sammuttaa 8.8.2012 6:09

Anonyymi
Budjetti on just niin hyvä mitä voi odottaa peruskoulun ekaluokkalaiselta, sossut tarvitsee ääniä.
matikassa laudatur 8.8.2012 6:09

Anonyymi
Suomi velkaantuu kuten etelän latino-syövän saatuttamat maat ja ns. "asiaantuntijoiden", jotka vahvastin näyttävät uskovan keynesilaiseen kommunismiin ("elvytys"), mukaan homma hallussa !
Nimetön 8.8.2012 6:12

Anonyymi
Sanon elvytyksestä sen minkä edellisen kriisinaikana... elvytys on ok, jos se täyttää kannattavan investoinnin määritelmän.

Kulutusta on tyhmää yrittää lisätä elvytyksellä.. ennemminkin kannattaisi harkita sellaisia kohteita, missä me voitaisiin säästää rahaa tulevaisuudessa... yksi esim. on energiatehokkuuden parantaminen.
hmm 8.8.2012 6:12

Anonyymi
Tuntuu kuin budjetti ois tehty sixpackin voimalla ja joulupukkiin uskoen. Vrt autoveron korotus. Jutta ei ymmärrä + ja - merkin eroa.
riistetty 8.8.2012 6:14

Anonyymi
"Talouden asiantuntijoiden mielestä Suomen hallitus tietää mitä tekee..".

Mutta tietävätkö nämä asiantuntijat mitään? Näinhän 1990-laman alla toimittiin, pankkitoimintaa vapautettiin sääntelystä eikä nähty mihin tämä liika vapaus johti. Se johti lyhyeen kasinopelin kauteen jota seurasti 1990-lama kun ensin kiellettiin devalvaatio ja sitten se tuli kumminkin ja syöski talouden lamaan. Ei nämä asiantuntijat ole mitään muuta kuin jonkin talousopin teorian kannattajia ja sitten heidän neuvonsa ovat jonkin teorian pönkitystä. Ja tällä propagandapönkityksellä ei ole mitään yhteyttä reaalitalouteen. Tähän samaan kaatui Neuvostoliitto, ei sen Gosplanin talousasiantuntijat voineet estää järjestelmän totaalista romahdusta koska he seurasivat omaa marxilaista teoriaa keskitetystä taloudesta. Ja nyt eurotaloudessa toimii sama tyhmyys eli pidetään yllä jotakin talousteoriaa yhtenäisestä Euroopasta joka ei kumminkaan toimi?
reaalitaloudesta kii 8.8.2012 6:14
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 21
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä