USA:n kestohyödyketilaukset ponnahtivat
Yhdysvaltain kauppaministeriön tänään julkaisemien lukujen mukaan kestokulutushyödykkeiden tilaukset kasvoivat toukokuussa 1,1 prosenttia.
Uutistoimisto Bloombergin haastattelemat ekonomistit odottivat keskimäärin 0,5 prosentin kasvua.
Kun helposti heilahtelevat liikennevälineet jätetään lukujen ulkopuolelle, tilaukset kasvoivat 0,4 prosenttia kahden kuukauden laskun jälkeen.
– Teollisuustuotanto seurailee talouden yleistä kehitystä nyt hieman tarkemmin, kun aikaisemmin vaihtelut näkyivät siinä muita aloja nopeammin, RBS Securities -yhtiön ekonomisti Omair Sharif sanoo.
Sharif uskoo tuotannon pysyvän kasvussa, vaikka Euroopan ongelmat heijastuvatkin viennin supistumisena Yhdysvaltoihin.
Kestokulutushyödykkeet ovat muun muassa kuljetusväline- ja puolustusteollisuuden tarvitsemia laitteita, joiden käyttöikä on yli kolme vuotta.










