Vain kahden EU-maan talous oli ylijäämäinen viime vuonna
EU:n tilastotoimiston Eurostatin mukaan euromaiden yhteenlaskettu alijäämä suhteessa maiden bruttokansantuotteeseen supistui 4,1 prosenttiin edellisvuoden 6,2 prosentista.
Koko 27 maan EU-alueella alijäämäsuhde painui 4,5 prosenttiin 6,5 prosentista. Syynä ovat monissa maissa toteutettavat säästöohjelmat.
EU:n vakaussääntöjen mukaan julkisen talouden ylijäämä ei saisi ylittää kolmea prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Euromaista korkein eli 13,1 prosentin alijäämäsuhde oli Irlannissa. Ilman kahdelle kansallistetulle pankille myönnettyä valtiontukea alijäämä oli 9,4 prosenttia, edelleenkin euromaiden korkein. Alijäämä supistui kuitenkin selvästi 31,2 prosentista vuonna 2010.
Ankarat säästötoimet ovat alkaneet purra kriisimaa Kreikassa, jonka alijäämäsuhde kutistui viime vuonna 9,1 prosenttiin edellisvuoden 10,3 prosentista. Italiassa pudotusta tuli 3,9 prosenttiin 4,6 prosentista ja Espanjassa 8,5 prosenttiin 9,3 prosentista.
Euroopan suurin kansantalous Saksa sai julkistalouden alijäämänsä painettua 1,0 prosenttiin, kun se vuonna 2010 oli 4,3 prosenttia.
Myös Suomessa julkisen talouden tilanne kohentui, sillä alijäämä kutistui Eurostatin lukujen mukaan 0,5 prosenttiin edellisvuoden 2,5 prosentista.
Niukasti ylijäämäinen julkinen talous oli viime vuonna vain kahdessa EU-maassa eli Ruotsissa ja Virossa.










