Kirjaudu ▼
 

Asiantuntija: ”Huoli Espanjasta ei lopu tähän”

Nordea
Asiantuntija: ”Huoli Espanjasta ei lopu tähän”
Nordean pääekonomisti muistuttaa, että Espanjan lauantaina hakema pankkien pääomituspaketti ei poista Espanjan valtion talousongelmia. Hän pitää pankeille suunnattua tukipakettia odotusten mukaisena.
Topi Kanniainen
10.6.2012 16:45
106

Nordean pääekonomistin Roger Wessmanin mukaan Espanjan lauantainen ilmoitus avun hakemisesta oli odotusten mukainen.

– Aiemmin on puhuttu 50–100 miljardista eurosta Nyt on selvästi haluttu sanoa niin iso summa, että se ei ylity kesän pankkitarkastuksissa, Wessman kertoo Taloussanomille.

Espanjan valtio pyysi eilen rahoitusapua euromailta heikkokuntoisten pankkiensa pelastamiseen. Euroryhmän lausunnon mukaan lopullisen rahoituspaketin koko on luultavasti enintään 100 miljardia euroa. Euroryhmä suhtautui pakettiin myönteisesti.

Rahoituspaketilla on tarkoitus pääomittaa maan heikoimpia pankkeja ja luoda niille riittävän suuri turvapuskuri luottotappioita vastaan.

Alustavien tietojen mukaan pakettiin ei liity poliittisia ehtoja, eli se ei velvoita Espanjaa esimerkiksi kiihdyttämään julkisen talouden tasapainotusta.

– Espanjan valtio on jo sitoutunut tiukkoihin säästötoimiin ja budjettivajeen supistamiseen. Olisi ollut yllättävää, jos nykyisiä toimia pitäisi entisestään kiihdyttää, Wessman kommentoi.

Huoli ei
lopu

Wessman uskoo, että paketti laskee Espanjan valtionlainojen korkoja.

Maan lainauskulut ovat nousseet kevään aikana. Maan kymmenvuotisen lainan korko kohosi torstaina järjestetyssä huutokaupassa yli kuuden prosentin. Myös kaksi- ja neljävuotisten velkakirjojen korot nousivat.

Hän muistuttaa, että pankeille suunnattu tukipaketti ei poista Espanjan valtiontalouteen kohdistuvia huolia. Korkea työttömyys ja raju budjettivaje kiinnittävät huomion Espanjan valtiontalouden kestävyyteen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Espanja-huolet eivät lopu tähän. Maan korkea työttömyys ja budjettivaje pitävät niitä yllä.

Maan budjettivaje repesi viime vuonna 8,5 prosenttiin. Lisäksi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes joka neljäs espanjalainen oli työtön. Työttömyys kasvoi viime vuoteen verrattuna.

Ei mustaa
maanantaita?

Wessman ei halua spekuloida maanantain avauskursseilla. Hän sanoo, että markkinat hinnoittelivat Espanjan apupyyntöä jo viime viikolla.

– Katseet kääntyvät pian muihin huoliin. Toki tästä voi tulla pieni helpottumisreaktio, mutta uskon, että markkinareaktio jää verrattain pieneksi.

Huolia riittää, sillä esimerkiksi Kreikan eduskuntavaalien uusintakierros osuu ensi sunnuntaille. Maa järjestää toiset vaalit, koska maahan ei saatu hallitusta ensimmäisen eduskuntavaalituloksen pohjalta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (106)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 11
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tämä onkin päänavaus Espanjalle. Eihän Kreikankaan pitänyt tarvita toista tukipakettia.

Espanjan pankit ovat Espanjan valtion suurin luotonantaja ja uutta luottoa Espanjan valtio tarvitsee lähiaikoina 600 mrd. 1+1 ei riitä...
valheita ja velkaa 10.6.2012 16:52

Anonyymi
Me tunnemme vastuumme!
Hesus Käteinen ja Hu 10.6.2012 16:55

Anonyymi
Rosvoretki käynnissä Suomen veronmaksajien kukkarolle ?

Se nyt on ihan normaalia maksella jättisummilla täysin ventovieraiden ulkomaalaisten velkoja, joten perustuslakiakaan ei tarvitse muuttaa ?

HE 309/1993 vp:n mukaan syvälle käyviä, poikkeuksellisia tai summaarisia rajoituksia ei voida tehdä tavallisella lailla.

100 miljardia (vai paljon lie vastuut pian ?) on niin vähän ettei se mitenkään käy perustuslain ytimeen ( budjettivaltaan) ?

"Budgetary power is the crown jewel of parliament," said Di Fabi

spiegel.de/international/europe/0,1518,784442,00.html

Suomen Perustuslakivaliokunnan mietintö 25 ( PeVM 25/1994 ):

Tavallisella lailla ei voida säätää perusoikeuden ytimeen ulottuvaa rajoitusta.

217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=PeVM+25/1994&base=erml&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WP

Ja on varmaan taas niin kova kiire että oikeusoppineilta / perustuslakivaliokunnalta ei "keritä" kysymään mitään ?


rikoslaki

13 luku

Valtiopetosrikoksista

1 §

Valtiopetos

Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen

1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka

2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä

tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

2 §

Törkeä valtiopetos

Jos valtiopetoksessa

1) rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö,

ja valtiopetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä valtiopetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Rosvoretki käynnissä 10.6.2012 16:58

Anonyymi
Nykyinen talouspolitiikka ei toimi.

EKP:stä tarvitaan uutta talouspolitiikkaa ja verta ja samalla Erkki Liikaselle pitäisi antaa kenkää.

EU:n tarvitaan uutta verta ja Olli Rehnille pitäisi antaa kenkää.
Makroekonomisti 10.6.2012 16:58

Anonyymi
Euroopan vakausmekanismia vastustava mielenosoitus to 14.6.2012 klo 17-19 eduskuntatalolla. Liity ryhmään facebookissa!
mielenosoitus 10.6.2012 16:59

Anonyymi
Yleislakko olisi paikallaan, niin kuan kunnes uudet vaalit järjestetään.

Tulevaisuutemme on piloilla, samoin lastemme ja lasten lastemme, emmekä tee mitään ?

Luulen että muuten Kreikka vaatii lisää rahaa, Irlanti vaatii lisää, Kypros vaatii lisää, Italia vaatii lisää, Portugali vaatii lisää, Espanjan pankkeihin menee arvion mukaan 200 miljardia, Espanjan valtiokin tarvinnee lisää tukea jne...
Aika lopettaa pellei 10.6.2012 17:00

Anonyymi
Nyt on viimeistään todistettu, että EU:n talouskokeilu maksatetaan veronmaksajilla.
Eipä siitä ole ollut mitään etua.
entinen kokkari 10.6.2012 17:00

Anonyymi
Lainaaminen ongelmamaille on virhe. Niiden pitää hoitaa yksin omat ongelmansa. Meidän apumme pitää rajoittua siihen että käymme kertomassa miten loistava talous meillä on ja annamme ohjeita ja neuvoja miten taloutta hoidetaan hyvin ja oikein.
neuvonantaja 10.6.2012 17:02

Anonyymi
100 Miljardia tuli juuri ja HETI kerrotaan että LISÄÄ tarvitaan. HALOOOOOOOOOOO!!!!

Kuka äänestää Ko...musta ja s...d..p enää ??

EI KUKAAN !
Nimetön 10.6.2012 17:04

Anonyymi
markkinat saaavt huilata pivä pai sitten uskottavuus mennyt taas.

espanjan pankit ei selviä 100 miljadin tukipaketilla.
espanja haluaa ja arvii enemmän ja sen takia sen pankkien sressiesti tulokset muokataan sopiviksi. piäähän poliitikkojekin saada osansa tukipaketista varsinkin kun on kyseessää korruptio PP
Nimetön 10.6.2012 17:05
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 11
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä