Euroalueen inflaatio painui alimmilleen yli vuoteen
EU:n tilastoviraston Eurostatin alustavan arvion mukaan kuluttajahinnat nousivat toukokuussa 2,4 prosenttia viime vuoden toukokuusta. Huhtikuussa hinnat nousivat 2,6 prosentin vauhtia. Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa odottaneet inflaation painuvan 2,5 prosenttiin.
Inflaatio pysyi koko viime vuoden yli EKP:n tavoitteen. Keskuspankin tavoitteena on pitää euroalueen vuotuinen inflaatio kahden prosentin tuntumassa, mutta kuitenkin hieman tuon luvun alapuolella. Inflaatio nousi yli kahden prosentin rajan vuoden 2010 joulukuussa.
EKP arvioi maaliskuussa euroalueen tämän vuoden keskimääräiseksi inflaatiovauhdiksi 2,4 prosenttia. Pankki uskoo, että ensi vuonna inflaatio painuu selvästi alemmaksi eli 1,6 prosenttiin.
Inflaatiopaineita hillitäkseen keskuspankki ehti nostaa ohjauskorkoaan kaksi kertaa viime vuonna, huhti- ja heinäkuussa. Velkakriisin ja talousnäkymien synkentymisen vuoksi pankki joutui muuttamaan suuntaa ja laskemaan korkoa sekä marraskuun että joulukuun korkokokouksissa.
EKP:n ohjauskorko on nykyisin tasan yhdessä prosentissa. Useimmat ekonomistit uskovat, että korkoon ei tämän vuoden aikana tehdä muutoksia. Pankin neuvostolla on seuraava korkokokous ensi viikon torstaina.
Eurostat julkistaa tarkemman toukokuun inflaatiotilaston kesäkuussa.













