Kirjaudu ▼
 

Näin Suomi ottaa lainaa loppuvuonna

Lehtikuva
Näin Suomi ottaa lainaa loppuvuonna
Valtionkonttori suunnittelee kymmenvuotisten viitelainojen liikkeellelaskua. Tarkemmasta ajankohdasta ilmoitetaan viikkoa ennen liikkeellelaskua.
Taloussanomat
29.6.2012 12:26
38

Lähtökohtana on kymmenvuotinen viitelaina, mutta vallitseva markkinatilanne määrää tarkemmin lainan juoksuajan. Huutokauppoja pidetään todennäköisesti yksi tai kaksi, ja ne järjestetään vuoden jälkipuoliskolla.

Suomi kauppasi 30-vuotista sarjalainaa hiljattain kesäkuun 26. päivänä 1,5 miljardin euron edestä. Suomen luottoluokitus on edelleen pysynyt parhaassa AAA-luokassa.

Valtionvarainministeriö ennustaa Suomen bruttokansantuotteen kasvavan prosentin verran tänä vuonna. Vaihtotaseen ennustetaan jäävän alijäämäiseksi. Vuosille 2013 ja 2014 ministeriö ennustaa jo korkeampia kasvulukemia.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (38)


Anonyymi
Njet ponimaj.Siis lainataan kansalta rahaa että saadaan tuettua muita?Mitkäs on sitten takuut?Siis ja 10 vuotta vielä, miksei 3000 vuotta samantien 12 mrd.% korolla pr. vrk?Niinhän se virtuaali-raha tehdään.Valtion rahapoliitiikan näen ainoastaan verotus-asteena eli 65 % tänään joten onhan pakko veroja nostaa että saadaan edes jotain. Mitäs sitten kun ollaankin kaikki eläkkeellä, työt on menneet muihin maihin ja vielä pitäisi velatkin maksaa? siis kohta monet alkavat lyömään ranttaliksi, teet mitä vaan niin mitään et saa.Ja jos saat niin ei saa olla maksu-häiriöitä ja muutenkin pitää olla kiva ja kiltti(niinkuin Jygä ja Jutta ja Toosa-TV).No onhan meillä vielä 500 mrd. kiinteää omaisuutta suomessa jos ei hinnat putoa.Mutta kukas haluaa kohta ostaa kun duunia ei ole eli milläs maksaa?Kivaa tää virtuaalisuus sano Tomb Rider vai oliks se Bruce?Timppa on oikeassa.
Arska Sguartsågagger 29.6.2012 14:04

Anonyymi
Näille pettureille, jotka ajavat maan konkurssiin pitää varata julkinen kivitys ja teloitus, jolla he hyvittävät nämä mielettömyytensä. Kuoleman tuomio joka tapauksessa.
Otto Werneri 29.6.2012 15:28

Anonyymi
kiitä kokoomus 2015.
röllipeikko76 29.6.2012 15:46

Anonyymi
On kivaa kun voi päätää kuinka ylivertainen on ja ottaa toistenpiikiin lainaa jolla voi huoletta maksaa oman palkan tietenkin ison sekä kattaa juoksevat menot no eihän tyhmä tätä tekisi vaan on tyhmä kuka tämän suostuu maksamaan.
Bebe 29.6.2012 15:48

Anonyymi
AAA luokka näyttää olevan ainoa asia, joka pitää Sixpack hallituksen utopiaa yllä.
mailsa 29.6.2012 15:49

Anonyymi
Commodorelle oli aikoinaan hammurbari-niminen peli. siinä piti hallita maata. usein vaan rotat söivät sadon ja puoli valtakuntaa kuoli nälkään.
katajaisen ja verkkosukan touhu pistää vielä paremmaksi. siitäkin vielä petraantuu jos siilasmaa otetaan remmiin mukaan.
kozel 29.6.2012 17:01

Anonyymi
On kivaa kun voi päätää kuinka ylivertainen on ja ottaa toistenpiikiin lainaa jolla voi huoletta maksaa oman palkan tietenkin ison sekä kattaa juoksevat menot no eihän tyhmä tätä tekisi vaan on tyhmä kuka tämän suostuu maksamaan.


Älä sitten maksa!
pölhö-kustaa 29.6.2012 19:38

Anonyymi
mutta eikös SDP sanonu että jos pääsee hallitukseen ,niin suomen velanotto pysähtyy siihen paikkaan??? pettivätkö he senkin lupauksen.. kuten lupasivat ettei tasaverot nouse... ja samantien nosti alv ja polttoaine verot.. lupasivat vielä satatuhatta uutta työpaikkaa suomeen.. no nyt ollaan varmaan menetetty sen verran..


Hallitus aloitti aika tasan vuosi sitten.
Silloin oli edellinen hallitus jo runoillut tämän vuoden budjetin.

Vaikka valtion velanotto lopetettaisiin ensi vuoden budjetissa, niin vanhoja velkoja ei kyetä maksamaan, joten kun niitten maksupäivät lankeavat, maksetaan ne uusimalla velka.

Kun velkaa otetaan, niin koskaan ei kerrota velanhoitosuunnitelmaa.

Muistetaan vielä, että elimme Moskovan antaman toimeentulotuen varassa vuoteen 1991 saakka, jolloin Neuvostoliitto lakkasi olemasta ja samalla lopahti erittäin kannattava idänkauppa.

Suomen historian ensimmäinen suurtyöttömyys iski ja samalla Ahon-Viinasen eli kepun-kok hallitus otti valtiolle suurvelan.
Sitä lyhenteli n 30% Lipposen hallitukset, mutta v 2009 alkoi Kataisen ja kepun hallitus kasvattaa velkaa.

Velat jäävät lapsille perinnöksi tältä tuhlaripovelta.
Kulutusjuhlat päätty 29.6.2012 19:41

Anonyymi
Näille pettureille, jotka ajavat maan konkurssiin pitää varata julkinen kivitys ja teloitus, jolla he hyvittävät nämä mielettömyytensä. Kuoleman tuomio joka tapauksessa.


Suomen alamäki alkoi v 1991, jolloin kannattava idänkauppa loppui Neuvostoliiton lakkauttamiseen.
Silloin alkoi maan historian suurin työttömyys ja otettiin jättimäinen valtionvelka.
Hallitsijoina oli kepu ja kokoomus.
PM Aho ja rahaministeri Viinanen.

Sitä velkaa makseli vain Lipposen SDP hallitukset, mutta pääosin tuo suurvelka jäi maksamatta.

Kepu ja kokoomus alkoivat ottaa uutta velkaa vanhan päälle v 2009.
paluu pientiloille e 29.6.2012 19:47

Anonyymi
Puhtaantunnon vala

"Minä N. N. vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta, etten minä muuta tiedä enkä ymmärrä kuin että minulla on oikea asia ja että sitä en aja vihasta enkä ilkeydestä; etten myöskään tieteni käytä mitään valhetta tahi kavaluutta, en koeta aikaa viivyttää, en asiaa hämmentää enkä mitään salata, joka sille on oikeaksi valaistukseksi, vaan että annan sen kaiken rehellisesti ilmi, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta"
semafoori 29.6.2012 23:39
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä