OP-Pohjola-ryhmän Heiskanen Ylelle: Espanja pyytänee tukea EU:lta
Osuuspankin pääekonomisti Reijo Heiskanen sanoi Ylen Ykkösaamussa uskovansa, että Espanja pyytää Euroopan unionilta tukea talousvaikeuksiinsa.
– En hätkähtäisi sitä, pitäisin sitä täysin perusteltuna, ymmärrettävänä ja jopa odotettuna, Heiskanen sanoi Ylelle.
Espanjan hallitus kertoi viime viikolla, että maan työttömyysprosentti on jo 24,4. Työttömien määrä lisääntyi viime vuonna puolella miljoonalla ihmisellä 5,27 miljoonaan.
Heiskasen mukaan Espanjassa on varattu rahoja ongelmaluottojen alaskirjauksiin, mutta tarvittavan summan suuruus voi yllättää.
– Toki jos paljastuu, että suuruusluokka on sata miljardia, silloin tarvitaan lisää rahaa, hän sanoi.
Heiskasen mukaan Espanja on nähnyt omin voimin suurta vaivaa ongelmiensa hallitsemiseksi.
– Espanja on tehnyt merkittävää työtä sekä rakenteellisella puolella että muutenkin tilanteen korjaamiseksi, hän sanoi.













