Kirjaudu ▼
 

Talouskriisejä hallitaan kollektiivisella vakuudella

Talouskriisejä hallitaan kollektiivisella vakuudella
Talous ymmärretään usein markkinoiden kautta. Etsittäessä ratkaisuja ongelmiin taloudessa vedotaan siihen, että "markkinat ovat puhuneet". Markkinat ovat tärkeä ohjausmekanismi, mutta yksin niiden avulla ei voida ymmärtää talouden toimintaa.
18.5.2012 07:03
Pekka Piironen
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Taloussanomat julkaisee tutkimusmaailmasta-sarjassa Aalto-yliopiston tutkijoiden ja professoreiden kirjoituksia ajankohtaisista aiheista.

Esitän väitöskirjassani, että kapitalismin nykymuotoa olisi luonnehdittava epävarmuuden taloudeksi. Se on poliittinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen järjestelmä, jota ohjaavat poliittiset intressit ja jonka ylläpitämiseen me kaikki osallistumme.

Tutkimukseni mukaan talous- tai finanssikriisejä hallitaan kollektiivisella vakuudella. Talouskriisejä ei voi kattaa muuten kuin jälkikäteen, rajoittamattomasti ja yhteiskunnallisesti eli kollektiivisella vakuudella toisin kuin vakuutusyhtiössä voidaan vakuuttaa riskit ennalta ja rajoitetusti.

Repeämä antaa
taloudelle elämän

Tutkimuksen johtopäätös on että talouden repeämä, kuten talous- tai finanssikriisi ja kollektiivinen vakuus muodostavat akselin, jolla talouden keskeytymättömyys voidaan taata. Talouden repeämä on seurausta arvaamattomuudesta, mutta myös kokeiluista, innovaatioista ja uuden luomisesta. Paradoksaalisesti repeämä antaa taloudelle elämän.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Näistä epävarmuuden tiloista syntyviä repeämiä voidaan lopulta kattaa vain kollektiivisella vakuudella. Talouden rakenteessa tämä tarkoittaa sitä, että emme voi uusintaa oman elämämme ehtoja tai toimeentuloamme muutoin kuin takaamalla arvontuotannon. Siten pelastaaksemme talousjärjestelmän joudumme kaikki kohtaamaan finanssikriisin ja vastaamaan siihen kollektiivisella vakuudella.

Tutkimuksessa analysoidaan taloutta filosofian, taloustieteen ja yhteiskuntatieteiden tarjoamien lähtökohtien kautta. Nämä keskustelut ovat tarjonneet tarvittavia aineksia uusien käsitteiden muodostamiselle. Uusien käsitteiden luomisen tarkoitus on ollut tavoittaa aikaisempaa paremmin nykytalouden olemus.

Pekka Piironen,
tutkija

18.5.2012 07:03
Pekka Piironen
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (28)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
toimittaja havannoi nykytaloutta katsomalla aamupuuronsa pintaa, jos kuplii niin taloudessa on kupla, jos palaa pohjaan niin talous palaa pohjaan. Välillä pitää elvyttää kuten toimittajaa kun tunki kätensä kuumalle levylle, onneksi ei sentään muita ruumiinosia, tai sitä yhtä. Se oli voitto toimittajalle mutta häviö yhteiskunnalle koska toimittaja voi tuottaa maan päälle lisää vajaaälyisiä jälkeläisiä, ainakin jos toimittajan älyllisiin lahjoihin on tullut.
Anonyymi: Nimetön 18.5.2012 7:18

Anonyymi
MISSÄ VIIPYY UUTINEN RANSKAN HALLINNON PALKKOJEN LEIKKAUKSESTA 30%?????
Anonyymi: Nimetön 18.5.2012 7:23

Anonyymi
Nyky talous on pazkaa mikä pitäisi tuhota, papistonsa kera.
Anonyymi: patu 18.5.2012 7:23

Anonyymi
Voiko monimutkaisemmin sanoa sen että ne jotka hoitavat asiansa joutuvat lopulta maksamaan toisten velat.
Anonyymi: Nimetön 18.5.2012 7:28

Anonyymi
"Esitän väitöskirjassani, että kapitalismin nykymuotoa olisi luonnehdittava epävarmuuden taloudeksi. Se on poliittinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen järjestelmä, jota ohjaavat poliittiset intressit ja jonka ylläpitämiseen me kaikki osallistumme."


Eroaako tämä tilanne jotenkin entisestä Neuvostoliitosta ? Neuvostoliitossa talous muodostui poliittisesta, taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta järjestelmästä.
Anonyymi: Nimetön 18.5.2012 7:30

Anonyymi
Velkakello piste fih juoksee edelleen ja Suomessakin pidot paranee ja päästään kadulle juhlimaan koko kansa.
Anonyymi: Suo siellä vetelä tä 18.5.2012 7:36

Anonyymi
Olipa täysin tyhjänpäiväinen juttu, jossa joristiin täysin sekavia ja ympäripyöreitä, mutta ei sanottu mitään järkevää.
Anonyymi: Makroekonomisti 18.5.2012 7:39

Anonyymi
Missä viipyy uutinen talletuspaosta Espanjassa yli miljardi yhdestä pankista?
Anonyymi: Sensuuri ja missiuut 18.5.2012 7:44

Anonyymi
Taitaa puuro mennä väärään kurkkuun taloutta katsellessa tänä aamuna ja iltana.

Politiikot pilaavat markkinat, koska eivät tiedä mihin kollettiivi johtaa taloudellisessa mielessä.
Anonyymi: purkin panttaaja 18.5.2012 7:49

Anonyymi
Vain yliopisto kykenee ymmärtämään,että kommunismi ja kapitalismi on sama asia.Kansalta otetaan kaikki,herrojen hyväksi.
Anonyymi: Hoikkapoika 18.5.2012 7:49
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

15:04 Taloyhtiöt ottavat lainaa ennätystahtia – kotitalouksien velkataakka kasvaa nyt kahta kautta
14:30 Turkulaisyrityksille jättitilaus matkustajalaivan suunnittelusta
14:15 Microsoftin Suomi-yt:t osuivat pahimmin 1 441 työntekijään – EU-komissio tukee miljoonilla
14:12 Lentoyhtiöjätti IAG:n tulos parani – varoittaa tulevaisuudesta
13:49 Digitoday LM: Helsingissä saa nyt olutta 500 euron viinarannekkeella – viranomaiset ihmeissään
12:41 Digitoday Mercedes-Benz peruu E-sarjan mainoksiaan: Syytetään harhaanjohtamisesta
11:48 Kuka tahansa työtön ei saa opiskella – Akava: Lupaprosessi on vaikea ja mielivaltainen
11:25 Brexit-äänestys painoi Ilmarisen sijoitustuottoja – olivat kuitenkin plussalla
11:00 Teräsjätin tulos koheni
10:53 Digitoday Pankin it-guru kosti potkut rajusti: Saa miettiä tekoaan koko elämänsä
10:33 Digitoday Miljardimätky uhkaa Facebookia – verottaja lähetti karhukirjeen
09:48 Microsoft leikkaa puhelinliiketoiminnasta vielä 2 850 työpaikkaa – ei koske enää Suomea
09:25 Kolumni Riistoyrittäjät parlamentin hampaissa
09:09 Pöyry painui tappiolle
06:05 Analyysi Pelätyt stressitestit julki tänään – EU valmistautuu jättipankin alasajoon
28.7. Kauppahinta hipoo pilviä – tästä huvilasta povataan kaikkien aikojen kalleinta
28.7. Fordin tulos jäi odotuksista USA:n markkinoiden jarruttaessa
28.7. Digitoday Oletko kuullut tästä puhelimesta? Toimitukset kasvoivat toisella neljänneksellä 137 %
28.7. Tarkastusvirasto: IMF oli liian optimistinen eurokriisin hoidossa
28.7. Raha kasaantuu rikkaille – joka kolmas monacolainen on miljonääri
28.7. Digitoday Uusi "palvelu" ei lupaa hyvää: Räjähtävätkö kiristysohjelmat käsiin?
28.7. Ohjelmistoyhtiö Oracle ostaa miljardikaupalla lisää pilviosaamista
28.7. Espanjan jättityöttömyys helpotti hieman – 20 prosentin raja ei vielä alittunut
28.7. Digitoday Osramin lampuissa hillitön tietoturvamoka: Vaarantaa kodin muutkin laitteet
28.7. Avioerotutkimus paljasti dramaattisen muutoksen – näin miehen työtilanne vaikuttaa eroriskiin
28.7. Halpa energia kurittaa öljyjättejä – Shellin tulos romahti 72 %
28.7. Digitoday Mercedes Benzin Tesla-haastajalle tyly tuomio: "Tämä on oikeasti vaarallinen tuote"
28.7. Nesteen osake jatkaa kiitoa, YIT sukeltaa
28.7. Posti aloittaa jälleen yt-neuvottelut – vähennystarve enintään 70 henkeä
28.7. Televisiokaupassa hurja nousu Rion kisojen alla – suosituin tuumakoko on entistä suurempi
Asiakastieto

Yhteistyössä