Kirjaudu ▼
 

Roubini: Suomen euroero lähestyy

EPA/JOSE SENA GOULAO
Roubini: Suomen euroero lähestyy
Tohtori Tuhoksi kutsutun Nouriel Roubinin mukaan Suomen ero yhteisvaluustasta alkaa olla yhä todennäköisempää.
Taloussanomat
8.7.2012 16:26
286

Suomen ero yhteisvaluutta eurosta alkaa olla yhä lähempänä, New Yorkin yliopiston taloustieteen professori Nouriel Roubini ennustaa EconoMonitor-blogissaan.

– Puhe Suomen erosta euroalueesta ennemmin kuin myöhemmin on lisääntynyt, kun monet vaikutusvaltaiset tahot miettivät uudelleen eurojäsenyyden kustannuksia ja etuja, ja ovat tulossa pohdinnoissaan siihen päätelmään, että euroero saattaa olla Suomen paras vaihtoehto, Roubini kirjoittaa.

Vaikutusvaltaisilla tahoilla Roubini viittaa valtiovarainministeri Jutta Urpilaiseen (sd.), joka sanoi vastikään, ettei Suomi hirttäydy euroon hinnalla millä hyvänsä.

Roubinin mukaan Suomen euroeron puolesta puhuu erityisesti se, että muut Pohjoismaat ovat selviytyneet euron ulkopuolella kohtalaisen hyvin.

– Kun yksikään muu Pohjoismaista ei ole Euroopan rahaliiton jäsen, mitkä ovat Suomen eurossa pysymisen edut, Roubini kysyy.

Roubinin mukaan Suomen ero yhteisvaluutasta saattaisi pakottaa maan eroamaan myös Euroopan unionista (EU), mutta se ei hänen mukaansa olisi välttämättä huono asia.

Suomi pystyisi hänen mukaansa nauttimaan suurimmasta osasta euro- ja EU-jäsenyyden tuomista eduista myös rahaliiton ja unionin ulkopuolella. Suomi voisi Roubinin mukaan sitoa valuuttansa euroon, tai vaihtoehtoisesti Saksan markkaan, jos koko rahaliitto purkautuu.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Suomi voisi myös yrittää neuvotella EU:ssa pysymisestä vaikka se jättäisikin euron, sillä euroalue pohtii nyt sallivansa jäsenmaille eromahdollisuuden ilman, että niiden täytyy luopua EU-jäsenyydestään, Roubini sanoo.

Kenties kaikkein merkittävin euroeron etu Suomelle olisi Roubinin mukaan se, että se välttyisi jatkossa osallistumasta kriisimaiden tukemiseen kovalla riskillä.

– Suomen ei enää tarvitsisi osallistua ERVV- tai EVM-vakausmekanismeihin, sillä ne EU-jäsenet, jotka eivät kuulu euroon, eivät osallistu euroalueen kahteen pelastusohjelmaan, hän kirjoittaa.

Roubini pohtii myös Suomen sisäisen poliittisen mielipiteen kääntymistä euroeron kannalle. Hänen mukaansa enemmistö maan päättäjistä kannattaa yhä jäsenyyttä yhteisvaluutassa, mutta mielipideilmasto on ehkä muuttumassa.

– Juuri nyt Suomen valtakoalitio on yhä vakaasti eurojäsenyyden kannalla, mutta poliittisessa oppositiossa moni kannattaa eroamista yhteivaluutasta, ja näitä voimia on myös hallituksen sisällä. Monet [hallituspuolueiden edustajat] valittavat yksityisesti puhuessaan eurojäsenyyden hinnasta, Roubini sanoo.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (286)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 29
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jyrkihän on vasta päässyt kiilusilmäisimpään vauhtiin, jossa ei tunneta jarruja eikä rajoja.

Nyt pelataan biljoonan alkupääomailla. Kova jätkä... ja suoraan pimeyden ytimessä.
maanikot johdossa 6- 8.7.2012 16:28

Anonyymi
EU:n rahaliiton tarina on kuin rappioalkoholistin pitkä ryyppyputki. Parin ensimmäisen vuoden aikana euron alkutaipaleella oli nousuhumala, jolloin sillä meni kovaa ja oli hauskaa. Sitten seurasi laskuhumala ja tulivat vierotusoireet. Nyt vierotusoireita ruokitaan satojen miljardien apupaketeilla ja muilla lääkkeillä. Humalaisen euron muisti on mennyt, eikä se tajua lopettaa ryyppäämistään apupaketeilla. Se kuvittelee, että kunhan se taas pääsee nousuhumalaan pariksi päiväksi, niin ongelmat ovat ohi ja aurinko paistaa. Ympärillä olijat kuitenkin näkevät, mikä on tilanne. Euro horjuu ja huojuu. Välillä se konttaa ja sitten se taas sammuu. Herätessään se toivoo selviävänsä hengissä. mutta sitten se pyytää armoniskua joka lopettaisi sen kärsimykset. Euron lähipiirissäkin olevat kärsivät ja voivat pahoin.

Euro on raihnainen ja sairas. Sitä hävettää. Kuka kantaisi vastuun ja lopettaisi euron. Sen elämä ei ole elämisen arvoista.
Amen 8.7.2012 16:30

Anonyymi
Käsi ylös, kuka tahtoo lisää kerjäläisiä, kadulle tai pankkeihin ?
molempien rosvouskyk 8.7.2012 16:31

Anonyymi
ei varmasti eroa noin kauan kun stubbi, siilinjärven einstein ja verkkosukka ovat johdossa. Ennemmin vaikka vanhuksilta viedään viimeinenkin leipäpala suusta jos se on edellytyksenä ytimessä pysymiseen. Koko ajan hoetaan mitä se maksaisi jos euro hajoaisi, ei taideta ajatella että se voisi tulla halvemmaksi kuon euron pystyssä pitäminen
iron mike 8.7.2012 16:32

Anonyymi
Euro on raihnainen ja sairas. Sitä hävettää. Kuka kantaisi vastuun ja lopettaisi euron. Sen elämä ei ole elämisen arvoista.


Mutta kun eliitti on tienannut tällä huikeita omaisuuksia salaa tulonsiirtoina.
Eliitti kantaa vastuuta omasta rikastumisestaan.
ei loppua tulossa. 8.7.2012 16:38

Anonyymi
Urpilaisen taitaa nyt olla vaikea enää selitellä meille suomalaisille miksi vakuuksia sanotaan vakuuksiksi, vaikka niistä joudutaan maksamaan. Lisäksi ns. "vakuudet" voivatkin olla arvoltaan tuntemattomia sijoituspapereita ja tärkeät asiat koko velkasopimuksesta vielä salataan. Kyllä tällaiset ns. "vakuudet" haiskahtavat pahasti huijaamiselta.
Ei tämä enää mene lä 8.7.2012 16:39

Anonyymi
Totta - ISÄNMAAN etu on se tärkein ja jo ministerivalassakin.
Buhahhah 8.7.2012 16:39

Anonyymi
Euroon siirtyminen olisi helppoa - korvataan vaan euro markalla yhden suhde yhteen. Eli markka voisi olla esimerkiksi yhtä kuin euro vaihteluvälillä +/- viisi prosenttia.

Ei muuta kuin markkatehdas taas käyntiin.
arvojohtaja 8.7.2012 16:40

Anonyymi
LOISTAVAA
HURRAA 8.7.2012 16:41

Anonyymi
kokoomuslaiset äänestäjät voisivat ottaa lisää vastuuta vaikka 10ke per nuppi,olette sen ansainneet.
Nimetön 8.7.2012 16:42
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 29
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä