Kirjaudu ▼
 

VM: Suomen talous ei palaa huipulle ennen vuotta 2014

Lehtikuva
VM: Suomen talous ei palaa huipulle ennen vuotta 2014
Valtionvarainministeriö arvioi, että Suomen talouskasvu pysyy vaimeana lähiajat. Ministeriö on uudessa suhdannekatsauksessaan nostanut hieman arviotaan tämän vuoden talouskasvusta. Ensi vuoden ennustetta on sen sijaan jonkin verran laskettu.
Taloussanomat
19.6.2012 13:12
75

Valtiovarainministeriön (VM) mukaan Suomen kokonaistuotanto saavuttaa edellisen, vuoden 2007 huippunsa vasta vuoden 2014 aikana.

Euroopassa talouskasvu on ministeriön mukaan hauraalla pohjalla, ja mahdollisuus negatiivisen kierteen käynnistymiselle on kasvanut.

VM ennakoi, että tänä vuonna Suomen bruttokansantuote kasvaa tasan yhden prosentin, kun edellisessä ennusteessa huhtikuussa arvio oli 0,8 prosenttia. Ensi vuonna kasvun arvioidaan asettuvan 1,2 prosenttiin, kun aiempi ennuste oli 1,5 prosenttia. Vuonna 2014 talouskasvu kiihtyy 2,1 prosenttiin.

Ministeriön mukaan tämän vuoden talouskasvu on yksinomaan kotimaisen kulutuksen varassa. Ennuste on rakennettu oletukselle, että euroalueen kriisi ei syvene eikä johda valuutta-alueen uudelleenjärjestelyihin. VM olettaa kuitenkin, että euroalueen ongelmien ratkaisemisessa ei päästä nopeisiin tuloksiin.

Työllisyystilanne heikkenee ennusteen mukaan tänä ja ensi vuonna. Ministeriö ennakoi, että tänä vuonna työttömyysaste asettuu 7,9 prosenttiin ja kasvaa ensi vuonna 8,1 prosenttiin. Vuonna 2014 työttömyys alkaa hitaasti laskea työvoiman kysynnän kasvaessa. Työttömyys laskee tuolloin jälleen 7,9 prosenttiin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Inflaation VM arvioi olevan laskusuunnassa. Tänä vuonna kuluttajahintojen nousu painuu 2,7 prosenttiin viime vuoden 3,4 prosentista. Vuonna 2013 inflaatio hidastuu edelleen 2,5 prosenttiin ja seuraavana vuonna 2,3 prosenttiin.

Suomen vienti piristyy ensi vuonna kansainvälisen kysynnän elpyessä ja maailmankaupan vahvistuessa. Tänä vuonna viennin kasvu jää vielä alle puoleen prosenttiin. Ensi vuonna päästään jo noin 2,5 prosentin kasvuun. VM arvioi, että vuonna 2014 investoinnit vauhdittuvat maailmalla ja vienti ponnistaa jo viiden prosentin kasvuun.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (75)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Millä ihmeellä se 2014 nostetaan ?
vdf 19.6.2012 13:17

Anonyymi
Käteisen johdolla suomen talous syöksyy, eikä korjausliikettä ole odotettavissa.
CXX 19.6.2012 13:17

Anonyymi
VM:n arvioihin päästään vain jos inflaatio kiihtyy yli 3%. Todellisuudessahan suomen talous jatkaa supisytumista n. 2% vuosivauhtia useita vuosia
Nimetön 19.6.2012 13:17

Anonyymi
Muutto Ruotsiin edessä.
Pitäkää euronne hölm 19.6.2012 13:17

Anonyymi
Kun aikansa ponnistaa, niin tuleehan se sieltä.
ummehtunut ilmapiiri 19.6.2012 13:19

Anonyymi
Suomen banaanitasavallaan perustuslakivaliokunta taitaa tänään antaa ratkaisun siihen, voiko sen mukaan säätää tavallisella lailla budjettivaje rajoituksesta.

Antanee taas väärän ratkaisun. Perjantaina banaanitasavallan eduskunta päättää EVM:stä väärässä järjestyksessä.

Suomen Perustuslakivaliokunnan mietintö 25 ( PeVM 25/1994 ):

Tavallisella lailla ei voida säätää perusoikeuden ytimeen ulottuvaa rajoitusta.

217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=PeVM+25/1994&base=erml&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WP perustuslain ydin kysymyksestä.

"Budgetary power is the crown jewel of parliament," said Di Fabi

spiegel.de/international/europe/0,1518,784442,00.html
Banaanitasavallasta 19.6.2012 13:20

Anonyymi
EI MITENKÄÄN kunnes syöpäkasvain (banksterikartelli) amputoidaan.

Saksa nousi tuhkasta 1933 poistamalla syövän. Tämän loistavan esimerkin bankstereiden oli pakko tuhota jopa maailman sodan järjestämällä. Sama banksterikartelli pitää melkein koko ihmiskunnan rautaisessa otteessa ja mieluummin tappaa miljardeja goyimia kuin luopuu vallasta.
Nimetön 19.6.2012 13:20

Anonyymi
2014-luvut ovat komeat, koska vaalit ovat 2015.
makiata odotellessa 19.6.2012 13:21

Anonyymi
No, ei VARMANA palaa huipulle ennen vuotta 2014. Hyvä jos palaa edes jonkinmoiseksi vuoteen 2024 mennessä!!
Realisti2 19.6.2012 13:21

Anonyymi
Taitaa tuo huippu olla ikuisesti mennyttä.
Nousua odotellessa v 19.6.2012 13:22
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä