Kirjaudu ▼
 

"Eläkeiät täytyy nostaa 70–80 vuoteen"

REUTERS/Marcelo del Pozo
"Eläkeiät täytyy nostaa 70–80 vuoteen"
Elinikä pitenee eivätkä yhteiskunnat pysty maksamaan eläkkeitä vuosikymmenten ajan. Siksi eläkeikä on kaikkialla nostettava jopa 80 vuoteen. Tätä mieltä on yhdysvaltalaisen AIG-vakuutusyhtiön toimitusjohtaja Robert Benmosche.
Bloomberg
4.6.2012 11:05
257

Benmoschen mukaan ihmisten on joka puolella pakko hyväksyä, että pidempi elinikä tarkoittaa enemmän työvuosia. Muuten yhteiskunnissa on yksinkertaisesti liian vähän työtätekeviä huollettavia kohtaan.

– Eläkeiät täytyy nostaa 70–80 vuoteen. Se tekisi eläkkeistä ja terveyspalveluista helpompia maksaa. Ne pitävät ihmiset töissä pidempään ja ottavat taakkaa pois nuorilta, AIG:n toimitusjohtaja sanoi lauantaina Bloombergin haastattelussa.

Benmoschen tavoite tuntuu Euroopassa tällä hetkellä poliittisesti vaikealta. Muun muassa Ranskan uusi presidentti Francois Hollande on luvannut leikata eläkeikää 60:een nykyisestä 62:sta vuodesta. Myöskään Suomessa kansalaiset eivät kannata eläkeiän nostoa.

Benmosche kommentoi lyhyesti myös Kreikan kriisiä ja myönsi, että AIG valmistautuu Kreikan eroon. Myös kreikkalaisten olisi tehtävä töitä vanhemmiksi, tai maata uhkaa ero eurosta. Se toisi Benmoschen mukaan tullessaan hurjan inflaation, mikä olisi tuhoisaa tavallisille palkansaajille.

Vakuutusyhtiö AIG tarjoaa muun muassa eläkevakuutuksia. Yhtiö oli Yhdysvaltojen suurin ennen kuin se joutui finanssikriisin aikaan turvautumaan valtion apuun.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (257)


Anonyymi
Eläkeiän nosto on työntekijöiden orjuuttamista. Eläkeiän nostoa pitää vastustaa vaikka vallankaappauksella jos ei muu auta.

Kannatan tätä myös.
Nimetön 4.6.2012 11:23

Anonyymi
No joo... kannattaa huomata, että kuka tuollaista esittää. AIG:n toimitusjohtaja tietenkin näkee, että kun eläkeikä nousee henkilökohtaiselta kannalta liian korkeaksi, niin ihmiset ryhtyvät ostamaan kalliilla hinnalla vakuutusyhtiöiltä yksityisiä eläkevakuutuksia.
On aivan älytöntä edes puhua siitä, että eläkkeelle siirryttäisiin 80-vuotiaana. Käytännön keskimääräinen eläköitymisikä on tällä hetkellä Suomessa jonkin verran päälle 60 vuotta, joka on hieman noussut muutaman vuoden takaisesta. Nousuun on syynä mm. nyt voimassa oleva joustava 63...68 vuoden ikähaarukka.
Itse jään eläkkeelle vajaan kuukauden kuluttua heti täytettyäni 63 vuotta ja sitten jatkan työskentelyä 1..2 vuoden ajan noin 50% työtunneilla. Ansaitsen tuona aikana edelleen lisää eläkettä 1,5% palkkasummasta ja sen saan käyttööni 68 v täytettyäni.
Pappa62 4.6.2012 11:23

Anonyymi
Se tästä enää puuttuu, että joku keksii meille ansiotöitä.
syntyjään vähätöinen 4.6.2012 11:24

Anonyymi
Ei eläkeikää tarvitse nostaa jos törsääminen lopetetaan.Ei yli kuusikymppinen yleensä ole enää kovin työkykyinen ja nuoret tarvitsevat töitä.Ei pidä syytää suomalaisten rahoja muualle,eihän nykymeininkiin mitkään rahamäärät riitä.Joku tolkku suomalaisten raatamiseen.
suomalaisten rahat 4.6.2012 11:25

Anonyymi
Aivan sama vaikka satavuotiaaksi se ei sitä syytä poista että jokin jäi oppimatta.
Syy on rahansyntymek 4.6.2012 11:26

Anonyymi
Eläkeikä suomalaisille pitää nostaa 75 vuoteen niin että kreikkalaiset pääsevät eläkkeelle 50 vuotiaana.
anna mun kaikki kest 4.6.2012 11:27

Anonyymi
Olen samaa mieltä vakuutusyhtiön johtajan kanssa, vaikka yleisesti vastustan näitä finanssihui-ja-rei-ta.

Suomessa ongelmana on SAK, joka vuosi vuodelta pakottaa pitämään eläkeikää matalana ja eläkeikää korkeana, ja cu-set-taa tällä tavoin rahaa jatkuvasti nuorilta ikäluokilta vanhemmille ikäluokille. Mitä nopeammin eläkkeet leikataan vanhemmilta ikäluokilta, sitä vähemmän yhteiskunta ryös-tää nuorempia ikäluokkia.
Kolmekymppinen 4.6.2012 11:27

Anonyymi
Koko eläkeongelma poistuu kun muutetaan niin että jokainen kerää itse eläkkeensä. Nykyinen sossujärjestelmä suorastaan kannustaa jäämään eläkkeelle heti kuin se vain on mahdollista koska silloin pystyy minimoimaan työn määrän ja maksimoimaan eläkkeen määrän.

Jos pitäisi itse pitää huoli siitä että on varaa jäädä eläkkeelle, niin eläkeiät nousisivat automaattisesti.
Nimetön 4.6.2012 11:27

Anonyymi
Käytännössä se tarkoittaisi sitä että eläkevakuutusmaksut ja eläkeyhtiöt voitaisiin lopettaa koska esimerkiki miehet kuolisivat luultavasti "sorvin ääreen". En itse ainakaan ole valmis maksamaan 500?/kk Tyel-maksuja jos niitä ei
voi koskaan käyttää. 45-vuotta töissä tarkoittaa 270th ? + korot.
anders 4.6.2012 11:29

Anonyymi
Olen samaa mieltä vakuutusyhtiön johtajan kanssa, vaikka yleisesti vastustan näitä finanssihui-ja-rei-ta.

Suomessa ongelmana on SAK, joka vuosi vuodelta pakottaa pitämään eläkeikää matalana ja eläkeikää korkeana, ja cu-set-taa tällä tavoin rahaa jatkuvasti nuorilta ikäluokilta vanhemmille ikäluokille. Mitä nopeammin eläkkeet leikataan vanhemmilta ikäluokilta, sitä vähemmän yhteiskunta ryös-tää nuorempia ikäluokkia.




Täältä likistä löydät vastauksen tuohon illuusiioon. www.ebolakani.com
Suosittelen muidenkin illuusio ihmeiden lukevan blokin.
Illuusio murenee vel 4.6.2012 11:29
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä