Kirjaudu ▼
 

Euroopan tuska voi poikia apua Kiinalta

Handout
Euroopan tuska voi poikia apua Kiinalta
Haastattelu Kiinalla on rahaa, mutta se ei pelasta Eurooppaa euroalueen ongelmilta. Euroalueen on kärsittävä lisää, jotta edistystä tapahtuisi, ja vasta sen jälkeen Kiina voi tarjota vetoapua. Näin sanoo hollantilainen kehittyvien markkinoiden strategi Maarten-Jan Bakkum Taloussanomien haastattelussa.
Johannes Niemeläinen
10.7.2012 16:58
27

Eurokriisi on ajanut Kiinan kulmaan. Kiinalta odotetaan tekoja sekä oman taloutensa elvyttämiseksi että Euroopan pelastamiseksi, mutta ei ole varmaa, tullaanko näitä toimia näkemään.

Hollantilaisen kehittyvien markkinoiden strategin Maarten-Jan Bakkumin näkemys seuranta-alueensa kyvyistä on selvä: Kiina voi auttaa, mutta ei pelastaa Eurooppaa euroalueen ongelmilta.

Suomessa viikon alkupuolella vieraillut Bakkum sanoo Taloussanomien haastattelussa, että Kiina on jo nyt elvyttänyt talouttaan paljon enemmän kuin hän vuoden alussa odotti. Kiinan keskuspankki on muun muassa laskenut keskeisiä korkojaan ja pankkien vakavaraisuusvaatimuksia, kun eurokriisi ja Yhdysvaltain ongelmat ovat hidastaneet maailmantalouden kasvua.

Kiinan ongelmia
ei kaivata

Hollantilaispankki ING Investment Managementin vanhempana strategina toimiva pitkänhuiskea Bakkum uskoo, että eurokriisi on työntänyt kiinalaispäättäjät pidemmälle kuin he haluaisivat.

Kiinan virallisen talouskasvutavoitteen eli 7,5 prosentin bruttokansantuotteen vuosikasvun ylläpitäminen on vaatinut elvytyspolitiikkaa, jota kiinalaiset eivät haluaisi.

– He voisivat tehdä enemmänkin, mutta ovat varovaisia. He eivät halua luoda omaa pankkikriisiään tai kiihdyttää inflaatiota liikaa, Bakkum sanoo Helsingissä.

Hänen mukaansa viimeinen asia, jota maailmantalous tällä hetkellä kaipaa, on Kiinan liiallisesta elvytyspolitiikasta seuraavat talousongelmat lähitulevaisuudessa.

Bakkum ei usko Kiinan talouden "kovaan laskuun", mutta pitää mahdollisena, että maan talouskasvu voi hidastua seitsemän prosentin vuosivauhtiin. Tällä olisi vaikutuksensa maailmantalouteen, mutta katastrofia se ei saa vielä aikaan, Bakkum sanoo.

– Toivottavasti kiinalaispäättäjät eivät tavoittele 7,5 prosentin kasvua liian kovaa, koska silloin he voivat elvyttää liikaa.

Kiina ei rahoita
riskisuunnitelmia

Eurokriisin kärjistyminen heikentäisi Kiinan viennistä riippuvaisen talouden kasvua. Vaikka Kiinalta penätään monesti kotimaisen kysynnän vahvistamista, ei vientivetoisen talouden muuttaminen kotimaiseen kysyntään pohjautuvaksi onnistu helposti.

Kiina on myös lähes yhtä kuin kehittyvät markkinat, ING:n Bakkum sanoo. Jos Kiinalla menee hyvin, kehittyvien markkinoiden yleisilme on iloinen. Jos Kiinan talous hoipertelee, vie hoipertelija mukanaan monta muuta valtiota.

Tästä huolimatta europäättäjien ei tarvitse pohtia Kiinan taloutta liikaa, Bakkum arvelee. Kasvu jatkuu vahvana, vain sen tarkka vauhti on arvoitus.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Muuta helpotusta Kiinalta ei ole juuri tulossa.

– He eivät halua rahoittaa suunnitelmia, jotka ovat liian riskialttiita tai joilla ei ole tulevaisuutta. Tämä on tärkeää, koska heillä on rahaa.

Tällä kehittyvien markkinoiden strategi tarkoittaa sitä, että Kiina ostaisi euroalueen kriisimaiden ja kriisirahastojen liikkeelle laskemia velkakirjoja.

– Jos Eurooppa päättää astua talousunioniin, Kiina voi olla yhteistyöhaluinen. Se ei ratkaise ongelmia, mutta voi auttaa, Bakkum sanoo.

”Vallankumouksellisia
ideoita”

Euroalueen on siis ratkaistava ongelmansa itse. Euroalueen valtiovarainministerit ovat parhaillaankin etsimässä ratkaisuja kriisiin Brysselissä. Korot ovat olleet tänään laskussa, mutta edelleenkään markkinat eivät ole vakuuttuneita.

Bakkumin mukaan muutoksen suunta on oikea. Suurta läpimurtoa ei ole kuitenkaan odotettavissa lähitulevaisuudessa. Sen vuoksi myöskään Kiina ei anna merkityksellistä apua lähitulevaisuudessa.

Läpimurto ja apu voivat olla hyvässä lykyssä tulossa jo ensi vuonna, Bakkum arvelee.

– Tarvitaan lisää kipua ennen kuin uusia edistysaskeleita otetaan.

Bakkum on oikeastaan pettynyt markkinoiden huippukokousreaktioon. Hänen mukaansa idea siitä, että yksittäisten maiden pankkien ongelmat hoidetaan ylikansallisella tasolla, on "vallankumouksellinen".

– Se on askel kohti pankkiunionia ja talousunionia, Bakkum sanoo.

Samalla se voi olla askel kohti Kiinan apua. Ongelma vain on, että pankkiunionin yksityiskohdista ei tiedetä vielä mitään.

Yritykset ING
Tagit eurokriisi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (27)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Euroopan päästettävä "tuskan parahdus"
olio 10.7.2012 17:00

Anonyymi
Kiinan orjatyövoima auttaa jo nyt europankkiireita maskeeraamaan inflaatiota.
Nimetön 10.7.2012 17:01

Anonyymi
Hänen mukaansa idea siitä, että yksittäisten maiden pankkien ongelmat hoidetaan ylikansallisella tasolla, on "vallankumouksellinen".

Eli voitot ovat heidän, tappiot myös meidän.

Tosi vallankumouksellista!
Nimetön 10.7.2012 17:01

Anonyymi
Siis mitä helkkaria..ne haastattelee jotain Hollantilaista vastaamaan mitä Kiina ehkä on halukas tekemään?!

Kiinalaiset voisivat vastata ihan omasta puolestaan ilman propagandakoneistoa.
ei tipu edes riisiä 10.7.2012 17:02

Anonyymi
Hauska kommentti artikkelissa: "Kiinalaiset eivät halua rahoittaa suunnitelmia jotka ovat liian riskialttiita tai joilla ei ole tulevaisuutta, tämä on tärkeää koska heillä on rahaa."

Tämähän selvästi poikkeaa Suomen hallituksen linjasta. Meillä ei ole rahaa ja siksi rahoitamme toivottomia tapauksia kuten Kreikkaa.
JVK 10.7.2012 17:03

Anonyymi
Odottakaapa kun ne kiinan hinnat alkavat tulla kohdilleen, vuosikymmenen sisällä, kenellä on sitten varaa ostella? Aivan oikein: vain kiinalaisilla
poor, post industria 10.7.2012 17:03

Anonyymi
Kärsimystä tässä onkin luvassa, jos eu:ssa ja eurossa pysytään
nwo agenda 10.7.2012 17:05

Anonyymi
Kääntyykö nousuun?
Nousuun 10.7.2012 17:05

Anonyymi
Kiinan kirjeenvaihtaja kertoi vähän aikaa sitten radiossa, että Kiina ei auta Eurooppaa, koska sillä on omiakin köyhiä autettavana. Ja tietysti muista syistä, joita en muista.

Onko tuo yllä oleva kirjoitus realistinen?
Nimetön 10.7.2012 17:11

Anonyymi
He eivät halua rahoittaa suunnitelmia, jotka ovat liian riskialttiita tai joilla ei ole tulevaisuutta. Tämä on tärkeää, koska heillä on rahaa.


Suomella ei kohta ole rahaa ottaa riskejä tai rahoittaa suunnitelmia, joilla ei ole tulevaisuutta. Kiinalaiset on tässä asiassa viisampia kun Suomalaiset.
mailsa 10.7.2012 17:13
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä