Kuluttajien usko talouteen vahvistui
Kuluttajien luottamus Suomen talouteen vahvistui hieman huhtikuussa. Tilastokeskuksen luottamusindikaattori kipusi tässä kuussa 10,5 pisteeseen, kun se maaliskuussa oli 8 pisteessä. Helmikuussa lukema oli 8,3.
Luottamus oli kuitenkin huhtikuussa alemmalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin ja pitkällä ajalla keskimäärin.
Odotukset Suomen taloudesta ja yleisestä työttömyyskehityksestä vahvistuivat huhtikuussa edelliskuuhun verrattuna. Arviot yleisestä työttömyyskehityksestä olivat silti yhä pessimistisiä. Omakohtainen työttömyyden uhka säilyi huhtikuussa suunnilleen ennallaan maaliskuuhun verrattuna.
Omaan talouteen kuluttajat luottivat huhtikuussa suurin piirtein saman verran kuin maaliskuussa. Näkemykset kotitalouden säästämismahdollisuuksista sen sijaan heikkenivät edelliskuuhun verrattuna.
Säästämismahdollisuudet arvioitiin silti paremmiksi kuin pitkällä ajalla keskimäärin. Kuluttajat pitivät ajankohtaa melko otollisena lainanotolle, mutta toisaalta myös säästämiselle. Sen sijaan kestotavaroiden ostamista ei pidetty huhtikuussa kannattavana.











