Kirjaudu ▼
 

Espanja pyytää Euroopalta apua jo lauantaina?

REUTERS/Susana Vera
Espanja pyytää Euroopalta apua jo lauantaina?
Espanja voi joutua pyytämään apua pankeilleen jo huomenna, kertoo uutistoimisto Reuters. Maan hallitus ei ole vahvistanut tietoja.
Reuters
8.6.2012 12:07 (päivitetty 12:25)
157

Espanja pyytää Euroopasta apua horjuvien pankkiensa tukemiseen jo lauantaina, kertovat uutistoimisto Reutersin Saksasta ja EU:sta tavoittamat nimettömät lähteet.

Näin Espanjasta tulisi jo neljäs ulkopuoliseen tukeen turvautuva euromaa Irlannin, Kreikan ja Portugalin jälkeen.

Kahden EU-lähteen mukaan euroalueen valtionvarainministerit pitävät puhelinkokouksen lauantaina keskustellakseen Espanjan tukipyynnöstä. Tämän jälkeen euroryhmä antaa asiasta lausunnon.

– Ilmoitusta odotetaan lauantaina iltapäivällä, yksi EU-lähteistä kertoi.

Espanjan tilanne muuttui tukalammaksi sen jälkeen kun luottoluokittaja Fitch alensi eilen Espanjan luottoluokitusta kolmella pykälällä BBB-luokkaan, koska maa kärsii pankkisektorinsa kiinteistösijoituksista ja Kreikan kriisin vaikutuksista. Pankkien pääomitustarve voi Fitchin mukaan nousta 60–100 miljardin euron välille.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Espanjan hallitus on tajunnut ongelmiensa vakavuuden, nimettömänä pysyvä saksalaisviranomainen kertoi.

Espanjan hallituksen tiedottaja kertoi Reutersille, ettei hänen tietojensa mukaan avunpyyntöä ole tulossa. Tähän asti tuentarve on kielletty, ja pääministeri Mariano Rajoy on sanonut odottavansa riippumattomia arvioita pankkisektorin tilasta.

Ihmiset Mariano Rajoy
Tagit euronkriisi
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (157)


Anonyymi
Ei käy,lauantai.
Hoikkapoika 8.6.2012 14:12

Anonyymi
"Voidaanko 100 000 000 000 miljoonan euron apupaketti sopia lauantaina puhelinkokokouksessa? Suomen osuuden päättää ilmeisesti Urpilainen yksin.

Demokratiassa tämä ei todellakaan saa olla mahdollista. Päätös on tehtävä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Päätös menee siis yli eduskuntavaalien.
Siihen mennessä markkinatalous on saattanut jo hoitaa pahimmat ongelmat."

............
Edellä olevan pienen pieni korjaus. Esitetty apupaketti on euroissa ei miljoonissa euroissa!
Markkinatalousmies 8.6.2012 14:12

Anonyymi
Asia sovitaan varmaan kännykällä Jyrkin painitreeneistä ja Jutan aurinkotuolista KÄSIN.
Juu asia ok 8.6.2012 14:12

Anonyymi
Tämä Espanjan tuki on sitten vasta numero 1! 2 tulee aikanaan ja näin edelleen!
Eikä tässä kaikki! 8.6.2012 14:13

Anonyymi
Velka ja korko ovat Maan luonnovaroja joita ilman ihmisapinat ei tule toimeen.
Luolaihmiset pitivät 8.6.2012 14:15

Anonyymi
Milloinhan rohjetaan tunnustaa euro, Suomen taloushistorian suurimmaksi virheeksi.
totuus esiin 8.6.2012 14:21

Anonyymi
Kokoomuksen kannatus taas raketoi!
Nimetön 8.6.2012 14:23

Anonyymi
Kun rahoitetaan pankkeja, eikä Espanjaa maana, niin Urpilainen voi sanoa, ettei hän tälle mitään takuita ole luvannut. Pankit itse riittävät takuuksi; tai sitten jotain muuta vastaavaa.

Olen varma, että Urpilainen lupaa, mitä pyydetään. Tosin Espanjan kohdalla ne todelliset summat voi olla niin suuria, ettei Urpilainen saa enää lainaa, kun omat takuutkin alkaa siinä vaiheessa olla puutteelliset.

Sama meno jatkuu ja koko EU kaatuu.
SDP:llä ja kokkarit 8.6.2012 14:23

Anonyymi
Espanjan hallituksen tiedottaja kertoi Reutersille, ettei hänen tietojensa mukaan avunpyyntöä ole tulossa.

Onko Espanjan tiedottajaksi palkattu eräs tunnettu suomalainen ministeri? Olemmeko muuten kiinnostuneita siitä, mitä joku viranhaltija tietää tai ei tiedä?

Vaikka Suomessakin on informaatiokatkoksia, silloin kun ne ovat "välttämättömiä", niin tämä eurosirkus alkaa saamaan yhä kummellisempia piirteitä.
Nimetön 8.6.2012 14:29

Anonyymi
Entiset suomalaiset euron alkuunpanijat ja nykyiset seuraajatunarit kokoontukaa yhteen ja menkää vaapaehtoisesti tiilenpäitä lukemaan. Vapaaehtoisuus tuo lyhyemmän lukemisrupeaman
SOS 8.6.2012 14:46
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä