Kirjaudu ▼
 

Viron vienti yski – talouskasvu hidastui

Jussi Nukari/Lehtikuva
Viron vienti yski – talouskasvu hidastui
Viron talouskasvu hidastui ensimmäisellä vuosineljänneksellä euroalueen velkakriisin ja kasvun hyytymisen rokottaessa maan vientiä. Kasvu tuli lähinnä rakentamisesta ja vähittäiskaupasta.
Bloomberg
11.5.2012 11:40
32

Viron tilastoviranomaisten mukaan maan bruttokansantuote kasvoi tammi-maaliskuussa 3,9 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Edellisellä neljänneksellä vuosikasvu oli 4,5 prosenttia.

Talous oli kuitenkin odotettua ripeämmässä vedossa, sillä ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin kyselyssä odottaneet kasvun hiipuvan 3,2 prosenttiin.

Verrattuna viime vuoden viimeiseen neljännekseen Viron kansantuote kasvoi odotusten mukaiset 0,5 prosenttia. Viime vuoden loka-joulukuussa kansantuote oli vielä pienessä laskussa vuosineljännesvertailussa.

– Viron talous kasvaa maltillista vauhtia. Ihmisten luottamus omaan talouteensa on kohentunut, mikä näkyy vähittäiskaupan luvuissa. Toisaalta ulkoiset tekijät hidastavat kasvua ja ovat uhka taloudelle, valtiovarainministeri Jürgen Ligi sanoi lehdistötilaisuudessa.

Valtiovarainministeriö on arvioinut, että Viron kasvu kutistuu tänä vuonna 1,7 prosenttiin viime vuoden 7,6 prosentista. Viime vuoden kasvulukema oli EU-maiden korkein.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Jürgen Ligi
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (32)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tervetuloa yhteisvaluutta euroon, tällä tienataan. Fantastista suorastaan.
JykäS 11.5.2012 11:52

Anonyymi
Vanha demari makaa kuolinvuotellaan, eikä toivoa
paranemisesta ole. Viimeisillään hän pyytää pertsojen
puoletoimiston puhelinnumeroa ja antamaan hänelle puhelimen.
Näin tapahtuu ja hän ilmottautuu puolueen jäseneksi.
Perheen ihmetellessä moista suunnanmuutosta, hän selittää ;
"Parempi yksi kuollut pertsa kuin kunnon demari.
Demarithan saivat 5-päiväisen työviikon, 8-tunnin työpäivän,
lomarahat, maksuttoman koulutuksen ja kouluruokailun, terveydenhuollon
ja työttymyysturvan jne. Pertsojen paavi uhoi eduskuntavaalien alla,
että Suomen kokoiseen maahan riittää 100 kuntaa. Ja näin kunnallisvaalien
alla takki kääntynyt niin että saumat ratkeaa. Nyt ollaankin
huolissaan kuntien itsenäisyydestä. Kansalaisten mustatuntuutuu-asennetta
myötäillään suosion vuoksi, vähät pitkänäköisyydestä ".
Heh 11.5.2012 11:53

Anonyymi
Ainakin Tallinna rakentaa kovaa vauhtia uutta asuntokuplaa...
Ostaako Hrutsevin ai 11.5.2012 11:55

Anonyymi
Virolle vuosittain maksettavat EU tuet loppuvat 2013, sitten olisi pärjättävä omillaan ja muullakin kuin alihankinnalla, millä Viro pärjää? Pelkillä turisteilla ei pärjätä...
Rakentavat uutta kup 11.5.2012 11:55

Anonyymi
Tietysti kaikki tämä "kasvu" hidastuu ja oikeasti on miinus merkkinen jos "kasvusta" vähentää kasvava velka.

Suomen kohdalla 10 euro lisävelkaa on noin 1 euro "kasvua". Tälläinen systeemi ei elä enää pitkään.
Mad Max odottaa 11.5.2012 11:55

Anonyymi
Virolle vuosittain maksettavat EU tuet loppuvat 2013, sitten olisi pärjättävä omillaan ja muullakin kuin alihankinnalla, millä Viro pärjää? Pelkillä turisteilla ei pärjätä...


Jaa miksi ei ? Pariisissa käy 60 miljoonaa turistia joka vuosi. Jos jokainen ostaa 1 eurolla jotain, niin laske. Ja Virolla palavaa kiveä jne. Aivan kuin ylesitäisi, että Suomella ei muuta kuin paperia.
f-ck 11.5.2012 11:56

Anonyymi
Ilman suomen valtion suosimaa pimeetä viron työvoimaaa ja viinarallia olisi viro neuvostoliiton elintasossa edelleen ja sinne kohta toivottavasti painuukin.
terkkuja pebasta! 11.5.2012 12:05

Anonyymi
Euroopan unioni oli fantasinen - kunnes lakkasi olemasta.
kippis sen kunniaksi 11.5.2012 12:06

Anonyymi
Eihän tämä ole mahdollista, sillä Virossa on huomattavasti pienemmäät palkat kuin Suomessa. Täällähän vaahdotaan siitä, että vain palkkojen alennus pelastaa Suomen.
M 11.5.2012 12:11

Anonyymi
Kuten jo vuosia sitten totesin, Viron suurin ongelma on inflaatio. Nyt Viro on EU-sisämarkkinaa ja valuuttana euro. Siksi hintataso vääjäämättä nousee EU-tasolle.Sitä ei estä mikään. Mm. maahantuojat eivät enää käytä alennettua Viro-hinnoittelua. Markkinaosuudet on jo vallattu. Ja Virollahan on varsin vähän vietäväksi sopivaa. Nyt turismi on tärkein tekijä, mutta ostosmatkailu hiipuu hintatason noustessa. Näin on fakta.
Pravda 11.5.2012 12:12
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä