Kirjaudu ▼
 

Nyt se on virallista: Espanja pyysi apua pankeilleen

REUTERS/Sergio Perez
Nyt se on virallista: Espanja pyysi apua pankeilleen
Euromaat valmistelevat 100 miljardin euron rahoituspakettia Espanjan pankkien tukemiseen. Avunpyyntö vahvistui lauantai-iltana.
Taloussanomat
9.6.2012 20:09 (päivitetty 21:28)
312

Espanjan valtio pyytää rahoitusapua euromailta heikkokuntoisten pankkiensa pelastamiseen.

Asia varmistui, kun Espanjan valtiovarainministeri Luis de Guindos kertoi avunpyynnöstä espanjankielisessä tiedotustilaisuudessa hieman ennen klo 21 Suomen aikaan. Muodollinen avunpyyntö on tarkoitus esittää lähiaikoina. Euromaiden valtiovarainministereiden muodostama euroryhmä kertoi suhtautuvansa avunpyyntöön myönteisesti.

Euroryhmän lausunnon (pdf) mukaan lopullisen rahoituspaketin koko on luultavasti enintään 100 miljardia euroa. Rahoituspaketin avulla on tarkoitus pääomittaa heikoimpia espanjalaisia pankkeja ja luoda niille riittävän suuri turvapuskuri luottotappioita vastaan, euroryhmä sanoo.

Espanjan pankkeja rasittavat muun muassa huonot asuntoluotot, joista aiheutuvia tappioita varten pankit tarvitsevat uusia pääomia. Pankkien tarkka kunto ei kuitenkaan toistaiseksi ole ollut vielä selvillä ja arviot niiden tarvitsemien uusien pääomien määristä ovat vaihdelleet tuntuvasti.

Suomen tarkka osuus rahoitustuesta Espanjalle selviää vasta, kun järjestelyn yksityiskohdista sovitaan.

Yksityiskohdat
auki

De Guindosin mukaan kyseessä ei ole "pelastuspaketti", vaan "taloudellinen apupaketti", joka ei sisällä esimerkiksi Espanjan valtiontalouteen kohdistuvia vaatimuksia rahoittajien puolelta. Rahoitusavun käytössä Espanjaa konsultoi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, De Guindos kertoi.

Valtiovarainministeri ei kertonut, kuinka paljon rahoitusapua Espanja tarvitsee, mutta kuvaili pyydettävän rahoitusavun suuruutta "riittäväksi", jotta se palauttaisi sijoittajien luottamuksen Espanjaan.

Espanjan valtionlainojen markkinakorko on noussut viime viikkoina, kun sijoittajien luottamus valtion kykyyn hoitaa pankkiensa ongelmia on heikentynyt voimakkaasti.

Euromaat
lainaavat rahastolle

Valtiovarainministeri De Guindosin mukaan rahoituspaketin teknisistä yksityiskohdista on tarkoitus sopia myöhemmin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Käytännössä huonokuntoisten espanjalaisten pankkien pääomittaminen tapahtuu kuitenkin erityisen FROB-rahaston (Fund for Orderly Bank Restructuring) kautta, jolle euromaat lainaavat rahaa. Espanjan valtion hallinnoiman FROB:n velka lasketaan osaksi Espanjan valtion velkaa, De Guindos kertoi toimittajille.

Euroryhmän mukaan FROB:lle lainattavat rahat voivat tulla väliaikaisen kriisirahaston ERVV:n tai pysyvän kriisirahaston EVM:n kautta. Rahoitusjärjestelyn tarkemmat yksityiskohdat selviävät myöhemmin.

Espanjan valtiovarainministerin mukaan FROB:n on tarkoitus tukea vain kaikkein heikoimpia pankkeja. Tuettavien pankkien nimien on tarkoitus selvitä lähipäivinä, kun Espanja saa pankkisektoriaan koskevat selvitykset valmiiksi.

Neljäs
kriisimaa

Espanjan odotettu avunpyyntö varmistui sen jälkeen, kun euromaiden valtiovarainministereiden puhelinkokous aiheesta päättyi lauantai-iltana.

Kyseessä on Kreikan, Irlannin ja Portugalin jälkeen neljäs euromaa, joka ajautuu pyytämään rahoitusta yhteisvaluutta-alueen muilta mailta. Espanjan tapauksen tekee poikkeukselliseksi maan koko.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kommentoi Espanjan rahoitusapua omassa tiedotustilaisuudessaan.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (312)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 32
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kreikka tuki maksoi suomelle 100 000 000 000?, mitä maksaa 100 kertaa isompi pankkituki? Jos maksamme halumme vastineen, kuten noiden pankkien hallussa olevat asunnot suomalaisille veronmaksajille!
Pankkituki 9.6.2012 20:13

Anonyymi
Siilijärven Mikki Hiiri juoksee jo antamaan suomalaisten verorahat espanjan pankkiireille!
Nimetön 9.6.2012 20:19

Anonyymi
Tämä kaikki on suunniteltua. Kohti uutta maailmanjärjestystä.
pestogouda 9.6.2012 20:21

Anonyymi
Vallankumous.
Mitta täynnä 9.6.2012 20:22

Anonyymi
Jutta piti puheen, että suoraa pankkitukea ei anneta. Kuinkahan nopeasti kääntää takkinsa ja tukee suoran pankkituen antamista, kun Katainen vihjaa, että nyt on suostuttava.
takinkääntäjä 9.6.2012 20:22

Anonyymi
Koko euro alkaa olla pelkkä vitsi,ikävä kyllä huono sellanen.
EI TOIMI ENÄÄ MIKÄÄN 9.6.2012 20:24

Anonyymi
Espanjalle EU tarjoaa 100 miljardia. Suomi ja Hollanti vaativat avulle tiukkoja ehtoja.

Eli taas pukkaa Siilinjärvelle fantastista pisnestä.
Tällä me ei tienata 9.6.2012 20:24

Anonyymi
Kohta kaikki on vinksin vonksin, kehotin täällä ihmisiä pitämään hatuistaan kiinni jo vuonna 2007, kukaan ei uskonut. Ennustin jopa Usan talouskuplan 2008, työkaveritkin vain naureskelivat. No nyt minä ja nämä työkaverit ovat saaneet potkut.
Eurostoliitto on kuk 9.6.2012 20:24

Anonyymi
Tukea Espanjan pankeille. Tässä ei ole enää mitään järkeä Suomelle osallistua tähän operaatioon.
antaa mennä vaan 9.6.2012 20:24

Anonyymi
Tämä on vasta alkusäveliä, mitä on tulossa.
Ensinnäkin tulee sellainen konkurssitsunami jota ei ole vielä koskaan nähty. Voisi ajatella, että Suomesta kaatuu ainakin nordea ja muut pankit joutuvat todella koville. Rahaa on lähetetty välimeren maihin sellaiset lastit, että huonosti käy.
Kapinat ja yleislakot alkaa varmasti, myös suomessa.
Avaruudesta voi tulla ihmiskunnalle pienoinen ylläri, mikä liikkuu ja mihin suuntaan, isompi ongelma.
Utissa on vielä nato 9.6.2012 20:25
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 32
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä