Yhdysvaltain asuntokauppa hiipui toukokuussa
Amerikkalaisasuntoja myytiin 4,55 miljoonan asunnon vuosivauhtia, maan kiinteistövälittäjien yhdistyksen NAR:n kuukausitilasto kertoo. Laskua huhtikuusta tuli 1,5 prosenttia.
Myyntiluku oli suunnilleen odotusten mukainen. Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin kyselyssä odottaneet, että myynti laskisi 4,57 miljoonaan.
Asuntokaupan elpymistä on odoteltu pitkään. Huhtikuussa vanhojen asuntojen myynti vuosimyynniksi muutettuna oli 4,62 miljoonaa.
- Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden toipuminen on hidasta ja kuoppaista, Michelle Meyer, Bank of American ekonomisti New Yorkista kommentoi uutistoimisto Bloombergille.
Viime vuonna vanhojen asuntojen myynti nousi Yhdysvalloissa 4,26 miljoonaan edellisvuoden 4,19 miljoonasta. Huipussaan eli 7,1 miljoonassa myynti oli vuonna 2005.
Finanssikriisivuonna 2008 myynti romahti 4,1 miljoonaan, alimmilleen sitten vuoden 1995.













