Kreikan vaalitulos poisti uhan Suomen luokituksen laskusta
Uusi hallitus, joka tukee Euroopan unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n säästöohjelmaa, on todennäköisesti valittu ennen 28.-29. kesäkuuta pidettävää huippukokousta.
Näin arvioi luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings tänään julkaisemassaan tiedotteessa.
Vaalituksen johdosta Fitch ei aseta kaikkia euroalueen valtioita tarkkailuun luottoluokituksen laskua varten, kun se oli ilmaissut tekevänsä siinä tapauksessa, että Kreikan ero eurosta olisi todennäköinen lähiaikoina.
Kreikan ja euroalueen kriisi pysyy kuitenkin yhä voimakkaana. Budjettikuri ja kivulias rakennemuutos yhdistettynä Syriza-puolueen johtamaan vahvaan oppositioon tarkoittavat Fitchin mukaan sitä, että Kreikan uusi hallitus on todennäköisesti hauras.
– Vaikka Kreikan aiheuttamat riskit ovat nyt pienentyneet, euroaluetta ravistelevan systeemikriisin ankaruus tuskin vähenee ennen kuin Euroopan johtajat ovat laatineet uskottavan tiekartan, joka johtaa rahaliiton loppuun viemiseen sisältäen paljon tiiviimmän vero- ja finanssipoliittisen integraation, Fitchin tiedotteessa sanotaan.
Sen mukaan euroalueen valtioiden lainaprofiilien ja luokitusten laskupaineet jatkavat voimistumistaan niin kauan kuin uskottava tie tiiviimpään unioniin ja yhdenmukainen poliittinen ratkaisu puuttuvat.











