Kirjaudu ▼
 

OP-Pohjola-ryhmän Heiskanen Ylelle: Espanja pyytänee tukea EU:lta

Lehtikuva
OP-Pohjola-ryhmän Heiskanen Ylelle: Espanja pyytänee tukea EU:lta
Osuuspankin pääekonomisti sanoo Ylen haastattelussa pitävänsä Espanjan mahdollista turvautumista kansainväliseen rahoitusapuun perusteltuna ja odotettuna.
Taloussanomat
2.5.2012 12:24
59

Osuuspankin pääekonomisti Reijo Heiskanen sanoi Ylen Ykkösaamussa uskovansa, että Espanja pyytää Euroopan unionilta tukea talousvaikeuksiinsa.

– En hätkähtäisi sitä, pitäisin sitä täysin perusteltuna, ymmärrettävänä ja jopa odotettuna, Heiskanen sanoi Ylelle.

Espanjan hallitus kertoi viime viikolla, että maan työttömyysprosentti on jo 24,4. Työttömien määrä lisääntyi viime vuonna puolella miljoonalla ihmisellä 5,27 miljoonaan.

Heiskasen mukaan Espanjassa on varattu rahoja ongelmaluottojen alaskirjauksiin, mutta tarvittavan summan suuruus voi yllättää.

– Toki jos paljastuu, että suuruusluokka on sata miljardia, silloin tarvitaan lisää rahaa, hän sanoi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Heiskasen mukaan Espanja on nähnyt omin voimin suurta vaivaa ongelmiensa hallitsemiseksi.

– Espanja on tehnyt merkittävää työtä sekä rakenteellisella puolella että muutenkin tilanteen korjaamiseksi, hän sanoi.

Ihmiset Reijo Heiskanen
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (59)

Sivut:1 ... 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Here comes another ration (feed them death)
Cause they're the finest in the nation (feed them death)
When there's nothing left to feed them
When it's freedom or it's death

Let them eat war
That's how to ration the poor
Let them eat war
Greg Graffin 2.5.2012 14:44

Anonyymi
Pyytää, ei pyydä ja lopuksi pakotetaan ottamaan. ;)
rssd3 2.5.2012 14:48

Anonyymi
Tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa. Tämä ei ole minulle uutinen sillä Bob Chapman kertoi saman asian noin vuosi sitten radiohaastattelussa.

HUOM! ESPANJAA EI PELASTETA VAAN SYÖPPÖPORSASPANKKEJA!
da daa 2.5.2012 14:55

Anonyymi
OP-Pohjola-ryhmän Heiskanen Ylelle: Espanja pyytänee tukea EU:lta

Espanjassakin tiedetään, että Suomessa on nyökyttelevä Katainen.
Helppo on rahaa pyyt 2.5.2012 17:17

Anonyymi
OP-Pohjola-ryhmän Heiskanen Ylelle: Espanja pyytänee tukea EU:lta

Siis saksalaispankit ovat tehneet bisnestä myös Espanjan kanssa. Kyllä Katainen antaa meidän rahat EU:n huijareille.
Se on vastuun kantam 2.5.2012 17:20

Anonyymi
Synkät pilvet alkavat kasautua suomen ylle...on jälleen "vastuunkannon" paikka tai heinäsirkkaparvet tulevat.
Etelän-pojilla rahat 2.5.2012 17:51

Anonyymi
Jos Espanjan pääministeri ja valtiovarainministeri kieltävät lainantarpeen niin eikös pitäisi uskoa miehen sanaan.

Ai niin ne onkin kokkareiden sisarpuolueen kavereita jolloin voidaan olettaa että kaverit valehtelevat minkä kerkiää.

Mikäli muistatte Viinasen satutunteja.
Luotetaan miehen san 2.5.2012 20:33

Anonyymi
Onhan toki kansojen luonteissa eroja- niissä projekteissa joissa olen Välimeren ihmisten ja organisaatioiden kanssa toiminut, olen havainnut että teknisen osaamisen sijasta panostetaan parhaat resurssit kusetukseen. Tämä ei kuitenkaan selitä käsillä olevaa kriisiä- eikä syy ole näissä ihmisissä vaan siinä että yhteinen valuutta on käymätön väline niin eri tahtia kehittyville alueille kuin sitä käyttävät maat ovat. Kun Saksassa kustannukset / tuottavuus kasvaa muuta Euro aluetta hitaammin niin ensin hyytyy Kreikan vienti, sitten Espanjan, Italian ja kuten on nähty- nyt myös Suomen vienti- vaihtotaseemme on ollut alijäämäinen jo vuoden verran- ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Kaikilla dynaamisilla prosesseilla on aikavakionsa. Valuuttaliiton mahdottomuus tuli taas kerran kokeellisesti todistetuksi, Euroopassa siihen tarvittiin aikaa noin 10 vuotta- ja meillä ennätyksellisen tyhmät ministerit- Batman ja Robin-kutonen ja seiska lyhyestä matikasta. Enpä ottaisi töihin näillä papereilla edes kesätyöntekijöitä.
Enomies 2.5.2012 22:03

Anonyymi
2.000 miljardia on Espanjan todellinen tarve.

Kerrottakoon tämä nyt suoraan ettei tietoa tarvitse palastella ja ripotella niin kuin Kreikan kohdalla tehdään.


Ei taida Urpilaisen mainostamat palomuurit taikka Kataisen rakastamat puskurit riittää?

Jatketaan numeroihin perustuvaa avointa tarkentelua. Ollaanko vielä plussan puolella?

Veroparatiisit 12 500 miljardia plussaa
EU valtiovelat 10 500 miljardia miinusta

Kokonaisuus siis 2 500 miljardia plussalla?

Tästä pikku-uutisesta olisi nyt hyvä saada kattava päivitys avoimeen jakeluun - HS 3.9.2011: "SAK tukee Euroopan roskapankin perustamista"
PankkiS.O.S.- kapita 4.5.2012 19:23
Sivut:1 ... 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä