Kirjaudu ▼
 

Keskuspankit valmistautuvat toimiin Kreikan varalta

Reuters
Keskuspankit valmistautuvat toimiin Kreikan varalta
Keskuspankit eri puolilla maailmaa ovat varoittaneet ennen ensi viikon G20-kokousta mahdollisista seurauksista, jos Kreikan sunnuntain vaalitulos johtaa maan hallitsemattomaan eroon euroalueesta.
Taloussanomat–Bloomberg
15.6.2012 11:53
39

Keskuspankkipäättäjät Britanniassa, Japanissa ja Kanadassa ovat huolestuneita euroalueen kriisin mahdollisesta syvenemisestä.

Ulkopuolelta saneltuihin säästötoimiin kriittisesti suhtautuvan Syrizan voitto Kreikan vaaleissa voisi vauhdittaa maan eroa yhteisvaluutta-alueesta. Tämän seurannaisvaikutukset ovat arvaamattomia ja voisivat vaatia uusia koordinoituja toimia keskuspankeilta.

Uutistoimisto Reutersin mukaan keskuspankit ovat jo valmistautuneet yhteistoimiin, jos finanssimarkkinat vaativat lisää likviditeettiä kriisin takia.

Lokakuussa 2008 maailman keskuspankit leikkasivat yhteisrintamassa korkojaan pysäyttääkseen uhkaavan romahduksen. Viime vuoden lopussa pankit tarjosivat taasen yhteistyössä dollarirahoitusta likviditeetin puutteesta kärsineille eurooppalaispankeille.

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi jätti viime viikon korkopäätöksen yhteydessä oven avoimeksi ohjauskoron laskulle. Tänään hän totesi talouden näkymien heikentyneen selvästi, minkä takia pankissa on valmisteltu uutta suunnitelmaa rahaliiton tulevaisuudesta. Sitä on tarkoitus käsitellä kesäkuun lopun EU-huippukokouksessa.

Englannin keskuspankin pääjohtajan Mervyn Kingin eilisen lausunnon mukaan kriisi on ”luonut suuren mustan epävarmuuden pilven ei vain euroalueen vaan myös meidän taloutemme päälle, itse asiassa koko maailman talouden”.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Britannian valtiovarainministeri George Osbornen ja King julkistivat kaksi likviditeettiohjelmaa maan finanssimarkkinoiden ja pankkijärjestelmän tueksi.

Kanadan keskuspankki totesi eilen lausunnossaan, että maailman rahoitusmarkkinoiden tilanne voi heiketä merkittävästi jos Euroopan kriisi pahenee ja myös Kanadaa uhkaa shokki.

Japanin keskuspankin pääjohtaja Masaaki Shirakawa totesi tällä viikolla, että euroalue muodostaa suurimman uhan maailmantaloudelle.

Federal Reserven pääjohtaja Ben Bernanke on puolestaan luvannut keskuspankin johdon keskustelevan ensi viikolla uusista toimista kasvun tukemiseksi.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (39)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei pelkoa, Kreikassa äänestetään niin monta kertaa uudestaan kunnes Eurostoliiton hyväksymä hallitus on valittu.
Suuri ja mahtava Eur 15.6.2012 12:02

Anonyymi
EUn tulee estää väärin äänestäminen.
Nimetön 15.6.2012 12:02

Anonyymi
EU toimii täsmälleen kuin Neuvostoliitto, kohta tulee vielä aika kun Siilinjärven O-V Kuusinen (Kok) alkaa kuskaamaan ihmisiä Siperian leireille vastuuta kantamaan...
Kokoomus on Suomen t 15.6.2012 12:03

Anonyymi
Suomen kansa tarvitsee viihdykettä;

Katainen ja Urpolainen valtakunnanoikeuteen syytettyjen penkille hikoilemaan, mukavaa tosi-tv viihdykettä kesälomalle!
Kokoomus ja Sdp tuho 15.6.2012 12:05

Anonyymi
EUn tulee estää väärin äänestäminen.


EU voisi estää kaikenlaisen äänestämisen, selvää rahan ja ajansäästöä.

Mitä muuten kuuluu EU:n rästimaksuille (kymmeniä miljardeja), onko ne vaiettu kuoliaaksi??
Suckess Story 15.6.2012 12:11

Anonyymi
what's the news?
Eki 15.6.2012 12:16

Anonyymi
Kanadallekkin shokkihoitoa? Mää ku luulin että vastaus on "kanada." Mihin mä ny joudun 58.500 kanadan taalan kans? Pitääkö taas vaihtaa?
davy crockett 15.6.2012 12:17

Anonyymi
tämä talouden tekohengittämisen tilanne alkaa olla jo sillä tasolla että mitään järkevää ulospääsyä ilman jättimäisiä seuraamuksia ei ole näköpiirissä. Pääomapiirit juoksuttavat valtioita, omistavat ristiin rastiin pankkeja ja hallinnoivat sitä kautta taustalla maailmaa.

keitäs niitä sanottiinkaan ensimmäisiksi länsimaisiksi pankkiireiksi? temppelinherrojen ritarikuntaa jonka tanskan kuningas tuhosi kun oli jättimäisissä veloissa ritarikunnalle.

no ritarikuntahan ei täysin tuhoutunut vaan sen ideologian juuri taloudellisen toiminnan saralla on katsottu jatkuvan nykyisissä salaseuroissa vapaamuuraritoiminnan kautta josta se on levinnyt muihinkin vastaavanlaisiin "kerhoihin".

temppelinherrat olivat muuten erittäin osaavia pankkiireja mutta kompastuivat aikanaan vain liian isoon luototettavaan eli ranskaan...
Nimetön 15.6.2012 12:20

Anonyymi
Toivon, että

1) Pääsemme eroon rikollisesta Kreikasta eli vihollisestamme !
2) Kreikan yhteiskunta romahtaa ja kehitysmaat ajautuu sisällissotaan ja nälänhätään
3) Eurososialismia vastustaneet kreikkalaiset (onko heitä edes olemassa ?) pääsevät turvaan Kreikasta enne verenvuodatusta.
Vain sisällissota on 15.6.2012 12:20

Anonyymi
Keskuspankit toimivat nykyään kuin rikollisorganisaatiot joiden tehtävä on tuhota taloudet! Siinä ne näyttävät onnistuvan erinomaisesti.

Rahamaailman pedofiilit ovat valloittaneet sijoittajat ja rahalaitokset.
Nimetön 15.6.2012 12:21
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä