Kirjaudu ▼
 

Kreikka kallistui säästöjen kannalle

Eeva Eronen
Kreikka kallistui säästöjen kannalle
Uusi demokratia -puolueen kannattajat aloittivat voitonjuhlat Syntagma-aukiolla ensimmäisten virallisten tulosennusteiden saavuttua.
Paikalla Kreikan kansa äänesti sunnuntaina puolueita, jotka ovat sitoutuneet maalta vaadittuihin säästöihin. Hallitusneuvotteluista ennakoidaan kuitenkin tälläkin kertaa vaikeita.
Eeva Eronen, Aleksi Moisio, Johannes Niemeläinen
17.6.2012 16:00 (päivitetty 23:36)
197

23.36 Kreikan sunnuntaiset parlamenttivaalit ovat päättyneet säästöjä kannattavien puolueiden voittoon. Vaaleissa toiseksi eniten ääniä saanut, säästöjä vastustanut radikaalivasemmistolainen Syriza-puolue on onnitellut Uusi demokratia -puoluetta vaalivoitosta.

Oikeistolainen Uusi demokratia saattaa muodostaa uuden hallituksen vasemmistolaisen Pasok-puolueen kanssa, mutta vaalineuvotteluista ennakoidaan tälläkin kertaa vaikeita.

Taloussanomien vaaliseuranta sulkeutuu tältä erää. Kreikan tilanteeseen palataan jälleen seuraavan kerran maanantaiaamuna, jolloin selviää lopullisesti myös se, miten vaalitulos otetaan vastaan markkinoilla.

Kiitoksia, että seurasitte iltaa kanssamme, ja hyvää yötä!


[zoom]
Ensimmäinen ovensuukysely ennustaa Uudelle demokratialle niukkaa voittoa.

23.29 Velkaista Kreikkaa rahoittava euroryhmä on vihdoin saanut kasaan lausuntonsa (pdf) maan vaalituloksesta. Siinä euromaiden valtiovarainministereistä koostuva euroryhmä kertoo olevansa yhä vakuuttunut säästöjen ja rakenneuudistusten toimivuudesta. Muut euromaat toivovat Kreikkaan pikaisesti uutta hallitusta, joka ottaa toteuttaakseen aiemmin sovitut toimenpiteet.

– Euroryhmä odottaa troikan [eli EU-komission, EKP:n ja IMF:n edustajien] palaavan Ateenaan heti, kun maassa on uusi hallitus, jotta troika voi vaihtaa näkemyksiä uuden hallituksen kanssa tulevista linjauksista ja valmistella toisen hätäohjelman ensimmäistä väliselvitystä, ministerit sanovat lausunnossaan. 

23.09 Yhteisvaluutta euron vahvistuminen on taittunut hieman Aasian markkinoiden alustavassa kaupankäynnissä, kertoo uutistoimisto Reuters. Euro maksoi 1,2690 Yhdysvaltain dollaria. Säästöjä kannattavien puolueiden vaalivoitosta huolimatta sijoittajat murehtivat uuden hallituksen kokoonpanoa. 

– Uusi demokratia nappasi ensimmäisen sijan... mutta emme tiedä vielä, miltä hallitus näyttää. Siksi ilmassa on yhä epävarmuutta ja euron vahvistuminen jäänee rajalliseksi, sijoitusyhtiö Westpacin markkinastrategi Imre Speizer sanoi uutistoimistolle.

22.55 Vaalit voittaneen Uusi demokratia -puolueen puheenjohtaja Antonio Samaras arveli uutistoimisto Reutersin haastattelussa kreikkalaisten äänestäneen maan asemasta euroalueessa.

– Kreikkalaiset äänestivät tänään eurooppalaisella kurssilla ja euroalueessa säilymisen puolesta... enää ei nähdä seikkailuja, eikä Kreikan asemaa Euroopassa kyseenalaisteta, Samaras kommentoi tulosta.

22.47 Maastopalojen lisäksi Kreikassa on sattunut tänään myös lievä maanjäristys. Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen mukaan maassa tapahtui hetki sitten pienehkö järistys, joka oli voimakkuudeltaan 4,6 Richterin asteikolla.

22.33 Virallisen ääntenlaskennan mukaan hieman yli puolet annetuista äänistä on nyt laskettu. Tämänhetkisen laskennan perusteella Uusi demokratia saa 130 paikkaa, Syriza 70 ja Pasok 34 paikkaa. Äänestysprosentti olisi asettumassa 61:een.

22.32 Syriza-puolueen johtaja Alexis Tsipras on myöntänyt tappion ja onnittelut Uusi demokratia -puoluetta vaalivoitosta. Tsiprasin edustaja vahvisti uutistoimisto Reutersille, ettei puolue aio lähteä hallitukseen, joka tukee säästöjä.


[zoom]
Äänestyslaatikko peruskoulun äänestyspaikalla numero 9

22.28 Ranskan valtiovarainministerin Pierre Moscovicin mukaan euromaat valmistelevat parhaillaan kuumeisesti lausuntoa Kreikan tilanteesta. Moscovici kertoi asiasta France 2 -televisiokanavalle.


[zoom]
Äänestyskoppi peruskoulun äänestyspaikalla numero 9

22.26 Uutistoimisto Reutersin mukaan yhteisvaluutta euro on vahvistunut alustavassa kaupankäynnissä Kreikan vaalituloksen jälkeen. Reutersin mukaan Australian ja Aasian valuuttamarkkinoiden alustavien tietojen perusteella euro maksoi 1,2730 Yhdysvaltain dollaria. Perjantaina euro maksoi New Yorkissa 1,2655 dollaria. 

22.21 Samarasin mukaan kreikkalaiset äänestivät eurossa pysymisen puolesta. Samarasin mukaan puolue aikoo kunnioittaa lupauksia, joita maa on antanut rahoituksen antajilleen.


[zoom]
Ateenalaispoliisit kertovat äänestävänsä äärioikeistolaista Kultainen aamunkoitto -puoluetta.

22.18 Uuden demokratian puheenjohtaja ja vaalien todennäköinen voittaja Antonio Samaras on saapunut pressikeskukseen.

22.08 Pasok-puolueen puheenjohtajan Evangelos Venizeloksen mukaan Kreikka tarvitsee laajapohjaisen hallituksen jo huomenna maanantaina, kertoo uutistoimisto Bloombergin toimittaja Twitter-viestissään. Venizeloksen mukaan hallitus pitäisi muodostaa Uuden demokratian, Syrizan, Pasokin ja Demokraattisen vasemmiston pohjalle. Hän hoputtaa Kreikan presidenttiä nopeuttamaan hallituksen muodostamista.

22.01 Erosen mukaan Uusi demokratia -puolueen puheenjohtajan Antonio Samarasin odotetaan saapuvan Syntagma-aukiolle piakkoin. Erosen mukaan paikalla voi tosin olla enemmän toimittajia kuin kannattajia.


[zoom]
Drakmaseteleitä

21.51 Ateenasta raportoivan Taloussanomien toimittajan Eeva Erosen mukaan Uuden demokratian kannattajat ovat aloittaneet jo voiton juhlimisen Syntagma-aukiolla.

21.46 Virallinen ääntenlasku lähestyy 40 prosenttia. Uuden demokratian kaula Syrizaan on säilynyt.

21.37 Säästötoimia vastustava Syriza puolestaan vannoo pysyvänsä vahvana oppositiopuolueena, Kathimerini kertoo.


[zoom]
Drakmakolikoita

21.34 Uusi demokratia -puolueen edustaja kertoo Sky News -televisiokanavalle, että sen tavoitteena on laajapohjainen hallitus, johon myös Syriza osallistuu. Asiasta kertoo kreikkalainen Kathimerini-sanomalehti.

21.29 Paikoiksi muutettuna virallinen ennuste tarkoittaisi Uuden demokratian ottavan 128 ja Syrizan 72 paikkaa. Yhteensä Uusi demokratia ja Pasok saisivat enemmistön, 161 paikkaa.

21.26 Kreikan sisäministeriön virallinen ennuste on valmistunut. Sen mukaan Uusi demokratia olisi voittamassa vaalit. Puolue saisi 29,5 prosenttia ja Syriza 27,1 prosenttia äänistä. Pasok saisi äänistä 12,3 prosenttia.


[zoom]
Lehden kansi huutaa: Tuokaa Merkel tänne!

21.25 Kreikan vaaleja seuraava julkkisekonomisti Nouriel Roubini ei ole vakuuttunut siitä, että säästötoimia kannattavien puolueiden voitto muuttaisi mitään.

– Uuden demokratian ja Pasokin hallitus kaatuu 6–12 kuukaudessa, kun talous painuu taantumaan. Uudet vaalit johtavat Syrizan voittoon ja Kreikka eroaa eurosta, Roubini kirjoittaa Twitter-viestissään.

21.22 Kreikan tulevat hallitusneuvottelut voivat osoittautua todella kimuranteiksi. Vasemmistolaisen Pasok-puolueen kansanedustajan Anna Diamantopoulouksen mukaan puolue ei lähde hallitukseen Uuden demokratian kanssa, mikäli radikaalivasemmistolainen Syriza ei ole hallituksessa mukana. Diamantopoulouksen puheesta kertoo Capital-lehden kreikkalaistoimittaja Twitterissä.

21.17 Maailmanpankki usuttaa rikkaita G20-maita tekemään enemmän maailmanlaajuisen talouskriisin taltuttamiseksi. Uutistoimisto Reutersin käsiinsä saaman raportin mukaan Maailmanpankki vaatii G20 tekemään "voimallisia" toimenpiteitä, jotta Eurooppaa painava velkakriisi ei suista muita talouksia taantumaan.

21.14 Samaan aikaan Ranskassa presidentti Francois Hollanden sosialistit näyttivät olevan ottamassa voittoa parlamenttivaaleissa. Tutkimusyhtiö CSA:n mukaan sosialistileiri saisi 320 paikkaa, mikä riittää enemmistöön 577-paikkaisessa alahuoneessa.

21.08 Kreikassa odotetaan nyt kuumeisesti ensimmäisiä virallisia ennusteita. Ensimmäisiä ennusteita odotetaan noin klo 21.30 aikaan.

20.58 Pääministeri Jyrki Katainen (kok) on kommentoinut alustavia tietoja Kreikan vaaleista Ylelle. Edessä ovat vaikeat hallitusneuvottelut, Katainen arvioi.

20.55 Virallisen ääntenlaskennan mukaan noin viidennes parlamenttivaalien äänistä on nyt laskettu.

20.50 Kreikan sisäministeriön verkkopalvelun alustavan arvion mukaan vaalien äänestysprosentti olisi nousemassa vajaaseen 59 prosenttiin. Edellisissä parlamenttivaaleissa äänestysprosentti oli noin 65.


[zoom]
Kreikan parlamenttitalon edusta vaalipäivänä.

20.43 Pienten kreikkalaispuolueiden kannatus liikkuu 4,8–7,8 prosentissa ja paikkamäärä 13 ja 21 paikan välillä. Arviot perustuvat puoli yhdeksältä julkaistuun ovensuukyselyyn.

20.40 Ovensuukyselyn tuloksen perusteella Uusi demokratia saa vaaleissa 127, Syriza 72 ja Pasok 32 paikkaa. Kreikan parlamentissa on 300 paikkaa.

20.39 Sosialistpuolue Pasok jää kyselyn mukaan vaaleissa 11–12,4 prosentin äänisaaliiseen. Arvioiden mukaan Kreikan tukipakettia ja säästötoimia kannattavat Uusi demokratia ja Pasok pystyisivät muodostamaan enemmistöhallituksen Kreikkaan.

20.37 Ovensuukyselyn tulos kertoo lopullisen arvion Kreikan parlamenttivaalien tuloksesta. Virallisia tuloksia on odotettavissa aikaistaan illalla puoli kymmeneltä.

20.36 Ovensuukyselyn mukaan Uusi demokratia saa vaaleissa 28,6–30 prosentin ja vasemmistolainen Syriza-puolue 27,5–28,4 prosentin kannatuksen.

20.35 Toisen ovensuukyselyn mukaan Antonis Samarasin johtama konservatiivinen Uusi demokratia -puolue voittaa Kreikan vaalit.

20.33 Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle sanoo, että Kreikan tukipakettia ja sen vaatimia säästötoimia ei voida neuvotella uudelleen. ZDF-televisiokanavan haastattelussa Westerwelle sanoo, että aikataulua voidaan kuitenkin muuttaa.

20.28 Italia lähettää kaksi CL-145-lentokonetta Kreikan avuksi. Lentokoneilla on tarkoitus sammuttaa Kreikkaa tuhoavia metsäpaloja. Myös Bulgaria on tarjonnut Kreikalle apua.

20.25 Toinen ovensuukysely julkaistaan puoli yhdeksältä. Kyselyyn on haastateltu myös kello 17.30 jälkeen äänestäneitä. Aiempi kysely ennusti Uudelle demokratialle 27,5–30,5 prosentin ja Syrizalle 27–30 prosentin kannatusta. Kyselyyn oli haastateltu vain ennen puoli kuutta äänestäneitä.

20.20 Väkivallan uhka on leijunnut Ateenassa moottoripyöräjengin iskun lisäksi. Mediakonserni Kathimerinin pihalta on löytynyt päivän aikana kaksi kranaattia, verkkolehti Kathimerini kertoo.

Mediakonsernin työntekijä sai nimettömän puhelun iltapäivällä:

– Siellä on toinen kranaatti, katso tarkasti.

Ensimmäinen kranaatti heitettiin aamupäivällä rakennuksen pihalle. Molemmat kranaatit ovat toimivia, mutta ne eivät kuitenkaan räjähtäneet. Kranaattien uskotaan olevan venäläisvalmisteisia.

20.08 Yhdysvaltalainen talousnobelisti, ahkerasti Euroopankin taloustilannetta kommentoiva Paul Krugman kirjoittaa, että Kreikan euroero tarjoaisi mahdollisuuden maan kilpailukyvyn palauttamiselle.

Kreikan vaihtotaseen alijäämät olivat pieniä ennen euroaikaa, ja vasta maan liittyminen yhteisvalutta-alueeseen vie Kreikan kestämättömällä tielle, Krugman kirjoittaa. Hänen mukaansa Kreikka oli suhteellisen köyhä ja kilpailukyvyltään heikko ennen ennen euroa, mutta vasta euron mukana maahan virrannut pääoma teki maasta niin kilpailukyvyttömän kuin Kreikka nykyään on.

Krugmanin mukaan ulkoinen devalvaatio voisikin auttaa Kreikkaa. Ulkoiseen devalvaatioon Kreikka tarvitsisi oman valuutan.

20.02 Ateenalaisten lehtien mukaan vaalipaikalle hyökännyt moottoripyöräjengi oli varustautunut kepein, Taloussanomien toimittaja Eeva Eronen kertoo paikan päältä. Moottoripyöräilijät heittivät palavaa nestettä vaalilaatikon päälle ja sytyttivät sen tuleen, minkä jälkeen kymmenhenkinen joukko pakeni paikalta.

– Hyökkäys tehtiin niin sanotussa anarkistisessa kaupunginosassa Ateenan keskustassa, Eronen raportoi paikan päältä.

19.53 Kaksi hyökkäyksessä loukkaantunutta poliisia on viety sairaalahoitoon.

19.50 Kreikan poliisin mukaan äänestyspaikalle tehdyn hyökkäyksen takana on kymmenhenkinen moottoripyöräjengi. Moottoripyöräilijöillä oli kypärät päässään eikä heitä sen vuoksi voitu tunnistaa.

Hyökkäys tehtiin lähellä Ateenan keskustaa Exarhian asuinalueella.

19.47 Talouslehti The Wall Street Journalin  Lontoon-kirjeenvaihtaja Charles Forelle kirjoittaa pikaviestisivusto Twitterissä, että Kreikan parlamenttivaalit ratkaeavat 50 lisäpaikkaan. Kreikassa vaalien voittaja saa 50 ylimääräistä paikkaa, joiden tarkoitus on turvata voittajapuolueelle enemmistö parlamentissa.

Mikäli Uusi demokratia voittaa vaalit, konservatiivipuolue muodostaa yhdessä Pasokin kanssa hallituksen, Forelle kirjoittaa. Jos taas Syriza nousee voittajaksi, vasemmistopuolue muodostaa hallituskoalition yhdessä Demokraattisen vasemmiston kanssa.

Ovensuukyselyn ennustamilla tuloksilla mikään puolue ei pystyne muodostamaan yksinään enemmistöhallitusta.

19.40 Kreikan poliisi sanoo, että Ateenassa on hyökätty Exarhian äänestyspaikalle. Toistaiseksi tuntematon joukko poltti äänestylipukkeita sisältäneen vaalilaatikon. Poliisin mukaan kaksi poliisia on loukkaantunut hyökkäyksessä.

19.34 Yhdysvaltain presidentti Barack Obama painostaa Eurooppaa ratkaisemaan velkaongelmansa rikkaiden maiden G20-ryhmän kokouksen aattona. Obama aikoo osallistua huomenna maanantaina alkavaan G20-maiden kokoukseen Meksikossa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Obama vaatii, että Euroopan johtajat pääomittavat maanosan heikot pankit ja keskittyvät talouskasvuun eivätkä vain budjettikuripolitiikkaan. Presidentti Obama ei kuitenkaan odota, että Euroopassa juuri edistyttäisiin ennen kesäkuun loppua.

19.25 Arvostettu ZeroHedge-talousblogi muistuttaa Kreikan rahoitustilanteesta. Blogin mukaan Kreikalla erääntyy maksuja 32 miljardin edestä kolmannella vuosineljänneksellä. Summasta 31 miljardia euroa pitäisi tulla osana Kreikan tukipakettia.

19.14 Alustavat tulokset Kreikan vaaleista saadaan noin puoli kymmenen aikaan illalla.

Ensimmäisen ovensuukyselyn mukaan Demokraattinen vasemmisto -puolue saisi vaaleissa 5,5–6,5 prosentin kannatuksen. Kommunisteja on ennen kello 17.30 tehdyn ovensuukyselyn mukaanäänestänyt 5–6 prosenttia kreikkalaisista.

Kansallismielinen puolue Itsenäiset kreikkalaiset ja äärioikeistolainen Kultainen aamunkoitto saavat kyselyn mukaan molemmat 6–7,5 prosentin kannatuksen.

19.09 Rikkaiden maiden G20-ryhmä varautuu Kreikan mahdollisen euroeron aiheuttamiin seurauksiin. Maanantai alkavaa G20-kokousta isännöivän Meksikon presidentti Felipe Calderon sanoo, että G20-maat sopivat kokouksessa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n 430 miljardin dollarin palomuurin kasvattamisesta.

19.05 Kreikan televisiossa enteillään, että illasta tulee pitkä, kun Uuden demokratian ja Syrizan tulokset ovat näin lähellä toisiaan, Taloussanomien toimittaja Eeva Eronen kertoo Ateenasta.

19.03 Sosialistipuolue Pasokin kannatus on tippunut lisää viime vaaleista. Ovensuukysely povaa Pasokille 10–12 prosentin kannatusta.

19.02 Ensimmäiset tulokset povaavat Uudelle demokratialle niukkaa voittoa. Ovensuukyselyn tuloksen mukaan Uusi demokratia saisi 27.5–30,5 prosenttia annetuista äänistä ja Syriza 27–30 prosenttia.

Tulokset perustuvat ennen kuutta äänestäneiden vastauksiin.

19.00 Äänestyspaikat sulkeutuvat Kreikassa. Kreikan televisio valmistautuu julkistamaan ensimmäisiä ovensuukyselyn tuloksia.

18.55 Kreikan euroero "suuri katastrofi" eikä ratkaisisi euron valuvikoja, Kreikan entinen pääministeri Georgios Papandreou sanoi sunnuntaina Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa. Papandreoun mukaan euroero tarkoittaisi vaikeuksia Kreikassa, mutta Kreikka ei ole ainoa yhteisvaluutta-alueen ongelma.

– Jos olisi, Kreikka voitaisiin yksinkertaisesti potkaista ulos.

18.48 Paikalliset toimittajat kertovat ovensuukyselyn tuloksia koskevista käytäväpuheista Taloussanomien toimittaja Eeva Eroselle.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Huhun mukaan Uusi demokratia olisi saamassa 27 prosenttia äänistä, Syriza prosentin vähemmän, Eronen kertoo Ateenasta.

18.31 Vasili juoksee pian takaisin.

– Et kai ole kuullut monien äänestävän Syrizaa?

Kyllä, kyllä.

– Voi hyvä jumala, huokaa rouva.

18.29 – Minä ja miehemme äänestämme tietysti Uutta demokratiaa, sanoo eläkkeellä oleva toimittaja Vasili.

Syrizan puheenjohtaja Alexis Tsipras sanoi, että pelko on voitettu, mutta kaikki ateenalaiset eivät jaa tunnetta.

– Pelkäämme Syrizaa, ne ovat hulluja ja vievät meidät pois eurosta, Vasili luonnehtii Tsiprasin puoluetta Eroselle.

18.25 Jalkapallo näkyy läpi päivän Kreikassa. Kreikan kapteeni Giorgios Karagounisin voittomaali on nostattanut kreikkalaisten itsetuntoa. Kemisti John sanoo toivovansa, että Kreikan futisjoukkue saa vastaansa Saksan.

– Tottakai pelissä on mukana politiikkaa, John sanoo Eroselle.

18.20 Vaalivirkailijat äänestyspaikan kahdessa luokkahuoneessa sanovat Eroselle, että noin 60 prosenttia äänestäjistä on käynyt äänestämässä. He epäilevät, että määrä nousee toukokuun vaalien tasolle eli 65 prosenttiin.

18.18 Kemistinä työskentelevä John sanoo äänestävänsä euron puolesta, Uusi demokratia -puoluetta.

– Äänestin toukokuussa toista puoluetta, mutta nyt uskon, että he pitävät Kreikan eurossa, John sanoo Eroselle.

John toivoo, että Kreikan säästöpaketin ehtoja voidaan neuvotella uusiksi.

18.14 Äänestäjiä valuu edelleen hiljalleen peruskoulun tiloihin äänestyspaikalle Ateenan keskustassa. Mielipidetiedusteluja keräävät työntekijät sanovat lopettavansa pian. He ovat kysyneet joka 28. äänestäjältä, mitä he äänestävät, Eronen kertoo Ateenasta. Ensimmäiset mielipidekyselyjen tulokset julkaistaan seitsemän jälkeen, kun äänestyspaikat sulkeutuvat.

18.10 Syrizan teltalla notkuu myös Kreikassa kuuluisa vaihtoehtorokkari Fivos Delivorarias.

– En tue heitä muusikkona vaan yksityishenkilönä. Koen, että ainoa tervehenkinen teko on nyt äänestää heitä, muusikko kertoo Eroselle.

Delivorariasin musiikkia löytyy videopalvelu Youtubesta.

18.07 Syrizan teltalla yliopistolla hengailee muutamia nuoria. Jos puolue menestyy, yliopiston kulmilla pidetään katubileet, Eronen kertoo.

– Ei mitään tosi isoa, ilotulitusta tai muuta, niin kuin vanhoilla puolueille, Syrizan tukija sanoo.

18.04 Taloussanomien toimittaja Eeva Eronen jatkaa raportointiaan Ateenasta.

– Kahta isoa puoluetta on kokeiltu vuosikymmeniä. Niihin ei voi luottaa enää. Äänestän nyt Syrizaa, Erosen haastattelema Dimosthenis sanoo.

– Toivon, että pääsemme pelaamaan Saksaa vastaan jalkapalloa. Olisi hienoa voittaa ne 10-0.

Kreikka kohtaa Saksan, mikäli germaanit voittavat tai pelaavat tasan Tanskan kanssa tänä iltana.

17.59 Eri arvioiden mukaan Kreikan vaalien tulos ratkaisee sen, säilyykö Kreikka euromaana vai ei. Kreikan euroero olisi merkittävä taka-askel Euroopan integraatiokehityksessä.

Kreikka ei ole kuitenkaan ainoa integraatio-puheenaihe sunnuntaina. Ranskan pääministeri Jean-Marc Ayrault sanoo, että Eurooppa tarvitsee enemmän demokraattista valvontaa. Auraultin mukaan Euroopan keskuspankki ei voi sanella yksittäisten maiden politiikka.

– Jos syvennämme taloudellista yhteistyötä, tarvitsemme myös demokraattista kontrollia, mitä ei voi näkemykseni mukaan jättää ainoastaan Euroopan parlamentille.

– Kansallisilla parlamenteilla pitää olla paikkansa. Eurooppa on ja tulee olemaan kansallisvaltioiden liitto, Ayraulta sanoo uutistoimisto Reutersin mukaan.

Ranskassa äänestetään tänään parlamenttivaalien toisella kierroksella.

17.50 Vaalien lisäksi kreikkalaisia ovat puhuttaneet eri puolilla maata riehuneet metsäpalot.

– Helle on huima, Ateenassa lämpömittari näyttää +31 Celcius-astetta, Eronen sanoo.

Neljä ihmistä on pidätetty palojen vuoksi, hän kertoo. Viimeisempien tietojen mukaan Kreikassa on syttynyt tänään 63 erillistä metsäpaloa.

17.46 Vaaleissa ei ole kyse eurosta tai drakmasta, sanoo opiskelija Marios. Hän kertoo, ettei äänestä yhtäkään isoista puolueista.

– Ja Tsipraskin alkaa olla yksi isoista.

17.44 Kultainen aamunkoitto -puoluetta kannattavat poliisit kertoivat yllättyneensä Kreikan eilisestä futisvoitosta.

– Nauroivat, että ehkä ottelu oli sovittu, niin iso yllätys se oli, Eronen kertoo Ateenasta.

17.35 Taloussanomien toimittaja Eeva Eronen on haistellut Kreikan vaalitunnelmia paikan päällä koko viikonlopun. Vaalipäivänä Eronen on haastatellut paikallisia Ateenan kaduilla. Erosen haastattelemat kreikkalaiset eivät äänestäjä Uutta demokratiaa, Pasokia eivätkä Syrizaa.

– Äänestämme Kultainen aamunkoitto -puoluetta, ateenalaispoliisit sanovat.

Heidän mukaansa äärioikeistolainen puolue tukee parhaiten poliisin työtä.

17.27 Vasemmistolaisen Syriza-puolueen puheenjohtaja Alexis Tsipras kehotti ennen vaaleja kreikkalaisia kääntämään selkänsä korruptoituneille Uusi demokratia ja Pasok-puolueille. Sosialistipuolue Pasok oli vallassa, kun Kreikka haki ensimmäisen kerran apua keväällä 2010. Uusi demokratia lyöttäytyi Pasokin kanssa yhteen viime syksynä tukemaan Kreikan toista tukipakettia.

– Olemme voittaneet pelkomme, Tsipras sanoi äänestettyään aamupäivällä.

– Tänään avaamme tien toivolle.

17.10 Taloussanomat hankki himppusen vanhoja drakmoja kysyäkseen millaisia mietteitä ne herättävät vaalipäivänä. Eeva Eronen kysyi paikaillisilta, jakavatko he Samarasin näkemyksen.

Onko näissä vaaleissa kyse eurosta?

– Ei, sanoo Toni, eläkeläinen.

– Kreikka pysyy eurossa vaalivoittajasta riippumatta. Säästöpaketin ehtoja on pakko hieman helpottaa, Kreikka on saavuttanut pohjan!

16.58 Uusi demokratia -puolueen puheenjohtaja Antonis Samaras sanoo, että äänestyksessä valitaan euron ja drakman väliltä.

– Tänään Kreikan kansa puhuu, Samaras sanoi äänestettyään vaaleissa aamupäivällä.

– Huomenna alkaa uusi aika Kreikalle, puoluejohtaja Samaras lupasi.

Samarasin konservatiivinen Uusi demokratia oli kaksi viikkoa ennen vaaleja julkaistuissa mielipidekyselyissä ehdolla vaalien voittajaksi. Suurimman puolueen tittelistä kilpailee myös vasemmistolainen Syriza-puolue.

16.49 Kreikan jalkapallomaajoukkue otti eilen yllätysvoiton ennakkosuosikki Venäjästä. Voitolla Kreikka eteni jatkoon jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailuissa ja kohtaa puolivälierässä todennäköisesti Saksan.

Taloussanomien toimittaja Eeva Eronen kertoo, että kreikkalaislehdet ovat yhdistäneet futisvoiton politiikkaan. Paikallinen urheilulehti Goal News huutaa: "Tuokaa Merkel tänne!"

Yläotsikko sanoo, että meitä ette vie ulos eurosta – tarkoittaien lähinnä jalkapallokisoja, Eronen raportoi Ateenasta.

16.38 Euroalueen valtiovarainministerit pitävät puhelinkokouksen tänä iltana Kreikan parlamenttivaalien tulosten selvittyä. Kokouksesta tiedotetaan noin kello 23 Suomen aikaa, nimettömänä pysyttelevä EU-viranomainen kertoo uutistoimisto Bloombergille.

16.28 Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick vertaa Kreikan tilannetta pankkikonserni Lehman Brothersin konkurssiin. Zoellick sanoo brittilehti Observerin haastattelussa, että Kreikan kaatuminen voisi aiheuttaa samanlaisen maailmanlaajuisen kriisin kuin Lehman Brothersin ajautuminen vararikkoon vuonna 2008.

– Lehman-hetki voi yllättää, jos tilannetta ei hoideta kunnolla, Zoellick sanoo.

Eurooppa voi selviytytä jotenkuten, mutta riski kasvaa, Zoellick varoittaa.

16.18 Eronen haastatteli paikallisia vaalityöntekijöitä Syntagma-aukiolla.

– Muutaman viime tunnin aikana meiltä ei ole enää kyselty mitään puolueen ohjelmasta, hiljaista on, sanoo vaalityöntekijä Uuden demokratian vaalikojulla.

16.08 Kreikan parlamenttitalon edessä on puoli neljän maissa iltapäivällä lähinnä helteistä, Taloussanomien toimittaja Eeva Eronen kertoo Ateenasta. Vaaleista muistuttavat vain pari ulkomaista kuvausryhmää ja konservatiivipuolue Uusi demokratian vaalikoju.

16.00 Kreikan kansa on palannut äänestysuurnille toistamiseen tänä keväänä. Tälläkin kertaa kreikkalaiset äänestävät käytännössä maan tulevaisuudesta euroalueessa. 

Kreikan valtapuolueet kärsivät rökäletappion 6. toukokuuta pidetyissä parlamenttivaaleissa. Vaalien voittajiin lukeutuivat poliittista keskustaa jyrkemmät vasemmisto- ja oikeistopuolueet. Tuolloin vaalien jälkeiset hallitusneuvottelut epäonnistuivat, eikä Kreikkaan saatu muodostetuksi uutta hallitusta.

Vinkkejä ja täydennysehdotuksia voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen taloussanomat@sanoma.fi.

Tagit euronkriisi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (197)


Anonyymi
Muut jännittää lähinnä jalkapallon EM-kisoja... taloussanomat jännittää Kreikan vaaleja omassa kisastudiossa.


Jaa..a, mitähän muuten Olli mahtaa jännittää?
Jänskää 17.6.2012 16:39

Anonyymi
Käy kuinka käy mutta pääasia on se, että kreikkalaiset syylliset kärsivät mahollisimman paljon.

Piikki kiinni ja Kreikka sekasortoon !


Sisällissota vaatisi kolmannen osapuolen. Sisällissotia ei ole koskaan käyty kanslalaisten välillä ilman kolmatta osapuolta. Suomen kolmas osapuoli oli Venäjä. Syyriassa Eurooppa ja Yhdysvallat. Kreikan osalta sota tarkoittaa toisenlaista sotaa naapurimaihin tai sotilaallista littoutumaa.
ei tule mitään sotaa 17.6.2012 16:42

Anonyymi
Kreikka saa entiset vallanpitäjät, kulutusjuhla jatkuu niillä, joilla on ja Katainen kertoo vastuunkannon jatkuvan entistä isommin panoksin. Vain tankit kadulla Halla-Ahon ennustamina tekevät tarvittavan vaikutuksen kansan kurittomuuteen. Miksi meidän pitäisi maksella heidän typerän systeeminsä heikkouden hedelmiä ?
ari-matti 17.6.2012 16:44

Anonyymi
Voinpa lyödä vetoa että tämäkään äänestyskierros ei vielä riitä.
Olihan se jo viimekerralla nähtävissä kuinka nopeasti hallituksen muodostajat heitti rukkaset tiskiin. Ei siellä kellään ole oikeasti kiinnostusta päästä hallitukseen toimeenpanemaan säästöohjelmaa


Syriza haluaa hallitukseen juuri siksi, että nykyisestä säästöohjelmasta luovuttaisiin.

Nämä vaalit on aivan erilaiset kuin toukokuussa pidetyt. Nyt äänestetään paljon enemmän kahta suurinta puoluetta.

Jaossa siis 300 paikkaa. 238 menee äänestystuloksen mukaan. Eniten ääniä saanut saa 50 bonuspaikkaa ja loput 12 jaetaan puolueiden suosion mukaan.

Jos Uusi Demokratia voittaa vaalit se yrittää muodostaa hallituksen yhdessä Pasokin kanssa. Toukokuussa ne jäivät kahden paikan päähän enemmistöstä. Ne pyytäisivät taas Syrizaa mukaan mutta se ei suostu. Se keräisi paljon enemmän
kannattajia oppositiossa. Tuosta tulisi vihattu ja lyhytaikainen hallitus ja maa jakautuisi lisää.

Jos Syriza voittaa vaalit niin Demokraattinen Vasemmisto luultavasti lähtisi samaan hallitukseen. Tsipras ei suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön Uuden Demokratian tai Pasokin kanssa. En tiedä, saisiko nuo kaksi enemmistöhallitusta
kasaan, mutta Kreikassa voi pitää valtaa vähemmistössäkin. Jos vaikka Uusi Demokratia tai Pasok ilmoittaa etukäteen pidättäytyvänsä luottamuslauseäänestyksistä niin hallitus lasketaan enemmistöhallitukseksi jos sillä on vähintään perustuslain määräämät 121 paikkaa.

Kolmas mahdollisuus on sitten teknokraattihallitus ja/tai uudet vaalit.
zlk 17.6.2012 16:44

Anonyymi
Lehmanin vuoksi OMX Helsinki putosi 12.000 --> 4000 tasolle.

Eli maanantaina se putoaa uudestaan, 5000 --> 1500 tasolle ja Suomi tuhoutuu.
Nimetön 17.6.2012 16:46

Anonyymi
Muutaman erittäin typerän poliitikon ja ahneen pääomasijoittajan sekä pankkiirin suuri toive toteutuu ja heidän asemansa säilyy arvostettuna. Ihan poliittisen arvovallan leikkikenttä tämä koko eu ja euroyhteisö. Vain pölhöimmät kuvittelevat, että painetaan yhteisiä lantteja, niin meistä tulee jotain kansakunnan tapaista. Suomi on säilytettävä, koska sillä me menestymme tai sitten emme ollenkaan.
ari-matti 17.6.2012 16:49

Anonyymi
VOI VI%%U TÄTÄ SUOMALAIS ID!0TISMI JOUR - @NAALlSMIA....

[b]16.28
Raivostunut kansalainen ilmaisee mielipiteensä...Jostain todella pähkähullusta jutusta johon hän törmää selailessaan "TalousSeiskan" nettisaivuja.."TalousSeiska" ei vielä suostu kommentoimaan tätä viimeistä käänettä...joten Tyhjäntoimittaja jää jännittyneenä paikan päälle odottamaan "TalousSeiskan" ulostulo tässä Kansalaisia kuohuttaneessa asiassa... ......[/b]
KUKA VI%%U TUHOAA (K 17.6.2012 16:50

Anonyymi
Maailman tärkein valtio tuo Kreikka,pystyy tuhoamaan koko Euroopan talouden ja vielä USA:kin talouden.
PÖÖÖÖÖÖÖ, 17.6.2012 16:52

Anonyymi
Kreikkalaiset ovat sata prosenttisen varmoja Syrizan voitosta. Miksi kukaan kreikkalainen haluaisi elintason leikkauksia?
hallituksen lisäksi 17.6.2012 16:55

Anonyymi
Oli vaalitulos mikä hyvänsä,niin kohta pukkaa apupakettia karvakäsille saattepa nähdä.Kreikan kautta on helppo kupata tyhmiä vastuunkantajia.
Suomi kupataan Katai 17.6.2012 16:55
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä