Ekonomisti MT:lle: Kreikan lähtö maksaisi Suomelle kolme miljardia
Kreikka jättäisi maksamatta noin puolet Suomen sille lainaamista rahoista, Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja arvioi Maaseudun Tulevaisuudelle.
Kreikan ero eurosta maksaisi Suomelle noin kolme miljardia euroa, Pellervon Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm arvioi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa.
Holm on laskenut mukaan kaikki Kreikalle tähän mennessä annetut lainat sekä Euroopan keskuspankin kautta tulevat riskit. Laskelmien oletuksena on, että Kreikka jättää maksamatta noin puolet veloistaan.
Tappioita pehmentäisivät Suomen saamat vakuudet, edellyttäen, että ne myös maksetaan. Suurimmat tappiot tulevat Suomen pankin ja EKP:n kautta Kreikkaan virranneista rahoista.
Käytännössä tappio realisoituisi siten, että Suomen pankki ei muutamaan vuoteen maksaisi korkotuloja valtiolle.
∇ Mainos ∇













