Portugalin uudistukset "suunnilleen" raiteillaan
Velkakriisin vuoksi ulkopuoliseen apuun turvautuneen Portugalin talousuudistusohjelma on edennyt "yleisesti ottaen" suunnitelmien mukaisesti. Siihen sisältyvät rahoitussuunnitelmat ovat yhä toimivia ja kuluvan vuoden budjettitavoitteet edelleen saavutettavissa, vaikka riskit ovatkin kasvaneet. Näin arvioi EU:n komissio uutistoimisto Bloombergin haltuunsa saamassa arviointiraportissa.
Raportti liittyy EU:n, Euroopan keskuspankin EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n muodostaman niin sanotun troikan neljänteen arvioon Portugalin apupaketin ehtona olevan talousuudistusohjelman etenemisestä.
– Portugalin talousohjelman toimeenpano etenee suurin piirtein niin kuin pitääkin, raportissa sanotaan.
Sen mukaan kuluvalle vuodelle asetettu tavoite budjettialijäämän supistamisesta on yhä tavoitettavissa, mutta esimerkiksi ennakoitua korkeampi työttömyys aiheuttaa paineita sosiaaliturvamenoihin.
Euroalueen velkakriisi, joka on pakottanut jo viisi jäsenmaata pyytämään taloudellista apua, on hidastanut kasvua laajalti Euroopassa. Pitkittyneet ongelmat ovat myös heikentäneet maailmantalouden kasvunäkymiä.
Portugali on leikannut menoja ja korottanut veroja saavuttaakseen yhteensä 78 miljardin euron suuruisen tukipaketin ehtona olevan säästöohjelman tavoitteet. Portugalin pääministeri Pedro Passos Coelho sanoi maaliskuussa, että jos maa ei voi palata lainamarkkinoille vielä syyskuussa 2013 "ulkoisten tekijöiden vuoksi", se voi edelleen turvautua EU:n ja IMF:n tukeen.
– Pitkien valtionlainojen korot ovat laskeneet, mutta ovat edelleen korkealla. Vaikka kehitys on myönteistä, korkotaso osoittaa, että markkinat on saatava vakuuttuneiksi Portugalin kyvystä palata markkinarahoitukseen, komissio totesi.
Portugalin kymmenvuotisen joukkolainan korko liikkuu nyt noin kymmenen prosentin tasolla ja maan kaksivuotisen lainan suunnilleen 7,9 prosentissa.
Passos Coelho sanoi viime perjantaina, että Portugalin talousohjelmaa arvioidaan seuraavan kerran elo-syyskuun vaihteessa. Arvioinnin on määrä keskittyä etenkin suunniteltuun markkinoille palaamiseen vuotta myöhemmin.












