Kirjaudu ▼
 

Kreikkalaiseläkeläinen kertoo: Tältä tuntuu säilöä tonneja kotonaan

Reuters
Kreikkalaiseläkeläinen kertoo: Tältä tuntuu säilöä tonneja kotonaan
Ohikulkija kävelee seinämaalauksen ohi kadulla Ateenassa. Taloussanomien haastattelema eläkeläismies ei halunnut itsestään kuvaa julki.
Kreikkalaiset vetävät kiihtyvällä tahdilla rahojaan pankeista pois - ja moni säilöö tuhansia euroja kotonaan. Yksi heistä on eläkeläisherra Charis, joka on käynyt nostamassa pankkiautomaateilta pikku hiljaa käteistä 7000 euron edestä. Pankissa on vielä 23 000 euroa.
Eeva Eronen, Ateena
17.6.2012 06:01
156

Rahojen nostamisesta päättäminen oli vaikeaa, 77-vuotias entinen bisnesmies ja upseeri kertoo. Eikä Charis enää oikeastaan edes tiedä, missä rahat ovat paremmassa tallessa, kotona vai pankissa. Koteihin kerätyt varat nimittäin vetävät varkaita puoleensa.

– Saatan silti nostaa loputkin säästöistäni, jos hallitusta ei saada sunnuntain vaalien jälkeen muodostettua, Charis sanoo. Pankissa odottaa vielä 23 000 euroa.

Tupakkaa palaa ketjussa, kun eläkeläismies kertoo siitä, kuinka hänen luottamuksensa Kreikan pankkeihin alkoi horjua.

Monet tutut ja sukulaiset olivat jo nostaneet rahojaan kotiin aikaisemmin keväällä, mutta Charis ei tahtonut ryhtyä moiseeen. Hän sanoo, ettei halunnut olla mukana luomassa paniikkia, joka johtaisi talletuspaon pahenemiseen ja pankkijärjestelmän pahempaan horjumiseen.

Toukokuun alun vaalit ja niitä seurannut sekava tilanne alkoivat kuitenkin hermostuttaa Charisia todella, etenkin vasemmistolaisen Syriza-puolueen nousu.

Charis kertoo viime viikkojen kulusta Ateenan pohjoisosissa Drossian alueella, tuttaviensa sohvalla. Kaupungissa kiertää niin paljon tarinoita murtovarkaille rahansa menettäneistä ihmisistä, ettei hän halunnut päästää toimittajaa kotiinsa tai kertoa sukunimeään.

Köyhät eivät täällä asu. Talot ovat isoja, sohvat upottavia. Kirjahyllyissä seisovat lasten valokuvat on kehystetty prameasti.

"Jos hallitusta ei tule,
käyn loputkin rahat"

Lopulta Charis tuli siihen tulokseen, että rahaa on parempi olla kotona ainakin jonkinmoinen potti. Puheet pankkien epävarmasta tilanteesta vain kiihtyivät. Charis alkoi epäillä, että voi vielä syntyä kunnon paniikki, jonka vuoksi rahoja olisi vaikeaa myöhemmin saada ulos.

– Naapurit, tuttavat ja sukulaiset nostivat rahaa. Paine kasvoi, Charis kertoo.

Käytännössä Charis marssi pankkiautomaatille. Parin päivän kuluttua hän teki toisen keikan, sitten kolmannen. Nyt hän on nostanut 1000 tai 1500 euron erissä 7 000 euroa. Ne on nyt säilötty kotona olevaan talletuslokeroon.

– Minä ja vaimoni pärjäämme niillä jonkin aikaa jos jokin menee pieleen, hän sanoo.

Pieleenmenolla Charis tarkoittaa lähinnä tämän päivän vaaleja. Hän sanoo, että jos hallituksen muodostaminen taas pitkittyy, hän saattaa nostaa loputkin rahat tililtään, ne 23 000 euroa.

Vanha upseeri kuitenkin painottaa, ettei aio tehdä äkkinäisiä päätöksiä. Armeijassa oppi pitämään mielensä tyynenä, hän sanoo. Sekin on sitä paitsi mahdollista, että hän vie rahat takaisin pankkiin, jos tilanne alkaa vakaantua.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

"En uskonut näkeväni
Kreikkaa tässä tilassa"

Prässätyissä housuissaan tupakkaa polttelevat Charis ei ole varmasti naapurustonsa ainoa, joka säilöö rahoja kotonaan.

Sanomalehti The Wall Street Journal kertoi torstaina pankkilähteisiin nojaten, että alkuviikosta kreikkalaispankeista nostettiin varoja pois 600–900 miljoonan euron päivätahtia.

Osa rahoista päätyy kreikkalaiskoteihin, ja nämä omaisuudet houkuttelevat varkaita. Ilmiö on vetänyt maahan jopa ulkomaisia rikollisporukoita, uutistoimisto Reuters kertoi toukokuussa.

Chariskin sanoo, ettei hän oikeastaan enää tiedä, missä rahat ovat paremmassa tallessa. Hänen kotonaan on jonkinlainen hälytysjärjestelmä, mutta muunlaiset turvatoimet olisivat liian kalliita, hän sanoo.

Varkauksista kuulee usein, pelottaviakin tarinoita. Ketään tuttua ei kuitenkaan ole ryöstetty.

– Jos joku tulee kotiini aseen kanssa, näytän kyllä varmasti, missä talletuslokero on, hän sanoo.

Moni on siirtänyt talletuksensa ulkomaille, harkitsiko Charis sitä?

– Olen asunut vuosia Sveisissä ja kaksi aikuista lastani asuvat siellä. Olisin helposti voinut siirtää rahani sinne, Charis kertoo.

Moiseen hän ei kuitenkaan halunnut ryhtyä. Charis sanoo rakastavansa Kreikkaa liian paljon tehdäkseen niin. Se olisi tuntunut yksinkertaisesti väärältä.

Jo rahojen nostaminen pankista tuntui pahalta, Charis sanoo. Hän muistuttaa olevansa niin vanha, että on nähnyt Kreikan historiaa pitkälle, sisällissodan ja sotilasjuntan ajan.

– En uskonut joutuvani näkemään maatani tällaisessa tilassa, hän sanoo.

Tagit euronkriisi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (156)


Anonyymi
Kreikassa on pakko olla säästöjä muuten siellä ei voi elää...
Eläkkeelle jäädessä eläkkeen maksun alkamista joutuu odottamaan keskimäärin 8 kk, jotenkin sinä aikana pitäisi pysyä hengissä...
Sairausvakuutuus on vain työssäkäyvillä ja työttömyyskorvausta saavilla sekä heidän perheenjäsenillään... Työttömyyskorvausta (nyt 369?/kk) voi saada enintään vuoden, sen jälkeen tee mitä tykkäät ja elä millä pystyt...
Jokainen kreikkalainen varautuu "pahoihin päiviin" koko elämänsä koska tietävät että kun asiat menevät huonosti, he ovat omillaan...
Eli on pakko olla säästöjä...
Ellivelli 17.6.2012 8:43

Anonyymi
Kreikkalaiset poliitikot ovat syynä kreikan tilaan, kreikkalaiset raharikkaat ja yhtiöt, esim. laivanvarustajat, ovat järjestäneet mieleisensä edustajat poliittiseen valtaan vaalimaan etujaan. Nyt kreikkalaiset, ne joilla rahaa paljon on siirtävät sitä, Sveitsiin ja muualle pakoon. Asiansa hyvin hoitaneiden euromaiden pitää aina olla paikkaamansa vuotoa, velkaannuttamalla oman maansa ja heikentämällä kansalaistensa, niiden jotka ovat jo muutenkin voivat huonosti, tilannetta. Vastineeksi EU:lta saa erilaisia "projekteja", jotka tuottavat enimmäkseen raportteja
vieras 17.6.2012 8:45

Anonyymi
Kaupunki elinympäristönä on irtolaisten elinympäristöä. 3/4 osaa kaupunkilaisista on toisen palvleuksessa ja loput pääasiassa jälleenmyyjiä. Kaupungit eivät tarjoa enään elinympäristöä. Kaikki kulutushyödykeet tuodaan ulkomailta jälleenmyyjien toimesta rahaan vaihtamalla. Raha on pääasiassa kaupunkilaisten ottamaa velkaa.
Nimetön 17.6.2012 8:47

Anonyymi
Sauli Niinistö sanoo MTV3 teksti tv:n sivulla (s.105) että esim. Kreikkalaiset ja Irlantilaiset kotitaloudet ovat keskimäärin rikkaampia kuin Suomalaiset kotitaloudet. Köyhä suomi on siis hoitanut asiansa menneinä vuosina paremmin kuin vauraamat maat jotka ovat leväperäisesti kuluttaneet rahaa. Nyt ollaan käsi ojossa tukemassa vauraampiamme. Minä antaisin mielummin rahani suomalaisille ökyrikkaille kuten Herliinit, Erkot, Etolat, Whalroosit, jne kuin Kreikkalaisille rikkaille. No nallehan jo varmasti saakin minukin verovarojani maataloustukina :). Rikkaita suomalaisiahan tämä ei kosketa koska ei ne mitään veroja muutenkaan viitsi maksaa.
Suomalaisia huijataa 17.6.2012 8:55

Anonyymi
niin Harry 63v, ei osteta yhtään mitään, ei suomalaisia palveluja, ei tuotteita. Ei tuhlata, ei hankitamitään. Jäädytetään talous täysin. Raha ei liiku. Valmistavat yritykset, ravintolat, kauppa ja palueluntarjojat konkkaan. Työttömiksi koko Suomi. (ohje: Harry 63v)
Nimetön 17.6.2012 8:56

Anonyymi
Kreikan taloudesta iso osa on vapaa-ajan tuotantoa. Tuotantotyöntekijät kuluttavat aikaa ja tämä on synnyttänyt vapaa-ajan markkinat. Ihmiset kuljeskelevat kaduilla ja istuvat palvelujen äärellä aikaansa kuluttamassa.
tuotantotyöntekijä 17.6.2012 8:57

Anonyymi
olisi mukava kuulla MattiVanhasen viisaita kommentteja tänä päivänä. Tuhlatkaa kansalaiset tuhlatkaa. Tämä on bisnestä. Me teemme ......... miettikää sitä että tämä mies oli joskus pääministeri. Ihan aikuisten oikeesti. Valehtelematta!!!!!


Se oli kyllä Jyrki Katainen joka lanseerasi "pikkuisen bisnestä" Kreikan lainoilla, hyvä Jyrki!
Bisnestä 17.6.2012 8:57

Anonyymi
Nämä kriisimaat ovat Niinistön mukaan rikkaampia kuin Suomi, mutta silti Katanescu jakelee aukiisti rahaa sinne miljardeja, nyt saa riittää tämä pelleily !
typerykset tuhoavat 17.6.2012 8:59

Anonyymi
No tänäänhän se nyt sitten nähdään. Voitti Syriza eli ei, luvassa on kumminkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Paikalliset persut on saamassa 15-20 % potin äänistä ja Syriza kahmoo koko paljon kumminkin. Maan poliittista kenttää on hankala arvioida noin suoraan, koska voittaja saa bonuskansanedustajia, mutta se mikä on vissi on se ettei siinä maassa jäädä pubin nurkkaan naukumaan jos meno ei muutu. Ateena palaa ja palaa pitkään.
Nimetön 17.6.2012 9:01

Anonyymi
Ei meillä mitään hätää Stubbikin suosituin ministeri,kertonee muiden ministerien "suosiosta".
Maksetaanhan Kreikassa laskut käteisellä ilman kuittia ja nyt kun siellä ei säilytetä talletuksia,saadaan huomattavia säästöjä pankkipalvelumaksuista.
Habbopankki 17.6.2012 9:03
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä