Ylen kysely: Suomella riittää maksettavaa eurokriisissä pitkään
Vuosi sitten Ylen vastaavassa kyselyssä kysyttiin, kuinka kauan suomalaiset joutuvat vielä tukemaan riskipankkeja ja velkamaita. Tuolloin talousviisaat uskoivat, että tämä kestää vuodesta neljään vuoteen.
Nyt kolme seitsemästä vastaa, että verovaroilla tukeminen ei kenties pääty koskaan. Esimerkiksi Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttosen mielestä tuen päättyminen ei välttämättä ole näköpiirissä.
– Jos euron halutaan pysyvän kasassa, Euroopan pitää kulkea kohti jonkinlaista liittovaltiomallia. Siksi tukeminen jatkuu useita vuosia, todennäköisesti ikuisesti. Kokonaisuuden kannalta tämä voi olla ihan ok, Puttonen sanoo Ylelle.
Kun pysyvä vakausväline (EVM) aloittaa heinäkuussa toimintansa, verovaroilla tukeminen ei pääty välttämättä koskaan, arvioivat myös Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju ja Tampereen yliopiston Jean Monnet -professori Pami Aalto.
– Jos Suomi vetäytyisi siitä, samalla murentaisimme rooliamme unionissa. Haluamme itsekin option vakausvälineen tukeen, sanoo Aalto.
Kangasharju toisaalta arvioi, että muut kriisimaat kuin Kreikka hoitavat velvoitteensa, joten Suomelle ei tule varsinaista maksuvastuuta.
– Suomi kärsii tappioita kreikkalainoista vuonna 2015. Sen jälkeen Suomella on vain takausvastuita, jotka tuskin realisoituvat.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajan Seija Ilmakunnaksen mukaan kriisirahastojen avulla tapahtuva hätälainoitus päättynee parissa vuodessa. Kuitenkin kriisimaiden tukeminen jatkunee muiden rahoituskanavien kautta.
Valtio-opin emeritusprofessori Kyösti Pekonen edustaa toista kantaa. EU:n kriisimaiden ja -pankkien tukeminen suomalaisten verovaroin päättyy hänen mukaansa ensi vuonna.













