Kirjaudu ▼
 

Lähteet: Espanja perustaa roskapankin

REUTERS/Andrea Comas
Lähteet: Espanja perustaa roskapankin
Espanja aikoo perustaa yhden roskapankin, johon siirretään maan pankkien huonot omaisuuserät. Vastineeksi Espanja saa sata miljardia pankeilleen ja vuoden lisäaikaa budjettivajeen pienentämiseen, nimettömät lähteet kertovat.
Reuters
9.7.2012 17:12 (päivitetty 17:54)
92

Espanja perustaa roskapankin, johon siirretään ongelmaksi muodostuneet asuntoluotot ja muut huonoiksi katsotut omaisuuserät. Pankit myös kasvattavat ydinvakavaraisuuttaan, nimetön espanjalainen hallituslähde kertoi uutistoimisto Reutersille.

Ydinvakavaraisuuden kasvattaminen tarkoittaisi turvallisiksi katsottujen omaisuuserien lisäämistä pankin taseessa. Niiden osuus aiotaan hallituslähteen mukaan nostaa kaikissa pankeissa yhdeksään prosenttiin. Tällä hetkellä yhdeksän prosentin vaatimus koskee vain viittä maan suurinta pankkia.

Vastineeksi Espanja saisi sata miljardia euroa hätärahoitusta pankeilleen. Tästä Euroopan johtajat sopivat periaatteellisella tasolla kesäkuussa.

Nimettömien diplomaattilähteiden mukaan Espanja saisi myös vuoden lisää aikaa kuroa umpeen budjettivajettaan. Yksi diplomaateista kuitenkin sanoi, ettei lisäajan myöntämisestä olla yksimielisiä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Diplomaattien mukaan Espanjalle ehdotetaan tämän vuoden tavoitteeksi 6,3 prosentin alijäämää suhteessa bruttokansantuotteeseen. Ensi vuonna tavoite oli 4,5 prosenttia ja vuonna 2014 "enää" 2,8  prosenttia. Aikaisemmin Espanjan tavoite oli kolmen prosentin alijäämäsuhde vuoteen 2013 mennessä.

Espanjan hallitus on tähän mennessä leikannut budjetista noin 45 miljardia euroa. Hallintokuluja on leikattu valtiolla ja maakunnissa ja veroja on nostettu. Yhden hallituslähteen mukaan suunnitelmissa on vielä 10 miljardin säästöt, joihin kuuluisi arvonlisäveron korotus, sosiaali- ja työttömyysturvan heikentäminen ja muutoksia eläkkeiden laskutapaan.

Tagit euronkriisi
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (92)


Anonyymi
Yle uutiset 29.5.2012


Nykyisillä vakausvälineillä ei pelasteta Espanjaa tai Italiaa, sanoo Ålandsbankenin varainhoidon johtaja Stefan Törnqvist. Hänen mukaansa myös Kreikka on ulkona eurosta enemmin tai myöhemmin. Kyse on enää lähinnä ajoituksesta.

- Espanja tarvitsee devalvaation, jolloin he voivat hoitaa omalla valuutallaan nämä asiat itse ja saada talouden elpymään. Jos he pysyvät euroalueella, niin kyllä pankit tai valtio tai molemmat kaatuvat meidän muiden euromaiden syliin, sanoo Stefan Törnqvist.

Hän toteaa Ylen Ajankohtaisessa kakkosessa, ettei hän ymmärrä, miksi tavallisille ihmisille pitää aiheuttaa kärsimyksiä epäonnistuneilla valuuttakokeiluilla. Hänen mielestään pitäisi olla luonnollisia valuutta-alueita ja vapaasti kelluvia valuuttakursseja.

Luonnollinen valuutta-alue olisi esimerkiksi yksi valtio, joka käytännössä tarkoittaisi paluuta euroa edeltävään tilanteeseen.

- Se olisi huomattavasti enemmän markkinataloutta kuin nykyinen järjestelmä. Jotenkin tuntuu, että liike on siihen suuntaan. Jos jäämme viimeiseksi mohikaaniksi yhdessä Saksan kanssa liian vahvaan valuuttaan niin saattaa olla, että mekin tarvitsemme vielä devalvaatiota.
Nimetön 9.7.2012 17:53

Anonyymi
Jipii, haluan sijoittaa sinne, haluan sijoittaa sinne. Miten sen voi tehdä? Onko ylärajaa? Haluan kuulua ytimeen.
Siilinjärven matikka 9.7.2012 17:53

Anonyymi
Suomi kun vänkyttää nyt Eu VM kokouksessa lähtee suomen luottoluokitus roskalainaluokkaan uhkasi S&P RATING.
Järjelle täys häätö 9.7.2012 18:02

Anonyymi
Roskapankki oli tässä tapauksessa ainoa oikea veto. Toivottavasti ymmärtävät tyhjentää kaikki happamat lainat.

Kommenttien taso ylensä: Roskaväkeä kommentoimassa roskapankkia.
Minä 9.7.2012 18:03

Anonyymi
Suomesta mallia Espanjaan? Suomen 1990-luvun pankkikriisin toimintainstrumentit ovat Espanjassakin kovaa valuuttaa.

Lisätietoa avoimen internetnatsionaalin hakukoneilta.

Hakusanasetit:

Wahlroos SYP1-SYP2
Koiviston konklaavi
Aktiv-Hansa Siimes
Zeppo Zappa 9.7.2012 18:07

Anonyymi
Fler länder kommer komma behöva stöd, Så Finland ska inte betala. Eftensom Slovenien kommer behöva pengar,Italien,Spanien som vi vet,Grekland kommer behöva mer,Länderna Som komm med i eu efter år 2000 kommer behöva lån förutom Estland. Så Finland ska inte stödja nån Euro kan inte räddas den tiden är förbi
far/isä 9.7.2012 18:07

Anonyymi
- Se olisi huomattavasti enemmän markkinataloutta kuin nykyinen järjestelmä. Jotenkin tuntuu, että liike on siihen suuntaan. Jos jäämme viimeiseksi mohikaaniksi yhdessä Saksan kanssa liian vahvaan valuuttaan niin saattaa olla, että mekin tarvitsemme vielä devalvaatiota.


Samaa mieltä. Me palaamme markkaan takaisin, mutta valtavien roskavelkojen kera.

Täytyy ihmetellä, että Jutta ja Jygä eivät tajua, että maailmassa ei ole niin paljon rahaa kuin Espanian ja Italian pelastamiseen tarvitaan.

Molempien maiden valtavat velat näkyivät jo tilastoissa ennen viime eduskuntavaaleja, esim. Espanjan asuntokupla (100 mrd) ja tosiaan uskoin Jutan tv-vaalilupausta, koska luulin hänen lukeneen noita tilastoja.

Toisin kävi. Ne Jutan lupaukset suhtautua kriittisesti eurokriisiin olivat vain halpa vaalitemppu, jolla saatiin SDP:lle lisä-ääniä, mutta lukutaitoon ne eivät perustuneet.
Hyväuskoisuudesta ma 9.7.2012 18:11

Anonyymi
eli 76 % espanjan pankeista on roskapankissa, jos hispanit olisivat fiksuja ne perustaisivat asuntopankin ja myisivät asuntoja ulkomaalaisille kesähuviloiksi
im 9.7.2012 18:12

Anonyymi
"Vastineeksi Espanja saisi sata miljardia euroa hätärahoitusta pankeilleen."

Rehn: Espanja ei tarvitse EU:n pankkitukea

Rehn: Italia ja Ranska selviävät ilman
pelastuspakettia

Tähän mennessä tapahtunut aina se, minkä Olli on kieltänyt tapahtuvaksi. Pätevä on komissaari.
Bobrikov on totaalinen idiootti, kuka tota nyt enään uskoo mies täys saneluautomaatti.
Persu 9.7.2012 18:12

Anonyymi
Siis tuleeko siellä nyt toimimaan Bankia I (roskapankki joka perustettiin seitsemän säästöpankin raunioista)ja Bankia II. Vai sulautuuko Bankia tohon uuteen roskapankkiin. Ja käykä tälle uudelle roskapankille sama kuin Bankialle.
J 9.7.2012 18:15
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä