Kirjaudu ▼
 

Espanja pyytää Euroopalta apua jo lauantaina?

REUTERS/Susana Vera
Espanja pyytää Euroopalta apua jo lauantaina?
Espanja voi joutua pyytämään apua pankeilleen jo huomenna, kertoo uutistoimisto Reuters. Maan hallitus ei ole vahvistanut tietoja.
Reuters
8.6.2012 12:07 (päivitetty 12:25)
157

Espanja pyytää Euroopasta apua horjuvien pankkiensa tukemiseen jo lauantaina, kertovat uutistoimisto Reutersin Saksasta ja EU:sta tavoittamat nimettömät lähteet.

Näin Espanjasta tulisi jo neljäs ulkopuoliseen tukeen turvautuva euromaa Irlannin, Kreikan ja Portugalin jälkeen.

Kahden EU-lähteen mukaan euroalueen valtionvarainministerit pitävät puhelinkokouksen lauantaina keskustellakseen Espanjan tukipyynnöstä. Tämän jälkeen euroryhmä antaa asiasta lausunnon.

– Ilmoitusta odotetaan lauantaina iltapäivällä, yksi EU-lähteistä kertoi.

Espanjan tilanne muuttui tukalammaksi sen jälkeen kun luottoluokittaja Fitch alensi eilen Espanjan luottoluokitusta kolmella pykälällä BBB-luokkaan, koska maa kärsii pankkisektorinsa kiinteistösijoituksista ja Kreikan kriisin vaikutuksista. Pankkien pääomitustarve voi Fitchin mukaan nousta 60–100 miljardin euron välille.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Espanjan hallitus on tajunnut ongelmiensa vakavuuden, nimettömänä pysyvä saksalaisviranomainen kertoi.

Espanjan hallituksen tiedottaja kertoi Reutersille, ettei hänen tietojensa mukaan avunpyyntöä ole tulossa. Tähän asti tuentarve on kielletty, ja pääministeri Mariano Rajoy on sanonut odottavansa riippumattomia arvioita pankkisektorin tilasta.

Ihmiset Mariano Rajoy
Tagit euronkriisi
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (157)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 16
EdellinenSeuraava

Anonyymi
No niin, ensin ensiapua, että alkuun päästään. Lisäapua sitten riittävästi kun hanat on jo avattu.
Nimetön 8.6.2012 12:15

Anonyymi
Uskokaa Jyrkiä, kyllä Jykä tietää!
jyrkifani 8.6.2012 12:17

Anonyymi
Miksei jo tänään, Jyrki on pitänyt sitoa puuhun kiinni.
Nimetön 8.6.2012 12:18

Anonyymi
jugä mites mennee ???
Nimetön 8.6.2012 12:19

Anonyymi
Hmm, Rajoy & Co ovat mieltyneet sikäläisen virallisen median haltuunottoon ..

Back to government control of TV

elpais.com/elpais/2012/06/06/inenglish/1338999108_039558.html
Nimetön 8.6.2012 12:20

Anonyymi
Eiks Espanjan pitänyt olla liian iso pelastettavaksi?
Jore 8.6.2012 12:21

Anonyymi
Tämäkö nyt on sitä vakautta, jonka vuoksi meidän piti liittyä ainoana pohjoismaana euroon?
Nimetön 8.6.2012 12:22

Anonyymi
Eihän lauantai ole pankkipäivä?
Tomorrow never comes 8.6.2012 12:23

Anonyymi
Katainen eilen Bidenin vierailulla puhui seuraavaa.

"Katainen ei ollut ehättänyt perehtyä uutisiin tekeillä olevasta Espanjan tukipaketista mutta sanoi, että asioiden liikkeelle saaminen on myönteinen asia."

Mitäpä niitä selvittämään kun lija on selvä !!!
Nimetön 8.6.2012 12:24

Anonyymi
Kun suurvaltojen edustajat tapaavat, he antavat yhteisen tiedonannon tv-kameroiden edessä. Kun Katainen antaa suurvaltaneuvottelujen jälkeen lausunnon, hän antaa sen yksin jostakin siivouskomerosta tai aitovieriltä. On siinä eroa, on.
Ei kannata pullistel 8.6.2012 12:24
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 16
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä