Kirjaudu ▼
 

"Espanjan apupaketti riittävän suuri"

Espanjan apupaketin suuruuden on määrä lopettaa epäilyt avun riittävyydestä. EU-komission taloustiedottajan Amadeu Altafaj'n mukaan 100 miljardin euron enimmäisavun on tarkoitus riittää jopa synkimpien arvioiden toteutuessa.
Taloussanomat
11.6.2012 14:49
41

– Arviota Espanjan pankkien todellisesta rahantarpeesta odotetaan parhaillaan kahdelta riippumattomalta taholta, hän totesi tiedotustilaisuudessa Brysselissä.

Edelleenkään ei ole päätetty, avustetaanko Espanjaa väliaikaisen Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) vai pysyvän Euroopan vakausmekanismin (EVM) kautta. EVM aloittaa toimintansa heinäkuun alussa.

Euromaiden valmius päättää apupaketin raameista lauantain puhelinneuvottelussa osoittaa Altafajin mukaan hallitusten päättäväisyyttä tarttua akuuttiin ongelmaan.

– Nopea päätöksenteko osoittaa vakuuttuneisuutta toimien tarpeellisuudesta, Altafaj sanoi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Espanjalaiset pankit hankkivat rahoitusta jatkossakin suoraan markkinoilta. Apupaketti takaa pankkien toimintakyvyn jatkuvan, ja sitä kautta helpottaa niiden varainhankintaa. Altafaj'n mukaan on kuitenkin selvää, että annettava apu kasvattaa huomattavasti Espanjan valtionvelkaa.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ei osallistu apupakettiin, sillä se ei voi tukea vain yksittäisiä talouden sektoreita, tässä tapauksessa pankkeja.

Ihmiset Amadeu Altafaj
Tagit euronkriisi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (41)

Sivut:1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
... ja Urpilaisen pensaspalotkin roihahtelevat vielä siellä sun täällä.


Kai on sentään kesäkarvassa...
Raven 11.6.2012 19:58
Sivut:1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä