Kirjaudu ▼
 

Yle: Kotitalouksien velat eivät huoleta asiantuntijoita

Sari Gustafsson, kuvankäsittely Taloussanomat
Yle: Kotitalouksien velat eivät huoleta asiantuntijoita
Suomalaiset kotitaloudet eivät suomalaisten ekonomistien mielestä ole huolestuttavasti ylivelkaantuneita . Näin kertoo Yle uutisten tuore ekonomistikysely.
Taloussanomat
13.5.2012 16:12
73

Kyselyssä ekonomistit arvioivat, että kotitalouksien velkaantuminen ei heilauta Suomen kansantaloutta, vaikka riskivelkaa onkin joka viidennellä kotitaloudella.

Ylen kyselyyn vastasi yhdeksän Suomen johtavaa ekonomistia suurista liikepankeista ja taloustutkimuslaitoksista.

Syy ekonomistien huolettomuuteen on pitkä matalien korkojen jakso.

SAK:n pääekonomistin Olli Kosken mukaan josa kotitalouksista on kuitenkin ongelmissa velkojensa kanssa, vaikka keskiarvot velkaantumisesta eivät ole hälyttäviä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Jos verrataan pohjoismaisittain, niin Suomen velkataso on hallinnassa. Keskiarvo kuitenkin valehtelee aina joidenkin osalta siten, että keskiarvon takana jotkut kotitaloudet ovat varmasti ylivelkaantuneita, näin voi sanoa, Koski sanoo Yle uutisille.

Hän myös muistuttaa, että jos korkotaso muuttuu nopeasti, jotkut voivat joutua ongelmiin. Suomen Pankin tilastojen mukaan 84 prosenttia uusista asuntolainoista sidotaan johonkin euriborkorkoon.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (73)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kaikki perustuu siihen että työtä riittää tauotta eläkeikään asti. Toteutuuko monellekin?

Kyllä Suomessa suurin huoli on vastuunkantohallitus joka on aiheuttanut Suomelle historian suurimmat velkavastuut.

Velkavastuut joiden rinnalla sotavelat olivat vain viikkorahoja.
Talonmies 13.5.2012 16:29

Anonyymi
joo, ei kannta huolestua, kyllä me joilla on säästöjä ostetaan ylivelkaantuneiden kämpät pois pilkkahinnalla. Olen kytännyt jo pitkään yhtä ok-taloa epoossa, siinä asuu sellainen tyypilinnen tuulipukuperhe, ukkeli on insinööri joka saanee kohta kenkää, nainen tyypillinen koppava espoolaisrouva, näillä on sitten kaksi hemmoteltua räkänokkamuksua. Ovat jo pitkää yrittäneet myydä kämppää mutta kukaan ei ole ostanut. Olen ottanut selvää perheen tilanteesta kyselemällä naaapureilta, kohta ovat kypsää kauraa ja menen antamaan tarjouksen joka on puolet pyyntihinnasta. Työttömien velallisten on paha kieltäytyä siitä, maksan kuitenkin paremmin kuin pankinkohtajan veli
iron mike 13.5.2012 16:30

Anonyymi
Kaakattavia kalkkunoita matkalla teuraalle.
Moniko talousbroiler 13.5.2012 16:30

Anonyymi
ekonomistit arvioivat, että kotitalouksien velkaantuminen ei heilauta Suomen kansantaloutta, vaikka riskivelkaa onkin joka viidennellä kotitaloudella.

Tämä on selvä vinkki pankeille. Ei muuta kuin lainakorot alas ja rahahanat auki. Siitä se Suomen talous lähtee nousuun. Otetaan oppia Kreikasta ja Espanjasta. Murehditaan vasta sitten kun on maksun aika, jos sittenkään. Ehkä rahat velkojen maksuun löytyvät toisten veronmaksajien taskuista, niin kuin Kreikan kohdalla.
Heti huomenna pankki 13.5.2012 16:31

Anonyymi
Hän myös muistuttaa, että jos korkotaso muuttuu nopeasti, jotkut voivat joutua ongelmiin. Suomen Pankin tilastojen mukaan 84 prosenttia uusista asuntolainoista sidotaan johonkin euriborkorkoon.


www.euribor-ebf.eu/assets/files/Euribor_tech_features.pdf

Huvittavintahan tässä on, että euribor-korot eivät edes perustu todellisiin kauppoihin rahamarkkinoilla, vaan paneelipankkien mielipiteisiin.
Kalkkunaa viedään 13.5.2012 16:37

Anonyymi
"Yle: Kotitalouksien velat eivät huoleta asiantuntijoita"

Eivät huoleta ei. Ja miksipä muiden velat meitä huolettaisikaan. Romahduksen jälkeen halpaa tavaraa tarjolla idioottituulitakeilta tulossa.
Asiantuntija on iloi 13.5.2012 16:38

Anonyymi
Minulla on velkaa 275e, saatavia muutama tonni. Pitäisi varmaan yrittää enemmän.
Velkaongelmainen? 13.5.2012 16:38

Anonyymi
Ekonomisti = huijari
Empiirinen havainto, 13.5.2012 16:43

Anonyymi
Jostain syystä velkalinja kuitenkin on täysin tukossa..

http://asuntokuplassa.blogspot.com/
heehehe 13.5.2012 16:48

Anonyymi
"Syy ekonomistien huolettomuuteen on pitkä matalien korkojen jakso."

Tai näin he siis esittävät ajattelevansa. Todellisuudessa heillekin on päivän selvää, ettei alhaisesta korosta ole mitään apua, jos kaikki muut asiat kallistuvat nykyistä tahtia.
huono vitsi 13.5.2012 16:51
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä