Kauppatase alijäämäinen jo kahdeksatta kuukautta
Suomen vienti oli helmikuussa suunnilleen vuodentakaisella tasolla eli 4,4 miljardissa eurossa. Tuonti sen sijaan kasvoi yhdeksän prosenttia ja kohosi viiteen miljardiin euroon.
Kauppatase jäi 613 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Tammi-helmikuussa vajetta on kertynyt 853 miljoonaa euroa.
Viime vuoden helmikuun alijäämä oli 203 miljoonaa euroa ja tammi-helmikuun alijäämä 198 miljoonaa euroa.
Kemian teollisuus oli viennin tärkein veturi, mutta myös mekaanisen metsäteollisuuden vienti lisääntyi. Viestintälaitteiden vienti kääntyi selvään nousuun. Metallien, koneiden, kulkuneuvojen ja paperin vienti jäi viimevuotista vähäisemmäksi. Tuonnissa kasvoivat kaikki tärkeimmät tuoteryhmät koneita, perusmetalleja ja eräitä sähkölaitteita lukuun ottamatta, Tulli kertoo tiedotteessaan.
Tammi-helmikuussa vienti Euroopan unionin (EU) ulkopuolelle kasvoi kolme prosenttia ja tuonti ulkopuolelta 13 prosenttia. Samaan aikaan vienti EU-maihin väheni kolme prosenttia ja tuontikin kasvoi vain kaksi prosenttia.
Suurista kauppakumppaneista Venäjä ja Kiina kasvattivat osuuttaan sekä viennistä että tuonnista. EU-sisäkaupassa Viro ja Iso-Britannia kasvoivat, kun taas kauppa Saksan kanssa on jäänyt viime vuoden tammi-helmikuuta pienemmäksi.














