Kirjaudu ▼
 

Holmström: Pankkiunioni ratkaisisi monta ongelmaa

Christian Westerback / HS
Holmström: Pankkiunioni ratkaisisi monta ongelmaa
Haastattelu MIT:n taloustieteen professori arvioi Taloussanomien haastattelussa, että pankkiunioni on oikea suunta euroalueen talouskriisin hoitamisessa. Hänen mukaansa pankkiunionilla ratkaistaisiin monta ongelmaa, ja parhaiten se auttaisi erottamalla pankit ja valtiot toisistaan.
Toivo Martikainen
26.6.2012 18:30
123

Euroalueen velkakriisin yhdeksi ratkaisuksi on ehdotettu viime aikoina pankkiunionin perustamista. Massachusetts Institute of Technology (MIT) -huippuyliopiston taloustieteen professori ja kenties arvostetuin suomalainen taloustieteilijä Bengt Holmström sanoo Taloussanomien haastattelussa, että pankkiunioni olisi askel oikeaan suuntaan.

Holmströmin mukaan pankkien ja valtion avioliitto on yksi euroalueen perusongelmista, ja siihen pankkiunionin perustaminen toisi helpotusta.

– Pankkien ja euroalueen valtioiden totaalinen erottaminen toisistaan on tärkeää ja keskeisessä asemassa pankkijärjestelmän pelastamisen kannalta. Nyt pankit ja valtiot ovat hukkumassa eri puolilla Eurooppaa, aina yhdessä, Holmström sanoo Taloussanomille.

Euroalueen kriisimaista pahimmassa tilanteessa on Kreikka. Maan talous on jo neljättä vuotta taantumassa, eikä sen paluu joukkovelkakirjamarkkinoille tule onnistumaan todella pitkään aikaan. Holmströmin mukaan vaihtoehdot ovat vähissä.

– On hyvin vaikea nähdä, miten Kreikka voisi selviytyä ilman, että se irtaantuu jollain tavoin euroalueesta ja devalvoi valuuttansa. Kreikalla ja kreikkalaisilla ei ole enää mitään velkaa terveellä pohjalla, hän sanoo.

Holmström arvioi, että ylitiukka säästöpolitiikka on ollut uskottavuuden palauttamisen kannalta lähtökohtaisesti väärää Italian ja Espanjan tapauksissa. Hänen mukaansa Italian ja Espanjan pankit olisi alun alkaen pitänyt uudelleenpääomittaa ja irrottaa valtiosta.

– Tässä on heitetty vuosia hukkaan. Jos Italia ja Espanja lähtevät luisuun, niitä ei ole mahdollista pelastaa, Holmström sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Nyt ymmärretään, että kriisi on todella syvä. Yksittäisten maiden sijasta koko euroalueen tulevaisuutta on alettu kyseenalaistaa. On pelattu suurilla panoksilla. Kaiken menettäminen on nyt mahdollista, hän sanoo.

Holmström myöntää olevansa euroalueen tulevaisuudesta lähes yhtä ymmällään kuin muutkin. Hän ei sorru älylliseen epärehellisyyteen, vaan sanoo suoraan tilanteen olevan vaikeasti käsitettävissä.

– Kaikilla on sormi suussa tulevaisuuden suhteen. Kyllä tilanne näyttää minusta erittäin synkeältä, hän sanoo.

Lue Bengt Holmströmin haastattelu kokonaisuudessaan Taloussanomat+-palvelusta.

Kokeile ja tilaa Taloussanomat+ 
> Lisää tietoa Taloussanomat+:sta

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (123)


Anonyymi
Pankit pitää ensin pääomittaa, ja valtioiden tulee irrottaa sidos pankkeihin heti rahanjaon jälkeen?
Vai mitenpäin?

Pankithan eivät nykyisellään tule toimeen hetkeäkään ilman veronmaksajien pääomatukea.
Tyhjää puhetta 26.6.2012 18:43

Anonyymi
Päinvastoin. Jokainen maa pitäköön huolen omista pankeistaan.
Pankkiunioni tarkoittaa että paskapankki etelässä kaattu ja huippupankki pohjoisessa maksaa vielut.
Tosi on 26.6.2012 18:44

Anonyymi
Kaikilla on sormi suussa tulevaisuuden suhteen. Kyllä tilanne näyttää minusta erittäin synkeältä, hän sanoo.


Voisiko olla, että Hölmöstromilla ei vain äly riitä? Muistan hyvin kuinka silloinen keskustan kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi jo vuonna 2010 (vai oliko jo aikaisemmin?) sanoi Eduskunnassa missä oikeasti mennään. Hänen neuvonsa oli, että konkurssipankkeja ei saa edes yrittää pelastaa ja deflaatiokierre tulee katkaista tekemällä uutta fiat-rahaa valtioille pääomaksi, jolla reaalitalous pidetään pystyssä.

Jos olisi tehty kuten M15 neuvoi, olisi euroalueen kriisi jo ohi ja kasvu käynnissä. Mutta eihän niin voinut tehdä, koska miten pankkimafia silloin olisi voinut ryöstää ja orjuuttaa lammaslaumat?
Tärkeintä on pankkim 26.6.2012 18:44

Anonyymi
Taidan kohta muuttaa Venäjälle ja liittyä puna-armeijaan.

Alkaa näyttää siltä, että voimme kohta puhua venäläisistä vapauttajina...
Nimetön 26.6.2012 18:45

Anonyymi
"Pankkien ja euroalueen valtioiden totaalinen erottaminen toisistaan on tärkeää ja keskeisessä asemassa pankkijärjestelmän pelastamisen kannalta. Nyt pankit ja valtiot ovat hukkumassa eri puolilla Eurooppaa, aina yhdessä"

Pankkien pelastaminen veronmaksajien rahoilla ei kuulu markkinatalouteen
alkuperäisasukas 26.6.2012 18:45

Anonyymi
"Tässä on heitetty vuosia hukkaan. Jos Italia ja Espanja lähtevät luisuun, niitä ei ole mahdollista pelastaa, Holmström sanoo."

Höpö höpö, kysykää vaikka Kataiselta ja Urpilaiselta. Suomi k
Nimetön 26.6.2012 18:45

Anonyymi
"Tässä on heitetty vuosia hukkaan. Jos Italia ja Espanja lähtevät luisuun, niitä ei ole mahdollista pelastaa, Holmström sanoo."

Höpö höpö, kysykää vaikka Kataiselta ja Urpilaiselta. Suomi kyllä pelastaa, vielä löytyy rahaa köyhiltä ja keskiluokalta! seuraavat rahalaivat kohti espanjaa ja italiaa :)
Dirty money 26.6.2012 18:45

Anonyymi
Vielä parempi ovat eurobondit. Odotan jo silmät sikkuralla niiden tuloa.

Lahjoittakaamme kaikki ropomme köyhille Etelä-Euroopan Zorbas-kansoille lystin pittoon. Pääsemme näin vähemmällä murehtimisella;-)
Muuten itku tulee pi 26.6.2012 18:48

Anonyymi
Pankkikriisiin auttaa kun konkurssikypsät pankit annetaan mennä konkurssiin. Esimerkistä käy Kaupthing joka laskettiin konkurssiin. Jos olisi alettua tukea ongelma olisi vain pitkittynyt.

Suurinosa näistä pankeista on investointipankkeja jotka pelaa keskuspankin halvalla rahalla.
Nimetön 26.6.2012 18:49

Anonyymi
Pankit pitää ensin pääomittaa, ja valtioiden tulee irrottaa sidos pankkeihin heti rahanjaon jälkeen?
Vai mitenpäin?

Pankithan eivät nykyisellään tule toimeen hetkeäkään ilman veronmaksajien pääomatukea.


Ranskalaiset ja saksalaiset tekevät sen riemusta kiljuen.
Raven 26.6.2012 18:50
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä