Euroministerit nostavat Kreikan ja pankit pöydälle
Euroalueen ministerit saattavat puuttua tänään Euroopan keskuspankin (EKP) johtokunnan jäsenen valintaan.
Valtionvarainministeriön mukaan mahdollisesti esille nousevat myös Euroopan vakausmekanismiin (EVM) liittyvät asiat.
Tiistaina EU-ministerien on määrä päättää pankkien uusista vakavaraisuusvaatimuksista. Tavoitteena on korottaa pankkien pääomavaatimuksia, parantaa vakavaraisuuspääoman laatua sekä säätää pankeille sitova maksuvalmiusvaatimus.
EU-maat ovat olleet erimielisiä vakavaraisuussääntelyn minimi-/maksimiluonteesta. Puheenjohtajamaa Tanska on esittänyt ratkaisuksi joustavuuspakettia, jota Suomi kannattaa.
Suomen euroryhmän ja Ecofinin kokouksissa edustaa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.)
Ikäkysymykset ja seuraava
budjetti myös esillä
Ecofin-kokouksessa käsitellään myös komission ja talouspoliittisen komitean ikääntymisraporttia, jossa esitetään laskelmia ikäsidonnaisten menojen kasvusta pitkän ajan kuluessa.
Ministereiden on määrä hyväksyä päätelmät myös kansainvälisestä ilmastorahoituksesta. Niissä muun muassa vahvistetaan, että EU:n ja jäsenmaat sitoutuvat rahoittamaan kehitysmaiden ilmastotoimia 7,2 miljardilla eurolla kaudella 2010–2012.
Komissio esittelee EU:n ensi vuoden talousarvioesityksensä. Suomen mielestä lähtökohtana tulee olla neuvoston helmikuussa hyväksymät suuntaviivat ja talousarviossa on otettava huomioon taloustilanne ja kansallisia talouksia koskevat rajoitteet.











