Eurokriisi nostaa päätään ja yrityksiä huolettaa
EU:n komission tänään julkistama talousluottamusindikaattori laski huhtikuussa lukemaan 92,8, kun se kuukautta aiemmin oli 94,5. Komissio tarkisti maaliskuun lukemaa hieman ylöspäin aiemmin ilmoittamastaan 94,4:stä
Uutistoimisto Bloombergin keräämän ennusteen mukaan ekonomistit olivat ennakoineet indikaattorin asettuvan 94,2:een.
– Tilanne on taas pahenemassa. Reunavaltiot ovat budjettitavoitteistaan jäljessä ja niiden taloudet ovat samaan aikaan syvällä taantumassa. Sellainen ei tiedä hyvää, mikä huolestuttaa sijoittajia, Commerzbankin ekonomisti Christoph Weil sanoo.
Euroalueen kuluttajien luottamusindikaattori luisui lukemaan -19,9, kun se maaliskuussa oli -19,1.
Teollisuuden talousluottamus heikkeni melko selvästi, sillä indikaattori painui -9,0:aan edelliskuun -7,2:sta. Myös palvelualojen luottamus heikkeni indeksilukeman vajotessa -2,4:ään aiemmasta -0,3:sta.
Euroalueen luottamusindikaattori perustuu 130 000:n teollisuusyritysjohtajan ja 40 000:n kuluttajan haastatteluun kuukauden kahden ensimmäisen viikon aikana.












