Kirjaudu ▼
 

Espanja pelkää: Meidät suljetaan ulos

EPA/Alfredo Aldai
Espanja pelkää: Meidät suljetaan ulos
Espanja saattaa joutua tilanteeseen, jossa se ei enää saa rahoitusta markkinoilta, maan pääministeri Mariano Rajoy varoitti puheessaan parlamentille tänään.
Bloomberg
16.5.2012 14:07
39

– On olemassa vakava vaara, että markkinarahoitus tyrehtyy tai että rahoituksen hinta nousee astronomisille tasoille, hän sanoi.

Rajoyn mukaan maa tarvitsee kipeästi hallituksen suunnittelemia leikkaustoimia, jotka ovat suurimmat yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Niillä tavoitellaan 27 miljardin euron säästöjä.

– Kaikki toimet, joita parhaillaan teemme pyrkivät nostamaan meidät kuopasta, hän jatkoi.

Espanja tavoittelee ensi vuonna kolmen prosentin budjettivajetta. EU:n maalle asettama tavoite on 5,3 prosenttia. Viime vuonna vaje oli 8,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Silloin Espanja lipsui kuuden prosentin tavoitteestaan ja tänä vuonna tavoitteita on jo kertaalleen höllennetty.

Espanjan 10 vuoden markkinakorko oli tänään alkuiltapäivästä 6,28 prosentissa, jossa on laskua runsaat neljä korkopistettä eilisestä.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Mariano Rajoy
Tagit euronkriisi
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (39)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Myykää lisää kultaa ostajia on.
Itseasiassa teidän VELKA kerjäläisten ainoa keino ja kohtalo.
He he he 16.5.2012 14:14

Anonyymi
Nyt ei tyhmä ymmärrä: eihän suurin osa espanjalaisista pankeista ole saanut rahaa markkinoilta enää pitkään aikaan. Maan pankkijärjestelmä on paahtoleipää sillä sekunnilla, kun EKP:lta saatava hätärahoitus lopetetaan.
tuplanolla 16.5.2012 14:14

Anonyymi
Jyken erehtymätön bisnesnenä vainuaa tässä hyvän saaliin.
Hyvää lisätienestiä 16.5.2012 14:16

Anonyymi
LETKUJA ASENNETAAN JO !
Nimetön 16.5.2012 14:17

Anonyymi
Enempi suomalaisten pitäisi pelätä että Espanjaa ei suljeta pois.Uuusi Kreikka potenssiin 10.
moelane Terve! 16.5.2012 14:18

Anonyymi
Harmittaa kyllä muutama asia suoraan sanottuna

- Itselläni ei ole mahdollisuutta Suomessa vakituisiin töihin
- Vain virkamiehille on siunattu oikeus vakituisiin töihin
- Media sekä tilastokeskus valehtelevat joka päivä entistä enemmän
- Mediaa eikä tilastokeskusta saada koskaan vastuuseen valheistaan

Hovioikeus päätti vapauttaa Yli-Saunamäen "terveydellisistä syistä" odottamaan hovioikeuden päätöstä. Sitä, kenen terveydestä mahtaa olla kyse ei ollut mitään mainintaa.

Sama hovioikeus hylkäsi bumerangina Merisalon vaatimuksen.

Merisalo tuomittiin täsmälleen samoista rikoksista mutta sai tupla tuomion sekä joutuu odottamaan hovioikeuden päätöstä telkien takana.

On tapauksia että väkivaltarikollisetkin saavat odottaa vapaalla jalalla hovioikeuden päätöksiä, mutta nyt on kyllä tässä jotain todella hämärää. No, erinäisiä "hämäriä" asioita tuntuu pulpahtavan Suomen "oikeus"laitoksesta joka päivä entistä enemmän lisää.
Nimetön 16.5.2012 14:18

Anonyymi
LETKUJA ASENNETAAN JO !


Ja kirurgina toimii Jyrki.
Like a surgeon 16.5.2012 14:19

Anonyymi
We are doomed. Ei käy kateeksi velkaheinäsirkkoja, kun ne talven tullessa koputtavat fiksun muurahaisen ovelle ja ruikuttavat lisää luottoa...

Fiksu muurahainen lämmittelee patojensa ääressä ja naureskelee typeryksille, jotka eivät varautuneet varoituksista huolimatta, ho, ho!
"Kohta rommaa, 16.5.2012 14:26

Anonyymi
Espanian pelon voi näppärästi poistaa, käyttämällä erään suuren Suomalaisen valtiomiehen, sekä visionäärin, lähes kyyneliin liikuttavaa sanomaa Suomalaisille;" Pöö, ei ole mitään pelättävää"


Tämä edellinen viisaus sai Suomalaisten sielunkanteleet soimaan viime helmikuussa 6 prosenttisesti, eli tehosi, tehoaa taatusti espanialaisiinkin.
Sepe-susi 16.5.2012 14:27

Anonyymi
Jonakin päivänä nämä idiootit ymmärtävät, että valtion luoma raha on aivan yhtä pätevä kuin rahoittajien (eli pankin) luoma raha
vuosikymmenten aivop 16.5.2012 14:27
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä