Kirjaudu ▼
 

Zyskowicz Ylelle: Suomen Pankilla noin kahden miljardin euron Kreikka-riskit

Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Zyskowicz Ylelle: Suomen Pankilla noin kahden miljardin euron Kreikka-riskit
Eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtaja Ben Zyskowicz (kok.) arvioi, että Kreikan mahdollinen ajautuminen konkurssiin voisi merkitä arviolta kahden miljardin euron tappioita Suomen Pankille.
Taloussanomat
14.5.2012 17:48
86

Zyskowicz mukaan Suomen pankki kestäisi riskilainoista huolimatta Kreikan konkurssin. Yle uutisoi. Eduskunnan pankkivaltuusto valvoo Suomen Pankin toimintaa.

Kreikan poliittinen umpikuja ja yhä todennäköisemmältä näyttävät uudet vaalit ovat jälleen vahvistaneet spekulaatioita maan ajautumisesta täydelliseen maksukyvyttömyyteen. Samalla esiin ovat nousseet Euroopan keskuspankin EKP:n Kreikkaan liittyvät riskit.

EKP on ostanut euroalueen kriisimaiden velkakirjoja yhteensä yli 200 miljardin euron arvosta. Keskuspankkijärjestelmään kuuluvan Suomen Pankin osuus arvopapereista oli huhtikuun lopussa 3,6 miljardia euroa, Yle kertoi. Sitä Suomen Pankista ei kerrottu, kuinka suuri on Kreikan velkakirjojen osuus tukiostoista.

Julkisuudessa esitettyjen arvioiden mukaan Kreikan velkakirjojen osuus kokonaissummasta olisi noin 40 miljardia euroa. Suomen Pankin vajaan 1,8 prosentin siivu olisi siten arvoltaan noin 700 miljoonaa euroa.

Tämän lisäksi Suomen Pankilla on noin 1,3 miljardin euron vastuut Kreikan pankkien nostamien keskuspankkilainojen riskeistä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Kun nämä lasketaan yhteen, niin kaiken kaikkiaan puhutaan työlukuna noin kahden miljoonan euron riskeistä Kreikan konkurssin kannalta,  Ben Zyskowicz sanoi Ylen haastattelussa.

Kreikkalaispankkien ongelmaluotot ovat vakuudellisia eli riskin täydellistä toteutumista pidetään hyvin epätodennäköisenä. Tämänkin Suomen Pankin riskipuskurit Zyskowicsin mukaan kestäisivät ilman, että se vaikuttaisi vuotuiseen toiminnalliseen tulokseen.

Ihmiset Ben Zyskowicz
Tagit euronkriisi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (86)


Anonyymi
Neropatti Sasin mukaan Suomi voisi aivan hyvin laittaa vielä pätäkkää peliin noin 5o miljardia?
Mitä sanoo kansa 14.5.2012 21:56

Anonyymi
Tämähän on taas silkka vale. Suomi ei ikinä tule selviämään tästä 2 Miljardin laskulla.

Kokoomus jatkaa kansalle valehtelua. Miksi tähän ei valtamedia puutu mitenkään? Jokainen asioita seurannut tietää, mitä on kohta tulossa.


Valtamedian tehtävänä on pitää shitpakkia pystyssä. Siis ei mitään negatiivista uutista hallituksesta eikä hallituspuolueista. Negatiiviset uutiset tehdään persuista.
Cora Kirby 14.5.2012 22:33

Anonyymi
Liikanen maksaa kun itse ne target rahat antanut ilman kansan hyväksyntää.
frfr 14.5.2012 22:43

Anonyymi
Suomen Pankilla toteutumassa kahden miljardin euron riskit. Olisiko Erkki Liikasen aika vetää johtopäätökset?
JK 15.5.2012 0:10

Anonyymi
Varmaan pitää Moskovitsin väliaikaista autoveroa taas korottaa.
Nimetön 15.5.2012 0:50

Anonyymi
2 miljoonaa? Wtf? Maksetaan pois, nin päästään irti tästä ey-hölmöilystä.
Tane 15.5.2012 0:54

Anonyymi
Aivan ensiksi kiitokset kaikille äänestäjille, jotka luulette olevanne fiksuja ja vastuullisia ihmisiä. Tarkoitan nyt kokkareiden ja demareiden tuulipuku kannattajia. Onko nyt hieno olo, sillä tehän Käteisen ja Urpolaisen valtaan äänestitte. Kokkareilta pitäisi ulosmitata kreikkalasku, ai niin mutta eihän heillä ole rahaa. Heillä on vain äänestysoikeus.
mike 15.5.2012 1:57

Anonyymi
Jospa Mikkelin lahja Sdp:lle ja Suomen Pankille eli Erkki "lausuntoautomaatti" Liikanen itse valottaisi myös mahdollisia MILJARDIEN kreikkatappioita.

Mikkeliläiset sanovat, että Liikanen oli heidän vastalahjansa Helsingille mikkeliläisten saamasta valtakunnan ainoasta SMP:läisestä maaherrasta J Juhani Kortesalmesta.

*
*
niinhän sanotaan....Kaikki selviää aikanaan.......
:) 15.5.2012 4:14

Anonyymi
Hienoa talouspolitiikkaa tämä "hallittu rakennemuutos" onkin, miljardit sinne tai tänne ei merkitse mitään. Ja 2 miljardin tappiotakin kutsutaan "tienaamiseksi". Ja takaajan maksuvastuutkin (vakuudet) ovat tienaamista? Kuka vielä sanoo tätä terveen talouden pidoksi?
en mitään tolkkua 15.5.2012 4:42

Anonyymi
50% omaisuusvero jokaiselle kokoomuslaiselle ja 75 %omaisuusvero jokaiselle spede puolueen jäsenelle aiheuttamista tappioista suomelle.

14.5.2012 18:03 Uloshakuun kokoomuslaiset ja sdp-läiset

Jos nyt oikein muistan, niin demarit eivät olleet mukana edellisessä hallituksessa jakamassa tähän asti myönnettyjä lainoja. Takauksin varustettuja lainoja ei vielä ole maksettu erääkään.
KÄTEINEN maksakoon 15.5.2012 10:00
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä