Kirjaudu ▼
 

Finpro avaa vientikeskukset Peruun ja Kolumbiaan

Finpro avaa vientikeskukset Peruun ja Kolumbiaan
Yritysten kansainvälistymistä edistävä asiantuntijaverkosto Finpro avaa vientikeskukset Peruun ja Kolumbiaan tukemaan suomalaisyritysten kasvavaa kiinnostusta aluetta kohtaan.
Taloussanomat
28.5.2012 14:37
5

– Andien alueen vaurastuminen ja avautuminen ulkomaisille yrityksille lisää suomalaisen osaamisen ja ammattitaidon kysyntää useilla toimialoilla. Perun ja Kolumbian taloudet ovat kasvaneet yli viisi prosenttia vuosittain ja kasvun odotetaan jatkuvan, kertoo Finpron Latinalaisen Amerikan aluejohtaja Matti Landin tiedotteessa.

Finpron selvityksen mukaan Andien alueen maissa on huomattavia mahdollisuuksia usealla eri sektorilla kuten kaivosteollisuudessa, cleantechissa, infrastruktuurihankkeissa, terveydenhuollossa, telekommunikaatiossa, öljyteollisuudessa sekä opetus- ja turvallisuusalalla.

Landinin mukaan uusi vapaakauppasopimus EU:n kanssa antaa suomalaisyrityksille nyt hyvän mahdollisuuden siirtyä Andien alueen markkinoille.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Matti Landin
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (5)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Juuri se mitä tarvitsemme. Finpro joka maassa.
ja jokainen työssä b 28.5.2012 14:57

Anonyymi
Eikö tätä rahan lappaamista ulkomaille voi lopettaa ja suojatyöpaikat samoin.
Reumasairaalan verra 28.5.2012 15:09

Anonyymi
Finpro on matkatoimistoautomaatti suurten firmojen vientipäälliköille.

Finpro järjestää coctail-palavereja ympäri maailmaa.Joku ministerinplanttu matkustaa ison vientipäällikködelegaation kanssa tyhjänpäiväisiin palavereihin.
Vientipäällikköjen matkakulut maksaa pääosin yhteiskunta kaiken maailman ELY ym tukina.
hauskaa olla pittää 28.5.2012 15:35

Anonyymi
Hommat voisi tehdä paljon halvemminkin.
Nimetön 28.5.2012 15:56

Anonyymi
Suomen ja maailman busineksia nahneena voin nappituntumalla sanoa, etta ehka 1/10 Finpron tyontekijasta on tolkullinen - loput hengailee omiaan ympari maailmaa, eika yritysten kansainvalistyminen ole agendalla millaan tasolla.
Luuserisakkia 28.5.2012 18:35
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä