Kirjaudu ▼
 

EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma

EPA
EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma
EU aikoo kiittää Italiaa säästösuunnitelmista, mutta samalla moittia maata vähäisestä menestyksestä veronkierron kitkemisessä, Financial Times kertoo.
Taloussanomat
28.5.2012 12:27
14

Talouslehti Financial Timesin (FT) haltuunsa saama Euroopan unionin (EU) raporttiluonnos kiittää Italian virkamieshallitusta siitä, että se on edistynyt merkittävästi maan talouden suunnan kääntämisessä.

Luonnoksessa kuitenkin moititaan Mario Montin hallitusta ankarasti siitä, että veronkierron ja varjotalouden kitkemisessä ei ole tehty riittävästi töitä.

Raportti on määrä julkistaa keskiviikkona. Se on yksi neljästätoista vastaavasta raportista, jotka EU laatii pelastuspakettien ulkopuolella olevien euromaiden talouksista. FT:n EU-lähteiden mukaan Espanjaa koskevaa raporttia valmistellaan erityisen tarkasti.

Italia-raportin luonnoksessa pääministeri Montia kiitetään säästötoimista, joiden arvioidaan menneen paljon pitemmälle kuin eroamaan joutuneen edellisen pääministerin Silvio Berlusconin johdolla olisi päästy. Raportissa kuitenkin varoitetaan, että säästöt voivat ”painaa kotimaista kysyntää ja talouskasvua lyhyellä aikavälillä”.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (14)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Oliiviöljy pitää veronkiertoelimistön kunnossa.
italiakreikka 28.5.2012 12:39

Anonyymi
Italialaiset tuossa viime vuonna niin kovasti ihmetteli jossain lehdessä, kun Suomen kaduilla ei näy hienoja autoja, eikä ihmisten päällä hienoja kuteita..
(Niin minäkin olen jo neljäkymmentä vuotta sitä ihmetellyt..)

Näyttäisi siltä, että italialaistenkin on aika pukeutua Halpahallin T-paitoihin ja käyttämään polkupyöriä taas..
kihi kihi kihi kihi. 28.5.2012 12:41

Anonyymi
Eihän nyt Jykä ja muutkaan kokkarit halua, että veronkierron ja varjotalouden kitkemisessä eteen tehtäisiin enemmän töitä. Suomi kaataa tuon raportti luonnoksen etenemisen viralliseksi asiakirjaksi. Tämä on sitä kaverei.... eikun yhteistä vastuun kantoa.
Nimetön 28.5.2012 12:44

Anonyymi
Myönnetään Italialle kiitokseksi Millennium-palkinto.
Finlandia sitten ens 28.5.2012 12:48

Anonyymi
SUOMELLE KEHUJA KANSSA

Ei kuitenkaan vielä. Valtion vuosibudjetin meno-puolelta pois 10 miljardia euro. Loppuu lisävelan otto. Valtiolla on velkaa tällä menolla ensivuoden lopussa noin 100 miljardia euroa. Valtion tulo- ja menoarvio on vain 52 miljardia euroa. Kyllä suomalaisten kelpaa odotella noita kehuja ulkomailta. "Kehuja" alkaa tulla, kun luottoluokittajat alentavat suomen luottoluokitusta. Kohta suomi maksaa valtionvelkojen korkoa ainakin 4 ¨miljardia euroa vuodessa. (Tuo summahan on 2 kertaa suomen puolustusbudjetti).
Politikkojen velanot 28.5.2012 12:49

Anonyymi
Italialla on yksi iso ongelma jonka nimi on EU!
da daa 28.5.2012 12:54

Anonyymi
Game over ?

Musta tuntuu että EN: vakausrahaston käyttö edellyttää yksimielisyyttä mm. Kreikan suostumusta. Mutta kun käsittääkseni Kreikan väliaikainen hallitus ei voi päätää mitään....Ei taida Espanja kestää kauaa ilman apupakettia...

Kaikki keskeiset päätökset rahoitustukijärjestelystä tehdään yksimielisesti. Takaajat tekevät päätökset rahoitustukijärjestelystä ja sen puitteissa käytettävistä välineistä yksimielisesti 10 artiklan 5 kohdan mukaisesti. Yksimielinen päätös vaaditaan myös rahoitustukijärjestelyyn liittyvän rahoituksen nostoista, rahoitustukijärjestelyn ehtojen muutoksista, siihen kytketyn takausmäärän muutoksista ja keskeisistä ERVV:n varainhankintaa koskevista seikoista, jotka koskevat rahoitustukijärjestelyä


finlex.fi/fi/esitykset/he/2011/20110150
Game over ? 28.5.2012 13:01

Anonyymi
Onko elintarvikevirastosta tullut ongelma?
ja Wärtsilä ja mitä 28.5.2012 13:03

Anonyymi
Tietty. Italialla on Eu:n ohella myös toinen iso ongelma "gamorra". Mutta piankos Eu tuon gamorra-ongelman ratkaisee. Eihän siihen tarvita muuta kuin todeta, että Italialla on "yksi iso pulma". Ottakoon EU-komissio huomioon myös sen, ettei tuo "pulma" ole vaan levinnyt Eu:n oman byrokratian sisälle!
Jack 28.5.2012 13:13

Anonyymi
Makaroonin käyryydelle on asetettava raja-arvot.
ryhtivikainen spaghe 28.5.2012 13:14
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä