Ihmiskunnan viljasiiloissa vain murut jäljellä

Vuosien 2007–2008 kaltainen ruokakriisi näyttää jälleen olevan edessä.

Heikkojen satojen ja kalliin öljyn aiheuttama viljan nopea hinnannousu aiheutti tuolloin laajamittaisen ruokakriisin, joka johti nälkäkriiseihin ja mellakoihin lähes 50 maassa ympäri maailmaa.

Muutamien vuosien takaisen hintapiikin jälkeen hinnat ovat pysyneet tasaisen korkeina. Paluuta vuosituhannen vaihteen hintatasoihin ei ole nähty. Maailman viljan kulutus on pääsääntöisesti ollut 2000-luvulla suurempaa kuin tuotanto. Halvan ruuan aika näyttää loppuneen.

Kun viljasato jää laajalti surkeaksi ja elintarvikkeiden hinnat nousevat, ihmiset suuttuvat ja yhteiskunnallinen ja poliittinen levottomuus lisääntyy. Samalla myös ruuantuotanto kärsii edelleen.

Vuoden 2010 lopulla Venäjän vientikiellon takia noussut vehnän hinta iski pahiten vahvasti tuonnin varassa oleviin Pohjois-Afrikan sekä Lähi-Idän maihin. "Arabikeväänä" tunnetut kansannousut saivat alkunsa ennätyskalliiseen leipään kyllästyneistä tunisialaismellakoijista.

Krooninen
ruokapula

MTK:n vilja-asiamies Max Schulmanin mukaan ihmiskunnan ruokahuollon toimivuus ja sen tulevaisuus on tällä hetkellä hyvin herkässä tilassa. Äärirajoilla mennään. Ruuantuotanto kärsii muun muassa ilmastonmuutoksen aiheuttamista paineista.

Kuivuuden ja tulvien ja muiden epävakaisten olosuhteiden yleistyessä perinteisesti hyvillä viljelyalueilla, sadot uhkaavat jäädä heikoiksi yhä useammin. Viljan varmuusvarastojen tulisi olla suuria, mutta varastoja on nykyään vähemmän ja vähemmän.

Jos vaikkapa vehnää tuotetaankin jonakin vuonna yli tarpeen, sen markkinahinta laskee ja viljelijät kasvattavat seuraavana satokautena mieluummin jotakin muuta viljaa, josta saa paremman hinnan. Näin viljavarastoja ei pääse syntymään.

Ihmiskuntaa uhkaa siten krooninen ruokapula. Pulaa on vaikeaa kuroa umpeen, sillä kulutus on jatkuvassa kasvussa.

Elintason kohotessa lihan kulutus alkaa kasvaa. Pelkästään kiinalaisten vatsoihin menee päivittäin lähemmäs kaksi miljoonaa sikaa. Lihan tuottamiseen kuluu enemmän ruokaa, kuin mitä se tuottaa.

Schulman muistuttaa, että viljan tuotantomäärien pitämiseksi mahdollisimman korkealla, on viljelyhalukkuudesta pidettävä huolta.

Jos viljeleminen ei ole tarpeeksi kannattavaa, tuotantomäärätkään eivät nouse. Kannattavuuden jäädessä kehnoksi, moni varmasti miettii kahdesti, sijoittaako vähiä rahojaan taas ensi vuoden epävarman sadon tuotantokustannuksiin.

Tuotantokustannukset ovat lisäksi korkeammalla kuin koskaan. Esimerkiksi lannoitteiden hinnat eivät ole koskaan olleet yhtä korkealla.

Leivät eivät
mene tasan

Vuoden 2008 nälkämellakoiden jälkeen monet maat tarkistivat kantaansa elintarvikeomavaraisuuteen. Kiinan vastaus maailmaa koettelevaan ruokakriisiin oli uusi tavoite: paluu täysin omavaraiseen maataloustuotantoon.

Tavallisesti yli oman tarpeensa tuottavien maiden vientiin riittää viljaa. Mikäli vilja ei kuitenkaan riitä kotimaan monesti varsin ylelliseen kulutustasoon, markkinoilla liikkuvan vientiviljan määrät saattavat laskea rajusti.

Tuonnin varassa olevat maat ovat ongelmissa, kun markkinoilla kalvava epäilys ruuan riittämisestä nostaa viljan hintoja rajusti.

Hintojen noustessa sisäiset levottomuudet johtavat helposti myös kansainvälisen tason vastakkainasetteluihin. Kun ruokaa ei riitä kaikille, on omavaraisuus kultaakin kalliimpaa.

Schulmanin mukaan ruuan viennissä on havaittavissa lisääntynyttä varovaisuutta. Kuvaava esimerkki on Venäjän vuoden 2010 heikon vehnäsadon aiheuttama päätös vientikiellosta.

Uudenlaisia satoennustejärjestelmiä ja elintarvikkeiden riittävyyttä seuraavia tahoja on pyritty luomaan muun muassa EU- tasolla ja G20-maiden kesken. Arvoituksena kuitenkin pysyy, miten maailman ruokahuolto aiotaan jatkossa järjestää siten, ettei globaaleja ruokakriisejä pääsisi enää syntymään.

Ihmiskunnan ja viljakasvien sopeutumiskyky on koetuksella. Ruokahuolto on pitkälti muuttuvan ilmaston armoilla.