Kirjaudu ▼
 

Ministeriö huolestui: Velkakriisi uhkaa Saksan taloutta

Jussi Tuormaa
Ministeriö huolestui: Velkakriisi uhkaa Saksan taloutta
Saksan talouskasvu on hidastumassa loppuvuotta kohden, Saksan valtiovarainministeriö arvioi tänään julkaistussa kuukausikatsauksessaan viitaten heikkeneviin talousindikaattoreihin.
Taloussanomat-Bloomberg
21.6.2012 09:39
75

Sen mukaan euroalueen syvenevä velkakriisi uhkaa Saksan talouden vakautta. Luottamusindikaattorit "heikkenivät eurokriisin hoitoon liittyvien epävarmuuksien kasvamisen suhteen", ministeriön ekonomistit kirjoittivat talouslehti Wall Street Journalin mukaan.

Epävarmuutta kasvattaa Espanjan pankeilleen pyytämä, jopa sadan miljardin euron taloustuki. Viikonlopun uusintavaaleista selvinnyt Kreikka puolestaan odottaa kansainvälisten lainoittajiensa arviota talousuudistustensa etenemisestä.

Valtiovarainministeriö ennustaa Saksan talouskasvun rauhoittuvan toisella neljänneksellä vahvemman alkuvuoden jälkeen. Viennin odotetaan pysyvän edelleen kasvussa, mutta kasvutahdin hidastuvan alkuvuodesta.

– Kaikkein kaikkiaan indikaattorit viittaavat siihen, että viennissä nähdään nousua vuoden mittaan, mutta se on vähemmän dynaamista kuin edeltävällä neljänneksellä, katsauksessa sanottiin.

Syynä on ennen kaikkea muista Euroopan maista tulevan kysynnän heikkeneminen.

∇ Mainos ∇
Tagit euronkriisi
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (75)


Anonyymi
Niin Saksahan on vääristellyt työttömyyslukujaan smalla tavalla kuin Suomi.SYKSYLLÄ KAIKKI ON TOISIN(Pirhonen).Syvälle mennään. Vihdoinkin asuntohinnat tippuvat!!!Ainoa tie ulos tästä valtioiden velkahelvetistä on hallitsematon inflaatio euro-alueella. Kotimaisuus taas on sen jälkeen valttia kun mitään ei ole varaa tuoda mistään ja teollisuus palaa takaisin kun suhteelliset palkat on pienemmät mitä kiinassa.Asuntojen hinnat räjähtävät inflaation myötä ja kaikki rommareiden ja muidenkin säästöt sulavat tilille.Siinäpä sitä onkin ilon aihetta.Tässä se totuus on, ei näistä velkavuorista selviä minkäänlaisella talouskasvulla tai säästötoimilla.Suruksi käy niitä ihmisiä joilla on nyt paljon velkaa ja tai säästöjä.Mut näin he valitsivat, vaikka meidän ei olisi ollut pakko. Toivottavasti on yhtä fantastinen olo kun on kairattu kakkoseen kuivana tukin rungolla.
No enempi nyt luulis niitä harmittavn kellä velkaa on kun niitä kellä säästöjä on, ne säästöt nyt tällä eikä vielä ensiviikollakaan mihkään sula, et jos valita saa niin otan säästöt.
Nimetön 21.6.2012 13:46

Anonyymi
"Saksan talouskasvu on hidastumassa loppuvuotta kohden, Saksan valtiovarainministeriö arvioi tänään julkaistussa kuukausikatsauksessaan viitaten heikkeneviin talousindikaattoreihin."

Notta - Paljonko sitä tänään pannaan?
Lompsa levällään 21.6.2012 14:00

Anonyymi
hai hiller
tjms 21.6.2012 15:02

Anonyymi
SOITTOKIERROS KHU$?TUSKUNTAAN.....

1:KOKOMAANPETTURI"PYÖLYEEN" "KHU$?TTAJAT"

[1]:KÄSKI PAINUA H?LVETTIIN....JUHANNUSVIETTO KÄYNNISSÄ

[2]:MAANPETTURI ISTUI MAANPETTUREIDEN KOKOUKSESSA....SULKI PUHELIMEN.

2:SUOMEN DEMOKRATIAPA$KANTELIJOIDEN "PÖLLYE"

:TULI MAANPETTURIKHU$!PÄÄPA$KAHAMEELLE PA$KAT HAMEESEEN....KUN MAINITSI MAAGISEN LUVUN.....1918......ALKOIKIN UHKAILEMAAN "TURVAOSASTOLLA"....(SUPO)...KYLLÄ !!!!!
TERVEISIÄ KHU$!PÄÄPA$KAHAMEELLE....SIITÄ VAAN....NIIN JUTT-EELLAN ASIOISTA.....NIIN KATSOTAANKIN KUKA TÄÄLLÄ LOPPUPELEISSÄ ....ISTUUKIN VANKILASSA)

3:SVENSKFINLANDS LANDSFÖRREDARES "PARTYE"

:SUOSTUI KUUNTELEMAAN "MEDSÖRGAREN"...(KHU$?TETUN KANS-ALAISEN)
MIELIPIDETTÄ NÄITTEN MAANPETTUREIDEN RIKOKSISTA.....VAIVAUTUNEENA.... MUTTA ... TÄYSIN ..... ILMAN .... MITÄÄÄÄN ... SYNNINTUSKIA...!!!!!!

4:SUOMEN? KRISTILLIS?DEMO?KRATTIEN? "PUOLUE?"

:OLI AINO REHELLINEN SEKÄ ÄLYKÄS "EDUSTAJA" ...JA OLI TÄYSIN VALMIS KESKUSTELEMAAN...SEKÄ YMMÄRSI LAAJEMMINKIN ASIOISTA...OLIKIN TODELLINEN "HELMI" MUIDEN MAAPETTUREIDEN KESKUUDESSA....AINOA JOSSA TUNSI OLEVAN MITÄÄN TOIVOA KÄÄNTÄÄ TÄÄ H?LLVETTI....YRITTI PERUSTELLA PÄÄTÖSTÄ "JÄRKI"SYILLÄ.....MIKTÄ PYSTYI VALITETTAVASTI KUMMINKIN HELPOSTI OSOITTAMAAN VÄÄRIKSI....(TUOSTA PORUKASTA LÖYTYKIN VIELÄ JOTAIN TOIVONKIPINÄÄ)

5:SUOMEN VIHERPIPERTELIJÖIDEN "PÖNTTÖ"
.....????????.......

TÄÄ RIITTI MULLE....

*

SIINÄ TEILLE VELKAORJILLE....YHTEENVETO

MAANPETTURIPORUKASTA.....IHMETELLKÄÄ....

ITKEKÄÄ.....JA PAKATKAA LAUKKUNNE.....

ENNENKUIN TÄMÄ H?LVETTI RÄJÄHTÄÄ JA

KAATUU TEIDÄN LASTENNE SYLIIN.....!!!!!!
SDPn KHU$!PÄÄPA$KAHA 21.6.2012 15:10

Anonyymi
Saksan todellinen velka on ainakin kasinkertainen julkaistusta "3.2 trillionan euron" summasta.

Tämän päivän Globe and Mailin kirjoituksessa sanotaan euron kaatuvan viimeistään Italian velkaan joka on 120% BKT,sta eli noin "2 triljonaa euroa." Italialla on vaikeuksia lainata markkinoilta. Italia on Japanin ja Ameriikan jälkeen kolmanneksi velkaisin valtio teollisuusmaista.

Espanja on pankkien 100 miljardin euron lisäksi tulossa käsi ojossa ja hattu kourassa. Tämän vuoden tarve on Espanjan kohdalla noin 1.7 trijoonaa euroa.
säkki täyteen Jyrki 21.6.2012 15:52

Anonyymi
Suomi rientää Saksan avuksi


Paitsi että Suomi on melkoisen riippuvainen Saksan taloudesta. Joten alas mennään Suomessakin.

Mutta Kiinteistömaailman korotusautomaatti sen kuin pukkaa hinnnakorotusta.Jotkut eivät vain elä realiteettia.
XX 21.6.2012 15:53

Anonyymi
Hyvinkoulutetut nuoret hakevat työtä euroalueen ulkopuolelta ja euromaiden verotulot vähenevät.

Eduskunnan mukaan: "Kokonaistaloudelliset kustannukset aiheutuisivat kokonaistuotannon supistumisesta ja verotulojen menetyksistä. Tämänlaisessa ympäristössä myös Suomen kyky vastata muiden eurovaltioiden hyväksi myönnettyjen takausten realisoitumisesta heikkenisi."

Mistä ne verotulot sitten tulevat kun nuorisotyöttömyys on suurin ongelma kaikissa euromaissa? Nuoret jotka eivät pääse työelämään eivät maksa verojakaan.

Todellisuudessa tullaan tätä EVM-pankkia pyörittämän lainoilla ja taas lainoilla ja korkojen maksamisella kunnen se romahtaa omaan ahnaaseen typeryyteensä, ainoastaan velat jäävät jäljelle kaikilla EVM jäsenmaille.
Sensible 21.6.2012 15:53

Anonyymi
Saksan taloudella on vielä kilpailukykyä toisin kuin Etelä-Euroopan mailla, joiden poliittisilla johtajilla ei riitä rohkeutta vaatia äänestäjiään lopettamaan yli varojen eläminen.
JK 21.6.2012 17:20

Anonyymi
Olen niin kyllästynyt, koska esim. Eduskunnassa olevat pellet eivät erota miljoonaa, miljardia, biljoonaa ja triljoonaa toisistaan. Samat arvostelijat eivät osaa sen vertaa englantia tai matematiikkaa, että ymmärtäisivät esim. Jenkki ja yleensä talousjulkaisuissa mainitun trillion ja triljoonan eron. Googlaa esim. Quintillion tai trillion ja miettikää??? Suomen kielessä triljoona (18 nollaa) on liian suuri luku rahasta puhuttaessa. Suurin luku, mihin taloudessa törmännyt on johdannaiskaupan arvio ( noin 700 biljoonaa dollaria). Summa ylittää maailman bkt noin 11 kertaisesti. Maailman bkt vuodessa laskentatavasta riippuen noin 60 biljoonaa dollaria. Matematiikkaa ei ole kahta oikeaa vastausta, mutta lähtöarvoja ja oletusarvoja voidaan manipuloida. ÄLKÄÄ PUHUKO TRILJOONISTA, JOS KIRMOITATTE ENGLANNIKSI MUUTEN, ON OIKEIN KÄYTTÄÄ TERMIÄ TRILLION!
Fakta 21.6.2012 18:43

Anonyymi
Uutisessa mainittiin myös Kreikka. Kreikka petti yksinkertaisesti muut EU maat!! Petoksella EU:hun tunkeminen oli törkeyden huippu!! Miksi koko EU:n pitää kärsiä Kreikan petoksen tähden??? Tätä en voi ymmärtää!!
Millään ei ole enää 21.6.2012 21:10
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä