Kiinan teollisuustuotanto jatkoi laskuaan
Kiinan teollisuustuotanto jatkoi supistumistaan huhtikuussa jo kuudetta kuukautta peräkkäin. Tämä käy ilmi brittipankki HSBC:n julkistamasta ostopäällikköindeksistä, joka sai lukeman 49,1.
Alle 50:n pisteen lukema kertoo tuotannon supistumisesta. Teollisuustuotannon laskuvauhti hidastui kuitenkin hieman, sillä maaliskuussa indeksi oli 48,3:ssa.
- Talouden elvytystoimet ovat alkaneet vaikuttaa. Tämän pitäisi helpottaa pelkoja kasvun jyrkästä supistumisesta, Qu Hongbin, HSBC Holdingsin Hongkongissa työskentelevä ekonomisti kommentoi uutistoimisto Bloombergille.
Kiinan bruttokansantuote kasvoi tammi-maaliskuussa 8,1 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta viennin vedon hiipuessa. Tämä on pienin kasvuluku lähes kolmeen vuoteen.
Kiinan hallitus totesi viime kuussa, että taloudessa on yhä tekijöitä, jotka saattavat jatkossa heikentää kasvua.
HSBC:n yhdessä Market Economics-tutkimuslaitoksen kanssa laskema on ostopäällikköindeksi on ennakkotieto ennen varsinaista, ensi kuun alussa julkistettavaa indeksiä. Lopullisessa indeksissä on mukana yli 420:n teollisuusyrityksen ostopäälliköt. Ennakkolukema kattaa tästä määrästä 85-90 prosenttia.












