Kirjaudu ▼
 

Aktian Tyrväinen: Suomen talous ei joudu syöksykierteeseen

Lehtikuva
Aktian Tyrväinen: Suomen talous ei joudu syöksykierteeseen
Talouden syöksykierteen alkamisesta ei Suomessa ole enää pelkoa, arvioi pankkikonserni Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen. Hän perustelee tätä sillä, että työllisyystilanne on pysynyt vakaana.
Outi Kokko
16.5.2012 14:45
47

Aktia nosti arviotaan Suomen talouskasvusta tänään julkistamassa talouskatsauksessaan. Pankki ennakoi, että talous kasvaa tänä vuonna 0,3 prosenttia viime vuodesta, kun tammikuussa se ennakoi talouden supistuvan saman verran.

Tyrväinen ennakoi, että Suomen bruttokansantuote todennäköisesti supistui kevään aikana, mutta talous elpyy vuoden jälkipuoliskolla ja pitää kasvun marginaalisesti plussalla.

Vaikka suuret teollisuusyritykset ovat ilmoittaneet lukuisista yt-neuvotteluista ja irtisanomisista, pienet ja keskisuuret yritykset ovat tukeneet työllisyyttä, mikä vahvistaa talouskasvua.

– Vähittäiskauppa neutraloi ainakin osaksi teollisuuden irtisanomisia, Tyrväinen totesi.

Taloustiedot

3 kuukauden euribor
puoleen prosenttiin

Talouden kasvu kiihtyy ensi vuonna Aktian mukaan 1,5 prosenttiin. Edellisessä katsauksessa Aktia ennakoi sen olevan 1,7 prosenttia. Tyrväinen perustelee muutosta euroalueen velkaongelmilla.

Pankki on laskenut euroalueen tätä ja ensi vuotta koskevia ennusteitaan. Se ennakoi, että euroalueella talous supistuu tänä vuonna 0,3 prosenttia ja kasvaa ensi vuonna 1,2 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Vaikka Kreikka eroaisi eurosta, Tyrväinen ei usko, että euroalue hajoaisi.

– Euron hajoaminen tulisi sekä velkamaille että vakaille maille niin kalliiksi, että sen ei anneta tapahtua, Tyrväinen totesi.

Tyrväinen ei usko, että Euroopan keskuspankki EKP alkaa kovin pian kiristää rahapolitiikkaansa. Aktia ennakoi, että EKP pitää ohjauskorkonsa yhdessä prosentissa ensi vuoden kesään asti. Ensi vuoden lopussa korko on 1,50 prosenttia.

Markkinakorot seuraavat ohjauskorkoa ja laskevat edelleen. Aktia ennakoi, että kolmen kuukauden euribor on 0,55 prosenttia kesäkuun lopussa ja 0,50 prosenttia tämän vuoden lopussa.

Ihmiset Timo Tyrväinen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (47)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tyrväinen, yksityispankit luovat tyhjästä rahaa, jolla rahoittavat (lainoittavat) Kreikkaa. Muut euromaat on nyt sotkettu tuohon lainavyyhteen.

Kreikka voisi luoda saman rahan itse, yksinoikeudella, ja säästää korkorahat.

Drakman se voisi mainiosti laskea liikkeelle 1:1 suhteessa euroon.

Samalla Kreikka voisi yksinoikeudella luoda kaikki ne luotot, jotka yksityispankit luovat nyt tyhjästä ja saada niiden vuosikymmenten mittaiset korkotuotot.

Mutta eihän valtio tarvitse oikeita tuloja, kun sillä on miljoonia kaleeriorjia, joiden taskuilla se voi käydä silloin kuin huvittaa.

Tyrväinen on pankkilojaali mies - lausuntoautomaatti, jonka lausunnot kannattaa suodattaa asianmukaisesti.

Ja nyt on taas Aktiantyrväiset ja Nordeanwessmanit vauhdissa.
Frank Sanatra 16.5.2012 14:50

Anonyymi
Musta tuntuu että parasta olisi jos Rehn vaan potkisi palloa ja J.Käteinen ja EU-ministeri Stubb leikkisi vaan hiekkalaatikolla
Siltä tuntuu 16.5.2012 14:52

Anonyymi
Ei ole tyypillä kaikki indikaattorit kanootissa.
Nimetön 16.5.2012 14:55

Anonyymi
Nousua pukkaa 9e päiväkorvauksella
alkuperäisasukas 16.5.2012 14:59

Anonyymi
Katsookahan nämä pankkien "ekonomistit" ollenkaan, miten vaihtotase ja kauppatase ovat romahtaneet negatiiviseksi, investoinnin Suomeen ovat naurettavalla tasolla verrattuna esim. Ruotsiin verrattuna jne. Eli talouden kasvu tulee ainoastaan velkakuplan paisumisesta, samalla kuin palkkainflaatio on muita maita nopeampi (kun välillisiä veroja joudutaan nostamaan, jotta voidaan säilyttää oikestopopulistien, Kokoomuksen ja Keskustan, suojelemat omistusasumisen verotuet) ja teollisuuden työpaikat muuttavat kiihtyvää tahtia ulkomaille...
Velkakupla paisuu 16.5.2012 15:02

Anonyymi
Nyt pelottaa oikeasti. Kun tämä huijari sanoo 'ei' se tarkoittaa 'kyllä'.
Nälkä ja kylmyys tap 16.5.2012 15:02

Anonyymi
Eikö tämä mies ole aina oikeassa?
Nimetön 16.5.2012 15:03

Anonyymi
Työttömyys on pysynyt aisoissa tilastoja korjailemalla. Jos henkilö on viikon aikana yhden tunnin töissä, hänet lasketaan työlliseksi. Ilmeisesti seuraavan ohjeen mukaan minuutin viikon aikana töitä tehnyt on työllinen.
Tein sekunnin töitä 16.5.2012 15:03

Anonyymi
Ja kun musta tuntuu, että nyt syöksy alkaa.
Neil 16.5.2012 15:03

Anonyymi
Voi ei Tyrväinen taas, ainoa missä hyvä on käänteinen midasvaikutus.

Mitä ikinä onkaan höpissyt on toteutunut päinvastoin
Ei niin aktiafani 16.5.2012 15:05
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä