Espanjan Rajoy: Tämä on voitto eurolle
– Euron uskottavuus voitti, maan pääministeri Mariano Rajoy sanoi toimittajille Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan.
Espanja esitti avunpyyntönsä euroalueen valtiovarainministereille lauantai-iltana. Paketilla on tarkoitus auttaa Espanjan pankkisektoria, joka on kärsinyt suuria tappioita muun muassa huonoista asuntoluotoista.
Euromaiden valtiovarainministereiden muodostama euroryhmä kertoi suhtautuvansa avunpyyntöön myönteisesti. Myös Yhdysvallat ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF olivat tyytyväisiä Espanjan ratkaisuun.
Paketin tarkka suuruus selviää kesäkuun loppuun mennessä. Euroalueen valtiovarainministerit sopivat paketin ylärajaksi sata miljardia euroa.
Rajoy lupasi tiedotustilaisuudessa, että maan hallitus jatkaa Espanjan julkisen talouden ongelmien korjaamista ja talouden uudistustoimenpiteitä.














