Kirjaudu ▼
 

Suomi laskee liikkeelle 30 vuoden lainan: "Sijoittajat kyselivät"

Heini Karjanmaa
Suomi laskee liikkeelle 30 vuoden lainan: "Sijoittajat kyselivät"
Valtiokonttori kertoi tänään, että se laskee liikkeeseen vuonna 2042 erääntyvän sarjalainan. Laina tavoitekoko on ensi alkuun miljardi euroa, mutta se voi kasvaa tulevaisuudessa. Valtiokonttorin mukaan sijoittajat ovat kysyneet pidemmän laina-ajan velkakirjojen perään.
Johannes Niemeläinen
26.6.2012 15:24
36

Valtiokonttori kertoi tänään, että valtio laskee liikkeeseen uuden, vuonna 2042 erääntyvän sarjalainan.

Valtiokonttorin apulaisjohtaja Anu Sammallahden mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun valtiokonttori laskee liikkeelle näin pitkän laina-ajan euromääräisiä sarjalainoja. Sarjalaina on kuitenkin osa tämän vuoden varainhankintaa

– Sijoittajat ovat kertoneet, että heillä olisi intressejä sijoittaa pidemmän maturiteetin lainaan, Sammallahti kommentoi sarjalainan liikkeeseenlaskua Taloussanomille.

Laina lasketaan liikkeeseen euromääräisenä. Lainan tavoitekoko on alkuun miljardi euroa. Sammallahden mukaan lainakantaa voidaan kasvattaa tulevaisuudessa huutokaupoilla, jos sijoittajakysyntää on.

– Niin sanottua viitelainakokoista lainaa tästä ei ole kuitenkaan tässä vaiheessa tulossa, Sammallahti sanoo.

Sarjalainan liikkeeseenlaskun pääjärjestäjinä toimivat pankkikonsernit Barclays Capital, BNP Paribas ja Citi.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (36)


Anonyymi
Espanja tarvitsee rahaa.Joten me velkaannutaan ja annetaan tuhlareille,tämä on sitä kokoomuksen vastuunkantoa.
kokoomus,konkka ja s 26.6.2012 15:48

Anonyymi
Huijaisi nyt joku poliitikko taas että EU:n velkakriisi on rajattu palomuurilla ja kohta kaikki taas hyvin.

Ei muuten mutta laskisi tuo kullan hinta vähän kun pitäisi ostaa lisää.
kultahammas 26.6.2012 15:50

Anonyymi
Suomen kannattaisi ottaa niin paljon velkaa kuin vain suinkin saa ja tuhlaamisen sijaan ostaa (vaikka sitten kuplahintaista) kultaa yms vaivihkaa varastoon pahan päivän varalle. Johan loppuisi etelän maiden avustaminen ja ehkä itsekin pääsisimme nauttimaan muiden tukirahoista.
Viisas mies 26.6.2012 15:52

Anonyymi
Ei uskoisi että tämäkin laina menee koknaisuudessaan espanjan pankkiireille.
Nyt tarvitaan rahaa! 26.6.2012 15:57

Anonyymi
Kannattaisi laskea liikkeelle vain pitkäaikaista lainaa. Kun inflaatio jyrähtää käyntiin pelastusoperaatioden myötä niin Suomen laina kutistuu olemattomiin 20-30 vuoden aikana.


Parahin sosiopaatti,

taloushistorian perusteella inflaatio ei käynnisty vielä 20 vuoteen.
Taloushöpötystä 26.6.2012 15:58

Anonyymi
En ostas suomi nimisen kokoomus vetoisen konkurssi pesän pas.kapapereita centilläkään.
Suomi on saisse maa 26.6.2012 16:06

Anonyymi
Jotenkin tuli mieleen tästä ne valuuttalainaseikkailut mitä edellisen laman aikana harrastettiin. Siinä meni monen tutun firma alta pois. Osa kitui henkitoreissaan jonkin aikaa mutta lopulta ei ollut edellytyksiä jatkaa.

Sijoittaisinko siis? En todellakaan!

Juttahan voisi tätä mennä markkinoimaan Keskipohjanmaalle tätä hienoa mahdollisuutta. Olisi sijoittajat lähellä.
sadlkasjd 26.6.2012 16:07

Anonyymi
Voi ristus näitä suomen asioiden hoitajia!!!

*Asuntovelalliset vero-orjat maksavat pankeille vuodessa saman* kuin maksavat verottajalle tuloveroina. Lisäksi valtio ja vero-orjat maksavat jatkuvan inflaation. Inflaatiosta hyötyy vain rahan luoja, pankki.

Kansakunnan työpanoksesta valuu vuosittain valtava lohkaisu yksityisen pankkipyramidin taskuun ulkomaille.

Valtio ottaa itse 1% tai 0% (Lontoo City) varannosta, eli käytännössä tyhjästä tehtyä rahaa 30 vuodeksi, maksaakseen tuosta rahasta sekä korkoa että pääomaa. Ja pääoma maksetaan enemmän kuin tuplana.

Tuplana maksaa asuntovelallinenkin lainapääoman, koska harvalla on velka-aikana vähemmän kuin 20 vuotta.

Ja suurin osa kansasta ei edelleenkään erota pankin tyhjästä luoman ja valtion tyhjästä luoman rahan eroa kansantaloudelle. Orjuutus siis jatkuu.
sokea piste yhteisön 26.6.2012 16:09

Anonyymi
Suomen kannattaisi ottaa niin paljon velkaa kuin vain suinkin saa ja tuhlaamisen sijaan ostaa (vaikka sitten kuplahintaista) kultaa yms vaivihkaa varastoon pahan päivän varalle. Johan loppuisi etelän maiden avustaminen ja ehkä itsekin pääsisimme nauttimaan muiden tukirahoista.


Kannattaa ennemmin ostaa lyijyä.
ja vehkeitä joilla s 26.6.2012 16:11

Anonyymi
The world's oldest bank is in need of a pick-me-up. Italy's government said it will give struggling Banca Monte dei Paschi di Siena, founded in 1472, financial aid of up to ?2bn.

On top of the aid, the government is to substitute a loan it gave the bank in 2009 with a new loan, bringing the total amount of aid channelled into BMPS to a maximum of ?3.9bn.

telegraph.co.uk

Teille on capital call -puhelu, otatteko sen vastaan?
Nimetön 26.6.2012 16:14
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä